Isis - Ain't No Backing Up Now (1975)

On lähtökohtaisesti (täytyy tämä muotisana nyt museioida palstallanikin), niin on siis lähtökohtaisesti väärin aloittaa sanomalla että tämä kymmenmiehinen bändi..., koska soittajia on kylläkin kymmenen mutta he ovat naisia. Siinä mielessä harvinainen tapaus. Musiikki on melko tavanomaista tuon hetken r&b :ia, eikä myynyt juurikaan. Aion pitää tämän lähinnä esinneellistämistarkoituksessa, kuuntelukertoja tuskin kertyy.

The Ides of March - Common Bond (1971 WB)

Hieman menee alussa yli-yrittämiseksi tämä Ides of March -yhtyeen Chicago-tyylinen torvirokki. Toisaalta ne kappaleet, joissa torvisoittokunta ei varasta koko äänitilaa, toimivat mukavasti. Esimerkkinä "L.A. Goodbye", joka on albumin parhaita kappaleita. Mukavan kuuloisia laskevia fillejä ja kitaraosuuksia toinen toisensa perään voi kuulla kappaleessa "Mrs Graysons Farm", joka yli viiden minuutin mittaisena on myös albumin progepitoisin. Albumi on sekoitus torvirokkia, poppia, folkia ja jonkinmoista progea. Kahden ensimmäisen kappaleen jälkeen seuraavat kuusi ovat melodisempaa materiaalia lähes ilman torvia. Viimeinen, lähes 12-minuuttinen "Tie-Dye Princess" saattaa torvet taas mukaan ja kappale on ajoittain lähellä progressiivista rokkia. Voi tuntua liioittelulta, mutta välillä minulle tulevat mieleen yhtyeet sekä Uriah Heep että Zappa & his Mothers. Common Bond on itse asiassa parempi albumi kuin osasin olettaa. Kaiken kruunaa "Tie-Dye Princess" :in loppuosa kauniine jazz-teemoineen. Common Bond on paljon parempi albumi kuin mitä siitä yleensä sanotaan.

The Innocence - The Innocence (1967 Kama Sutra)

Innocence on nimensä mukaisesti viattoman aurinkoista Amerikan-poppia. Hyvän tuulen musiikkia ilman sen syvempää sanomaa. http://www.youtube.com/watch?v=yDm-vwxe-4M&feature=related

The Insect Trust - Hoboken Saturday Night (1970 Atco)

Jefferson Airplane -tyylistä psych-folk-jazzrokkia. Vai onko? Albumin alku ei herätä suuria odotuksia, mutta kannattaa jatkaa sinnikkäästi kuuntelemista, sillä homma paranee edetessään. Albumi alkaa nyt tätä ensimmäistä kertaa kuunnellessani osoittautua merkillisen kiehtovaksi tapaukseksi. Musiikin jazz-rock fuusio elementti sopii minulle tässä muodossa erittäin hyvin. Klarinetti, viulu ja saksofonit marinoivat itse pihvin kypsäksi ja nautittavaksi. Mutta kun Amerikassa ollaan, niin loput lautasesta täytyy näön vuoksi täyttää vetisillä keitetyillä porkkananpaloilla, ylikypsällä parsakaalilla ja ketsupilla. Tästä annoksesta kannattaa etsiä se pihvi ja keskittyä keskittyä siihen, meksikolaisen torvisoittokunnan ja parin paikallisen banjon soittajan pyöriessä ympärillä. Loppua kohden tultaessa pihvikin alkaa närästää eikä edes maissiolut maistu. Sorry.

The Illusion - If It's So (1970 Steed)

Minulla on ilo omistaa yhtyeen kaikki albumit ja tämä on niistä ajallisesti heidän kolmas. Musiikillisesti se on raskaan puoleista psychmaustettua riffirokkia, jossa on myös progen elementtejä. Albumin ensimmäinen puoli on suoraviivaisempaa rokkia, mutta kääntöpuolella tunnelma muuttuu enemmän psykedeliaan ja sisällöllisesti kunnianhimoiseen suuntaan. Side two kuulostaa musiikillisesti temaattiselta ja yhtenäiseltä kokonaisuudelta. Täytyy myöntää, että tämä albumi on yhtyeen paras ja etenkin sen kakkospuoli nostaa sen psychedelisten merkkiteosten kannoille, vaahtopääksi seuraavan aallon kärkeen. Hieno albumi. Psykedeelistä ja progressiivista rokkia harrastavien kannattaa etsiä tämä käsiinsä. http://www.youtube.com/watch?v=Q2CZSkEb0X0&feature=related

Idle Race - The Birthday Party (1968 Liberty)

Tämä albumi tulee tässä jo toisen kerran blogillani, nyt alkuperäisenä American Liberty -painoksena. Sisältö ei tietenkään ole muuttunut, kansikuva vain. Hyvää poppia psykedeelisin maustein. http://www.youtube.com/watch?v=AUfMre3-Kg0&feature=related

It's a Beautiful Day - Marrying Maiden (1970 CBS)

Albumi herättää kuulijassa, siis tässä tapauksessa minussa ristiriitaisia tunteita, koska se on sekoitus niin kaikenlaista, ettei ihan heti saa kiinni oikein mistään. Kaupunkilaista maaseutumusiikkia..., mikäli sellaista on olemassa, niin tämä voisi mennä siihen kategoriaan. Kotipaikka on San Francisco ja soundi on myös länsirannikolta, mutta jokin heinälato tunnelma soi kuitenkin mukana. Jos lukisin tuon kuvauksen jonkun muun kirjoittamana, niin tuskin kiinnostuisin tähän levyyn ja kuitenkin tosiasiassa tämä letkeä musiikki viuluineen, hammondeineen ja kitaroineen vie mukanaan. Jos San Franciscon viimeinen heinälato olisi museoitu, niin kävisin varta vasten paikalla sitä katsomassa kun tämä soisi taustalla.

Janis Ian - The Secret Life of J. Eddy Fink (1968 Verve Forecast)

Jos tämä on tytön huonoin levy vuosina 1967-1975, kuten yleinen arvio näyttää sanovan, niin olen myös huonon musiikin kannattaja. kannan sen taakan ylpeänä ja anna Eddy Finkin pyöriä gramofonissani. Sanomattakin on selvää että vasta 19 vuotiaan Janisin ääni ja laulutaito on hieno. Ykkösluokkaa.

Ides of March - World Woven (1972 RCA)

Yhtyeen "Vehicle" oli ihan toisenlaista, brassahtavaa. Tämäkin on silti laatutyötä. Ilman amerikkalaista soundia tämä olisi kuitenkin melko tavanomaista progressiiviseen vivahtavaa. Amerikkalaisuus tekee tästä enemmän kuin tavanomaista varhaista aor-tyylistä melodista stemmataustaista hardahtavaa rokkia, josta en englantilaisten tuottamana niinkään pidä. Vuosi on 1972 mutta voisi luulla myöhemmäksi.

Illusion - Out Of The Mist (1977 Island)

Ensimmäisen Renaissance -kokoonpanon porukkaa. Jane Relf, John Hawken, Jim McCarty ainakin ovat nimiä, jotka panivat ostamaan tämän minulle sinänsä oudon levyn. Renaissancen ensimmäinen albumi on yksi suosikkejani ja parhaita proge-eran debyyttejä. Jane Relf laulaa tässä hyvin ja jos haluaa verrata Annie Haslamiin, Renaissancen "Jon Andersoniin" niin ei ainakaan pahasti tule perässä. Tämä Illusion kuulostaakin yllättävän hyvältä ja menee progressiivisen rokin siihen vuosilaariin, jolloin progeosastolla alkoi olla maaperä melko kuivaa ja kakki mikä satoi, satoi jonkun toisen laariin..Ps. Eilen muuten kirjattiin historiaa siinä mielessä että vuyoden 1914 lämpömaksimiennätys rikkoutui Joensuun Liperissä ja on nyt 37,2. Edellinen, lähes sata vuotta vanha enkka oli 35,7. Hip hei hurraa.

Idle Race - Birthday Party (1968 tämä re Sunset 197?)

Ensin tekee mieli haukkua lapselliseksi Beatles rippoffiksi. Toiseksi tulee sama juttu a mieleen. Kolmannneksi myös. Mutta, jos jaksaa kunnella vielä toisenkin puolen vinyyliä, niin alkaa vaan hyväksyä sen tosiasian. Psykedeelistä? poppia. Poppia vaan. Kova yritys vaikuttaa ajantasaiselta mikä jälkeenpäin n. 40 vuotta myöhemmin minun korvissani vaikuttaa Wannabeeltä. Tottakai. ilta on aamua viisaampi. Yleensä näissä tapauksissa illan on oltava tarpeeksi viisas osatakseen myös pitää turpansa kiinni. Minä en nyt ainakaan tänään ole. Ps. Loppua kohden alan vastentahtoisesti lämmetä tälle. Jeff Lynne ei ole lemppareitani, mutta heitä ei tässä niinkuin myöhemmisassä muodoissaan kuule kuin tosi hyvällä korvalla. Tässä taas tämä juttu että kun ensin on ennakkoasenne tietyistä suunnista, niin sitä kuulee mitä vain. Nyt tämä on pelkkää silkkaa hienoa psychpoppia.

The Illusion - Sama (1969 Steed)

Hyvää psykedeelistä kovahkoa rokkia Long Islandin suunnalta. Itse asiassa parempi kuin luulisikaan, sillä varmasti tämä on jäänyt useimmilta löytämättä. Paikallisesti jäädään junnaamaan samaa yksinkertaista lallatusta, mutta pitäähän noita fillereitäkin olla. Omistamani yhtyeen toinen albumi Toger as a Way of Life on ehkä jopa parempi kuin tämä.

Incredible String Band - Seasons They Change (1976 Island)

Kokoelma jossa mukana kappaleita joita ei löydy muilta albumeilta.

Iggy Pop - Zombie Birdhouse (1982 Chrysalis)

David Bowie-ta vähän pare-mpi musiikkityylihe-imolainen. e-E-i e-nää tässä iässä jaksa tätäkään, mutta on siinä jokin vi-e-hätys. Hyvä e-ttä on ollut Iggykin. E-i tätä kukaan muu kuite-nkaan olisi tehnyt. CD:llä minulla on pari e-n-nalta arvioide-n pare-mpaakin Lust for Life ja toine-n.