The Brethren - Moment Of Truth (1971 Tiffany Records)

Goscrove, Marotta, Woods and Garson: great musicianship. Long cover of Dr. John's "Loop Garoo" is enjoyable. I can imagine hearing some echoes at least from Santana and Colosseum on this over eight minute track. Very good album indeed.

Loop Garoo: https://www.youtube.com/watch?v=JN1JcfvKTPE

Terry Ber - Through The Eyes Of Terry Ber Songs of Terry Ber & Other Poets (1968 World Pasific)

Six of the twelve songs are written by Terry herself. Three of the songs are from L. Cohen and one from Donovan. Her music on this her sole album is beautiful and sensitive folk. She was a coffee house and night club singer on the New York area. It is claimed that she had a song repertoire in 27 different languages. Perhaps that was because she was a travelling person, hitchhiking across America, Canada and Europe for example. In 1968 she had also written a cookbook. I got this information from the program leaflet of The Mariposa Folk Festival in 1968 in Canada. By the way... the cover of this album may send some hints of psychedelic content and some sellers seem to let us believe it belongs to psych genre, but that is not true. Streets of My Village:

http://www.youtube.com/watch?v=9YbNwwaTRkI

Matti & Pirjo Bergström - The Forgotten Horizon (1980 Kompass)

Beautifully plain and dreamy experimental electro-acoustic dance music.

Brethren - S/T (1970 Tiffany Records)

Quite nice, laid back and well played bluesy country-gospel. The best piece on the album, "Success Brand Oil" would be the main reason for pickin this up. If there just were more music like this groovy, jammy and a bit psych-tinged "Success Brand Oil"... Nice guitar work and Rick Marotta sounds in places almost like Billy Cobham. Most of the songs are written by guitarist Tom Gosgrove. "Just To Be There" is by one of my favorite keyboardists (not a memeber of this group) Mark "Moogy" Klingman, who unfortunately passed away on November this year. http://www.youtube.com/watch?v=rPeLKGK2uW8 Tom Cosgrove, Stu Woods, Rick Marotta, Mike Garson + Dr. John and Rusty Young. Tight set.

The John Benson Brooks Trio - Avant Slant (one PLUS I = II?) (1967 Decca)

This John Benson Brooks Trio's "Avant Slant" is interesting, experimental avant-garde music... spoken word...freejazz...rock.. acting ...female singer... http://www.stolenfire.net/avantslantbyjohn.html

Beaver & Krause - Gandharva (1972 WB)

Hieman epätasainen ja outo kuuntelukokomeus. Muutama newage-tyylinen elektroniikkaosuus menettelee, mutta kokonaisuudessaan levy herättää minussa lähinnä sekavia tuntemuksia.

http://www.youtube.com/watch?v=Wa_ZDLo_Ojc

The Beach Boys - Wild Honey (1968 Capitol)

Vielä on kesää jäljellä...

Brownville Station - Sama (1977 Private Stock)

Poimin tämän vinyylin hiljattain koska minulle oli jäänyt bändi jostain syystä mieleen 70-luvulta. Nyt ymmärrän syyn: BS on suoraa ja korutonta boogierokkia, joka toimii puhdistautumismusana progen, psychen ja muun fuusion iänikuisen aivoplakkitöhnän vastavoimana, siinä missä vaikkapa Status Quokin. Oliko BS:lla 70-luvulla jokin hitti, joka jätti bandin muistiin? Ps. Joo.. Taisi olla "Smoking in the Boys Room" eli Röökillä Poikien Vessassa.

David Bowie - Hunky Dory (1971)

Onhan miehellä muutama hieno hitti, mutta en koskaan ymmärtänyt miksi Bowie on niin ylistetty. Yliarvostettu on mielestäni ollut osuvampi sana. Hunky Dory on jäänyt minulle tuntemattomaksi lukuunottamatta kappaleita Changes ja Life on Mars. Koetin tätä kuunnellessa parhaani mukaan pysyä ennakkoasenteessani, mutta en voinut. Levyhän on hieno, taidokas, hauska ja lähes nerokas katsaus ajankohdan popmusiikkiin. Bowie näyttää tässä ne todelliset lahjansa, joihin en ole uskonut. Hän kartoittaa tässä rock/popmusiikin meemihistoriaa tavalla joka antaa suuria lupauksia myös sen tulevaisuuden suunnasta. Noita lupauksia Bowie ei mielestäni myöhemmin onnistu lunastamaan. Pyytämättä tulevat jostain mieleen Zappan Freak Out ja Princen Around The World in A Day. Omituiset mielleyhtymät! Pianoa soittaa muuten eräs Richard Wakeman ja hänen klassinen pianotaustansa sovittaa albumin koko musiikkia ikäänkuin hän olisi sen näkymätön tuottaja. Albumin parhaat kappaleet 1. Andy Warhol 2. The Bewerly Brothers 3. Queen Bitch 4. Song For Bob Dylan 5. Fill Your Heart 6. Life On Mars 7. Changes...

The Beatles - Let It Be (1970 Apple)

David Bowie on ilmiselvästi saanut sekä musiikillisen että kirjallisen starmanideansa kappaleen "Across The Universe" alkusekunteja kuunnellessaan.

Paul Brett - Clocks (1974 Bradleys Records)

Paul Brett soitti kitaraa mm. yhtyeissä The Strawbs, Elmer Gantry's Velvet Opera ja Roy Harper band sekä sessiomuusikkona lukemattomissa muissa yhteyksissä. Allmusic lokeroi tämän progeosastoon. Alku on melodista poppia vahvalla viulutaustalla korostettuna. Kappale "Duellin' Banjo" on elokuvasta, joka esitettiin suomessa nimellä "Syvä joki". Allmusic laittaa tämän proge- lokeroon. Jos viulujen ja cellon käyttö rokissa tekee siitä progressiivista, niin olkoon sitten. Kappale "Empty dreams/Flying machines" ja sitä seuraava "rain from clear sky" nostavat albumin musiikin uudelle tasolle ja epäilemäni proge-puoli toteutuu kevyesti, joskin hyvin omaperäisellä tavalla. Viulu toimii levyllä vahvana osana koko musiikkia. Ei ole kovin väärin sanoa, että musiikki on violin-driven, vaikka Brett itse onkin kitaristi. Myös sello kuuluu kuvaan. Kolmemiehinen bändi: Dave Grtiffits, Paul Brett ja Mike Piggot. Kaksi viulistia ja yksi kitaristi. Taustalla iso joukko muita muusikoita. Aika erikoinen ja hyvin mielenkiintoinen levy.

Burton & Cunico - Strive, Seek, Find (1971 Family Productions)

Reipasta hippi-rural-folkia kaksikolta, joka on kotoisin Australiasta, mutta joka levytti tämän albumin Amerikassa.

Brother Bait - Brother Bait (1976 Tiger Lily)

Tätä levyä ei oikeastaan pitäisi olla olemassa. Tiger Lily oli verottajan huijaamiseksi luotu levymerkki. Sen perustaja huijasi myös ainakin osaa artisteistaan. Saatuaan haltuunsa demonauhoja TL julkaisi ne joskus vinyylinä ilman yhtyeen lupaa. Tästä albumista oli alunperin tarkoitus tehdä vain demoversio, mutta yhtyeen vastustuksesta huolimatta TL julkaisi tämän. Brother Bait oli ensisijaisesti kiertuebändi, joka soitti vuodelle 1976 melko tyypillistä AOR tyyliä eli sekoitus poppia, hardrokkia ja häivähdyksiä edesmenneestä progesta. Musiikillisesti tämä on ok AOR. Maksoin muuten 5e kirpputorilla!

http://www.aor-fm.com/bands/1336_BROTHER_BAIT.aspx

Bunky and Jake - Bunky and Jake (Mono 1968 Mercury)

Andrea Skinner ja Allan Jacobs. Musiikin psykedeelinen lataus ilmaantuu vasta albumin toisella puolella. Musiikki on kaiken kaikkiaan sekoitus folkia, auringonpaistetta, baroque-psych poppia. Tätä kuuntelee kyllä sujuvasti, mutta mitään erityistä se ei ainakaan tällä ensimmäisellä kertaa herätä.

Buchanan Brothers - Medicine Man (1969 Event)

Ensimmäisenä kiinnittyy huomio mukavaan soundiin. Albumi on kolmikon Cashman, Pistilli & Wets tuote. Gene Pistilli oli myöhemmin Manhattan Transfer yhtyeen jäsen. Tässäkin bändissä stemmalaulu (=harmony singing) on kohdallaan. Musiikki on tumman sävyistä, vakavaa purkkapoppia. Kappaleet ovat poikien omia paitsi Jagger-Richardin "The last Time". Pidän kuulemastani soundista, uruista, stemma-laulusta ja siitä, että yhtye on Kanadasta. Toimii! http://www.youtube.com/watch?v=sAN66MkWSRE

The Beacon Street Union - The Eyes Of The Beacon Street Union (1968 MGM)

Albumi sisältää suurimmaksi osaksi hienoa psykedeelistä rokkia. Materiaalin laajuus ei ole kuitenkaan riittänyt täyttämään koko albumia. Miksi yhtye laittaa sekaan muusta sisällöstä täysin poikkeavia täytekappaleita? Miksi yhtye ei vain yksinkertaisesti jatka jammailua siinä kohdin, missä hyvän kappaleen soisi jatkuvan pitempään? Se olisi mielestäni parempi ratkaisu. Hyvä kollaasi ei synny siitä että hyvään konseptiin heitetään pari outoa poikkeusta. Päinvastoin! Sen jälkeen ei ole olemassa konseptia sen paremmin kuin kollaasia. Hieno albumi tämä on joka tapauksessa. Albumin sisällöllinen enemmistö on genrensä parhaimmistoa. Vaikka äänite vähän välillä ritiseekin, kuuntelen tätäkin mieluummin alkuperäiseltä kuin joltain huonosti äänitetyltä re CD:ltä.

Joe Bauer - Moonset (1971 WB)

Eipä tiennyt tuo kissa kerran päätyvänsä ikuisuuteen eli internettiin. Sieltähän ei tiettävästi katoa mikään, mikä sinne on kerran eksynyt. Näyttää tyypilliseltä suomalaiselta metsäkissalta, mutta nimestä ei ole tietoa. Itse asiaan: Moonset on hienoa folk-psych-jazz-jam musiikkia. Tämän tyylinen musiikki on hunajaa ja nektaria mielelleni.

Baby Grand - Baby Grand (1977 Arista)

Anteeksi vain David, Rob ja Eric että en ole aiemmin laittanut albuamianne blogilleni. Nyt laitan esimerkkinä huonosta musiikillisesta tapahtumasta. En tiedä miksi täällä Suomessa näitä löytyy joka kirpputorilta ja sieltä sun täältä muutamalla eurolla. Tai voin arvata... kun amerikkalaiset eivät ostaneet, niin viedään sitten Ruotsiin ja kun ruotsalaiset eivät ostaneet, niin ainahan bisnesmiehillä on Suomi! Minulla on näitä muutama mint -kuntoinen eikä ole maksanut paljon. Viime kerralla levymessuilla joku pyysi 20 euroa tästä ja kun sanoin että korkea hinta ei voi johtua ainakaan albumin musiikillisesta tasosta, niin myyjä taisi vähän punastua ja vastasi että se on tuo Boteron kansi. Boteron maalauksesta tosiaan voisin maksaa 20 euroa, jos se olisi alkuperäinen ja ripustaa varaston seinälle. Voi tätä AOR 1977 alennustilaa.

The Butterfield Blues Band - East-West (1966)

Kävelyvauhtista letkeää bluesia, ei mikään kiire minnekään ja välillä ehtii katsella maisemiakin. Nimikappale east-westin mukana albumi lähtee lopulta lentoon. Onko se psykedeelistä bluesia? Hieno biisi! Minun musiikkiani.

Badger - One Live Badger (1973 Atco)

Parasta albumilla ovat Tony Kayen pitkät urku osuudet ja jammailut. Urkujen vanhanaikainen soundi on parasta myös. Huonointa antia ovat tylsät, melko yhdentekevät osuudet perusboogieta. Badger ei kokoelmana progressiivista rokkia ole riittävän yhtenäinen ja tasainen, jotta olisi syytä suurempiin ylisanoihin. Kitaristi Parrish on Kayen lisäksi kyllä hyvä myös. Live äänitys ei myöskään ole parantamassa kokonaisuutta, vaikka onkin sinänsä hyvää tasoa. Laulajan äänestä ja porukan vokaaliharmonioista en oikein pidä. Tässä on koetettu saada aikaan jonkinlaista proge boogie jazz fuusiota, vähän sitä ja tätä monelle. Jos olisi kyse maineeltaan tuntemattomammasta yhtyeestä, niin kehuisin luultavasti enemmän. Näin se menee. Ok progea kaikesta huolimatta.