Parasta albumilla ovat Tony Kayen pitkät urku osuudet ja jammailut. Urkujen vanhanaikainen soundi on parasta myös. Huonointa antia ovat tylsät, melko yhdentekevät osuudet perusboogieta. Badger ei kokoelmana progressiivista rokkia ole riittävän yhtenäinen ja tasainen, jotta olisi syytä suurempiin ylisanoihin. Kitaristi Parrish on Kayen lisäksi kyllä hyvä myös. Live äänitys ei myöskään ole parantamassa kokonaisuutta, vaikka onkin sinänsä hyvää tasoa. Laulajan äänestä ja porukan vokaaliharmonioista en oikein pidä. Tässä on koetettu saada aikaan jonkinlaista proge boogie jazz fuusiota, vähän sitä ja tätä monelle. Jos olisi kyse maineeltaan tuntemattomammasta yhtyeestä, niin kehuisin luultavasti enemmän. Näin se menee. Ok progea kaikesta huolimatta.
No comments:
Post a Comment