T. Swift & The Electric Bag - Are You Experienced (1968 Custom)

Tuntemattomaksi jäänyt studioporukka soittaa upein, vuoden 1968 psykedeelisin rautalanka-pop soundein. Paljon kitaraa ja Hammond tai Moog-urkuja. Hendrix -tyyliseen kitaramusiikkiin kanssa tällä ei ole mitään yhteyttä. Kyse on ns. riisto- eli exploit -musiikista, jossa tunnettuja sävellyksiä tai tunnettujen yhtyeiden tyyliä tulkitaan ja sovitetaan oman mielen mukaan kredittien jäädessä pelkästään riistäjän omaan taskuun. Tämä albumi on paras exploit -albumi jonka tunnen. Asialla ovat nimettömät, mutta pätevät muusikot, jotka tulkitsevat mm. Hendixin kappaleen "Are you experienced" aivan uuteen kuosiin. http://www.youtube.com/watch?v=1PBkdK1KXIc

Miles Davis - In A Silent Way (1969 CBS)

Tämän täytyy olla yksi parhaita fuusio-jazz albumeja. En minä ainakaan tiedä parempaa. Mukana mm. Hancock, Corea, Shorter, Zawinul ja Mclaughlin. Maallisen ylimaallinen tunnelma.
http://www.youtube.com/watch?v=N1MqKhBuAzo

Paul Brett - Clocks (1974 Bradleys Records)

Paul Brett soitti kitaraa mm. yhtyeissä The Strawbs, Elmer Gantry's Velvet Opera ja Roy Harper band sekä sessiomuusikkona lukemattomissa muissa yhteyksissä. Allmusic lokeroi tämän progeosastoon. Alku on melodista poppia vahvalla viulutaustalla korostettuna. Kappale "Duellin' Banjo" on elokuvasta, joka esitettiin suomessa nimellä "Syvä joki". Allmusic laittaa tämän proge- lokeroon. Jos viulujen ja cellon käyttö rokissa tekee siitä progressiivista, niin olkoon sitten. Kappale "Empty dreams/Flying machines" ja sitä seuraava "rain from clear sky" nostavat albumin musiikin uudelle tasolle ja epäilemäni proge-puoli toteutuu kevyesti, joskin hyvin omaperäisellä tavalla. Viulu toimii levyllä vahvana osana koko musiikkia. Ei ole kovin väärin sanoa, että musiikki on violin-driven, vaikka Brett itse onkin kitaristi. Myös sello kuuluu kuvaan. Kolmemiehinen bändi: Dave Grtiffits, Paul Brett ja Mike Piggot. Kaksi viulistia ja yksi kitaristi. Taustalla iso joukko muita muusikoita. Aika erikoinen ja hyvin mielenkiintoinen levy.

Kim Fowley - The Day The Earth Stood Still (1970 /re1990)

Frank Zappa tutustui tähän kaveriin vuonna 1966 ja Fowley esiintyykin sitten Zappan depyytillä "Freak Out", soittaen instrumenttia nimeltä "Hypophone". Zappa keksi tuon soittimen, joka tarkoittaa itseasiassa suuta ja kaikkea sitä puhetta ja ääntelyä ym. jota sillä voi saada aikaan. Erilaiset suulla aikaansaadut äänet, puhe mukaan lukien on siis Fowleyn osuus "Freak Out" -albumilla. Fowleyn oma tuotanto 60-luvun lopulla oli psykedeelistä poppia, spoken word ja proto-punk. Tämä vuoden 1970 albumi on erilainen. Se on sekoitus hippirokkia, balladeja ja iskelmää ja hieman zappamaista kamaa on mukana myös. Levy on julkaistu alunperin Ruotsissa ja Fowleyn taustalla soittaa ruotsalainen Scorpions. Oudon mielenkiintoinen kokoelma.

Formerly Anthrax - Show Of Hands (1971)

Yhtyeen nimi on siis "Formerly Anthrax" eikä "Show of Hands", vaikka sen pienellä sulkuihin kirjoitaminen antaakin niin olettaa. Itse asiassa bändin entinen nimi oli "Framework". Musiikki on taitavien muusikoiden organ-driven jazzprogea. Useimmat taitavat pitää kansitaidetta lapsellisena, mutta minä pidän tällaisesta tyylistä. Kansitaide ja musiikillinen sisältö vastaavat toisiaan ja asiaa voisi kuvata sanoin "vakavan leikittelevää". http://www.youtube.com/watch?v=90J9GCXCQ8w

Ross - Ross (1974)

Ross on turhaan unohdettu funk-hardprog bändi. Varsinkin kitara (Alan Ross) ja urut (Bob Jackson) ovat vahvoja. Itse asiassa koko yhtye soittaa hyvin. Jackson on soittanut mm. yhtyeissä "Indian Summer" ja "Badfinger". Sävellykset eivät ole ihan huippua, mutta ovat ainakin omia. Basistit jäävät usein taustalle tukemaan muuta porukkaa, mutta Steve Emery nousee instrumenttinsa kanssa esiin sillä tavalla, että huomaan tuon tuosta seuraavani juuri hänen soittoaan. http://www.youtube.com/watch?v=93PW49V_EyQ

Focus - Moving Waves (1971)

Dag Nederland! Focus ja Moving Waves ovat ehdottomasti progen klassikoita. Muistan kun kuuntelimme kaverin kanssa hänen isoveljensä levyjä ja 70-luvun alun Englantilaisten yhtyeiden joukosta hocus pocus pomppasi ylös tämä. Moving Waves on kestänyt aikaa hyvin, jopa paremmin kuin muutamat mahtipontisemmat Englantilaiset tuotokset, nimiä mainitsematta. Tai mainitaan nyt vaikka ELP. MW on raikas progetuulahdus Kanaalin vastakkaiselta rannalta. Koko kääntöpuolen mittainen "Eruption" toimii yhä kuin silloin lähes 40 vuotta sitten. Albumin juhlavuosi tulossa! http://www.youtube.com/watch?v=vx-JzRzsCss

Burton & Cunico - Strive, Seek, Find (1971 Family Productions)

Reipasta hippi-rural-folkia kaksikolta, joka on kotoisin Australiasta, mutta joka levytti tämän albumin Amerikassa.

Laurie Styvers - Spilt Milk (1972 Chrysalis)

Lauriella on kaunis lauluääni. Singer-sw Laurie on laulutavasta päätellen amerikkalainen, vaikka tämä albumi onkin Englanti-painos. Täytyy tarkistaa. Pidän tämän tyylisestä naislaulajan laulutavasta. Kaikki sävellykset ovat Laurien omia. Oikein mukava kokonaisuus pehmeää s-sw soft-folk-rokkia. Kannen kuvassa poseeraava Laurie vaikuttaa olevan teini-ikäinen, mutta siitä huolimatta hän on ehtinyt jo olla mukana tyttöbändissä nimelta "Justine". http://www.youtube.com/watch?v=MoOqkZF140E&feature=related

Captain Beefheart - Safe As Milk (1967, this reperess)

I don't drink milk and it is not safe for me because i am lactose intolerant. I met Mr. Don when i started listening to F Zappa. Hot rats bongo fury! This album is better than any other album i have heard from him. This is very zappaish van Vliet. This is music that could not have come out without those two soul bothers knowing each others. This album is like a collage of what psych garage experimental rock music was in 1967 and what it was to be. This album really is one of the best of the genre's.

Dennis Stoner - Sama (1971 Rare Earth)

Hieno albumi enimmäkseen miehen omia sävellyksiä. Monipuolinen valikoima hyviä kappaleita. Musiikki tuo mieleen suosikkini Rodriquez:in. Lauluääni ja musiikki muistuttaa monin paikoin Rodriguezia. Parhaana esimerkkinä "Side Street woman". Hyvin tehtyä laatua koko paketti. Jonkin asteinen hukattu helmi lienee nyt kyseessä. Mies lienee unohdettu tyystin, sillä juuri mitään tietoa en onnistu löytämään. Kiinnostaisi tietää mitä miehelle tapahtui tämän jälkeen. http://www.youtube.com/watch?v=aBr_G6YxLGw

Kris Peterson - A Child's Dream (1971 Stormy Forest)

Yancey, Rita Jean Bodine, Gayle McGormick etc.. etc... all those less known fine American-school singers including Kris Peterson. Vau, löysin tiedon että Kris on laulanut Frank Zappan albumilla Waka Jawaka!

The Stonemans - In All Honesty (1969 Victor)

Traditionaalista kantribluegrassia. Perheyritys.

Marc Ellington - Rains / Reins Of Change (1971 Ampex)

Skotlantilais-amerikkalaista country-folkia. Albumi on hyvin tuotettua yritystä yhdistää brittiläinen ja amerikkalainen traditio. Mieshän laulaa välillä kuin Rita Jean Bodine. Nykyisin hän on kuulemma kiinnostunut vanhoista Brittiläisistä rakennuksista. http://www.youtube.com/watch?v=4N5tpQzU9zc&feature=related

Yes - Tales From The Topographic Oceans (1973 Atlantic)

Yes on yksi hienoimmista progen edustajista ja tämä "Tales..." oli ensimmäinen, jonka ostin. Tätä tuli kuunneltua kymmeniä kertoja ellei koko sata.Tuosta historiasta johtuen albumi on edelleen korkealla parhaiden albumien listallani. Temaattisen kokonaisuuden ja upeat sävelrevontulet pilaavat lievästi vain jotkut Wakemanin siirappisen syntikkasoolot. Yksi niistä albumeista, joita en tule koskaan pettämään.

Linda Perhacs - Parallellograms (Kapp 1970 tämä re 2010.

Linda Perhacs lisättäköön kolmanneksi kulmaksi kolmioon, jonka muut kulmat ovat Sandy Hurvitz ja Björk. Laulajana Linda on hyvin persoonallinen äänenkäyttäjä. Laulu välittää sen tunteen, joka siihen on kirjoitettu. Aika tavalla aikaansa edellä olevaa älykästä kamaa. Tunnelmat vaihtelevat upeasti ja ovat tarkoituksen tulkkina. Hieno nainen. http://www.youtube.com/watch?v=OZn5lyOjvnk&feature=related

Don Fardon - I've Paid My Dues (1970 Decca)

The Sorrows bändin laulusolistin sooloalbumi. Musiikki on kevyttä soulpoppia. Paikoin saattaa kuulla häivähdyksiä popin psykedeelisestäkin puolesta. Ainakin Tommy Jamesin "I'm Alive" on sellainen biisi. Myös The Moody -soundi kuultaa läpi jossain kohdin. Ei huono. Itse asiassa parempi, kuin mitä muutamat internetistä löytyvät arviot antavat ymmärtää.

Billy Mernit - Special Delivery (1973 Elektra)

Tämä kirpputorilta poimimani 2 euron tuntemattomuus, osoittautuu olevan positiivinen yllätys. Billy laulaa mukavan persoonallisella äänellä omia sävellyksiään. Kaveri on tässä vasta 18 vuotias ja tunnetaan myöhemmin myös kirjailijana. Muiden muassa Carly Simon on laulanut hänen sävellyksiään. http://www.billymernit.com/index.html

Deep Purple - Who Do You Think You Are (1973

"Who Do We Think We Are" on yksi hienoimmista bändin albumeista. Albumilla ei ole yhtään huonoa kappaletta täytteenä. Bändi plays yhteen niin vaivattoman, helpon mutkattomasti, kuin kappaleita olisi soitettu keikoilla pitkään ja sitten tultu studioon ja purkitettu yhdellä kertaa. Musiikissa on tietty jammaileva ote ja soundeissa on jokin erityinen, jota en osaa selittää, mutta joka saa aikaan hyviä tuntemuksia. Soundimaailmaltaan ja musiikiltaan hieno, ehjä ja nautittava kokonaisuus.

Mark Volman and Howard Kaylan - The Phlorescent Leech & Eddie (1973 Reprise)

Mukavan sekalainen kokoelma poprokkia, mutta myös vähän vaikeampia jazzprogg kuvioita. Nämä kaverit muistetaan alunperin The Turtles yhtyeen solisteina. Zappa löysi heidät 70-luvun alussa ja heidän laulunsa tunnistaa muutamilla Zappan albumeilla. Tätä kuunnellessa tulee edellä mainitsemastani syystä paikoin mieleen Zappa, vaikka musiikissa sinänsä Zappa-vaikutteita on kovin vähän, tai jos onkin, niin muokattuna heidän omaan malliinsa. Mukana Zappan ajoilta ovat ainakin Aynsley Dunbar, Don Preston ja Jim Pons, joka soitti myös Turtlesissa. Kyseessä on siis jonkinlainen The Turtles ja The Mothers yhdistelmä. Takannen kuva lienee otettu samalla studiolla (Reprise Records), jossa Zappankin levyjä tehtiin. Takaseinällä näkyy hämärästi 200 Motels -juliste ja Z:n albumi "Just another band from LA). Jos muistan oikein, niin tämän albumin aikoihin Frank Zappa oli pudonnut Rainbow teatterin lavalta Lontoossa ja loukkaantunut pahoin, jolloin Z alkoi pyörätuolistaan käsin suuntautua jazzrokkiin. Mark ja Howard olivat siis työttömiä ja kokosivat tämän albumin omia sävellyksiään Zappan muusikoiden avustuksella. Kuuntelen tätä nyt kolmatta kertaa kahden päivän sisällä ja musiikki alkaa kuulostaa aina vain paremmalta. Hyvä albumi. http://www.youtube.com/watch?v=XufAjO5Bx7Q&feature=related

Hawkwind - Masters of The Universe (1977)

Pidän Hawkwindista ja yhtyeen albumeista minulle on mieluisin "Hall of the Mountain Grill". Tämä almumi tässä on kokoelma ja läpileikkus heidän vuosien 1971-1974 tuotannostaan. Hyvä levy, mutta itse olisin ehkä valinnut osittain vähän toisin. Hawkwindin musiikissa miellyttää se että hardpsyck kappaleet ovat pitkiä ja jammailevia. Vaikka musiikki kappaleiden aikana usein toistaa itseään, niin se samalla kehittyy ja esittelee eri elementtejä hieman samaan tapaan kuin perinteinen jazz. Hawkwindin musiikki avautuu minulle kuin se olisi muodoltaan jazzia, vaikka se ei olekaan sitä rytmillisesti.

Steppenwolf - Monster (1969 Dunhill)

Oletko muuten lukenut kirjan "Arosusi" by Hermann Hesse? Kannattaa lukea, mutta mieluummin ennen kuin olet täyttänyt 35 vuotta. Steppenwolfin "Monster" on hyvä kokoelma bluespohjaista hard rokkia. Minua eivät kiinnosta sanoitusten mahdolliset syvemmät julistukset, kuuntelen vain musiikkia. Albumi ei sisällä mitään yksittäisiä hittejä, mutta musiikillinen kokonaisuus on konseptimaisen yhtenäinen. Kitara ja urut.