J. J. Cale - 5

JJ Cale ei ole henkkoht lempparimusaani, mutta tällä on vannoutuneet faninsa enkä yhtään ihmettele miksi.

Peter Gabriel - gabriel 2 (1978 Charisma)

Genesis-Gabrielin vuoden 1978 yritys saada varmistettua kohtuullinen kerros voita leipänsä päälle siirtymällä punkahtavaan popartrockiin ei herätä kaikenkaikkiaan suuria tuntemuksia, mutta onneksi joukossa on mm. sellainen Genesis-tyylinen kappale kuin Mother Of Violence, joka palauttaa hetkeksi mieleen menneet ajat. Alun punkista ei kyllä jatkossa ole tietoakaan. Reggae pikemminkin tulee mukaan takakannen Hipgnosis-miehen Lontoon Down Under Streetin Appro -juoksun epätoivoisimmalla hetkellä. White Shadow vie taas hetkeksi Genesisaikaan. Ei hassumpi älbumi.

Pipkins - We Want To Sing

Tuttuja kappaleita kuten Yellow Submarine, Chirpy Chirpy Cheep Cheep ja Petteri Punakuono sekä Hammond-Hazelwoodin We Want to Sing esitettynä jonkinlaisella Smurffiasenteella.

10 CC - The Original Soundtrack

Minulle jäi aikoinaan yhtyeestä keppoinen hittikuva. Tämän ostin taannoin kun sain halvalla ja on Hipgnosiksen kansi. Kuuntelen tätä vakavasti vasta nyt ja yllätys on suuri. Maine on estänyt minua uskomasta että tältä yhtyeeltä löytyisi mitään, mutta ei voi uskoa. Alussa tuli mieleen itse Zappa, sitten jatkettiin omintakeisella artprogella ja pian yllätettiin tutulla kappaleella I'm not in love. Hei helkkarissa, eihän 10 cc ole se halpisbändi, jota kuuntelit 18-vuotiaana autossa matkalla virittäytyäksesi paikallisen ravitsemusliikkeen tunnelmaan. Yksi suurimpia mokiani. Aika on syntyä...aika on kuolla... ja aika on korjata tämäkin elämän peruserehdys siinä välissä.

Neil Young - Life (1987 Geffen)

Pitkä kappale Inca Queen on uudemman tuotannon parhaita. Muutoin albumi on.. no ainakin ostettu ja maksettu pari vuosikymmentä sitten. Kyllä tätä kuuntelee.

Cat Stevens - Catch Bull At Four (1972 Island)

Hyvää musiikkiia muttei ihan minun.

Sataset ja Heikki Laitinen - Nostokurki (1968 Sky)

Oikeata psykedeelistä gospelia. No ei ehkä sentään, mutta ainakin ensimmäinen nuorten hengellisen musiikin levy Suomessa. Musiikki on By Mikko Heikka. CD:nä 2007. Etten vaan tulisi leimatuksi uskovaiseksi, niin alibina että löysin tämän eurolla kirppikseltä ja kun halvalla saa niin...

Emitt Rhodes - Mirror (1971 Dunhill)

Singer- songwriter Emittin Beatles Mccartney vaikutteinen musiikki toimii, muttei tässä nouse aallon harjalle. Lue muut artistia koskevat arveluni haulla Emitt:

Essra Mohawk - Primordial Lovers (1970)

Essran aka nimi on Sandy Hurvitz. Hänen eka levynsä löytyy blogiltani. Sandy on idolini. Tämä Primordial Lovers jatkaa hyvinkin siitä, mihin hän vuonna 1967 vain 16-vuotiaana jäi Zappa relative albumillaan: Sandy's Album is Here At Last. Latasin pari vuotta sitten amerikkalaiselta sivustolta Sandyn albumin ja ihastuin ikihyviksi. Ostin Sandyn vinyylin amerikoista ja löysin saman myös CD:nä. Sekä tytön eka että tämä ovat sitä mikä palaa heti mieleni herkälle valkokaankalle, mustana mielen merkkinä ja palaa taas kun on aika palata eikä palaa. Kerran mieleen palanut ei koskaan enää pala, mutta sitäkin varmemmin palaa. Olen kirjoittanut niin paljon Sandysta etten enää katso itseni kannalta tarpeelliseksi kirjoittaa mitään. Sandy on tässä 20 v. mutta kulostaa paljon vanhemmalta. Englantilainen musiikkilehti Rolling Stone on listannut tämän kymmenen parhaan albumin joukkoon kautta aikain. Aika hyvin. Minun listallani Essran Sandy albumi vie kuitenkin vielä voiton hänen sisäisessä sarjassaan.

Scapa Flow - Uuteen Aikaan (1980 Kompass tämä re CD)

Tässä esimerkki siitä, miten kriitikon ei kannata kuunnella arvioitavaa musiikkia aamulla työmatkalla autossa ja kirjoittaa sitten sen perusteella. En ole kriitikko tai olehan kun kerran tässä arvioin, mutta kuuntelin tätä autossa kaupungista paletessani ja ajattelin jotain tähän tapaan: No voihan, halpaa ja alleviivattua gospelia ilman uskonnollista sisältöä, paitsi että sanoitukset ovat muuten samaa naivia tasoa ja tämä piti ostaa koska on vinyylinä harvinainen ja mahdoton saada. Nyt koton erilaisista laitteista kuunnellessa musiikki nousee hieman tyypillistä Kospelia korkeammalle, mutta sanoitukset eivät sittenkään. Musiikki kokonaisuudessaan on joka tapauksessa sittenkin helpon hyvän kuuloista. Toisaalta en kauheasti ihmettele että jäi vuonna 1980 Pellen jalkoihin ja vaille ostajakuntaa, mutta toisaalta ihan (tosi) pieni ymmärrys on niitäkin kohtaan, jotka ovat toisaalta valmiit maksamaan hyväkuntoisesta vinyylistä 200e. Maksoin CD:stä 16e Aikakoneen Mikalle eikä tämä nyt ainakaan kaduta. Sevverran vielä, että vaikka Scapa Flown musiikki hakee osoitellen elementtejä 70 luvun enkkuprogebändeistä, niin omaleimaisuus korostuu kun jaksaa kuunnella kohti loppua. Siinhä ja siinhä, mutta aina 16e arvoinen. Ai niin, jäi olennainen heti alussa sanomatta: tämä on harvinaista 80-luvun alun suomalaista melodista ja syvälle katsottua progressiivista rockia. Tällaista tuotttivat nuoret ihmiset ennen. Olivat tosissaan ja kiitos tosissaan olemisesta! Aito tosissaan tekeminen korvaa sata prosenttisesti tuotoksessa jälkeenpäin todettavat lapsellisuudet. Osta. Buy! Tai sitten älä! Don't! Suosittelen kaikkia perustamaan oman blogin. Tänne voi kirjoitella mitä vain, kunhan ei mitään loukkaavaa ja sellaista. Ainoa mitä itse olen täällä tietoisesti loukannut on Led Zeppelin. Tänpuoleisessa Vanhassa Myllyssä sai sekin feikkibändi lopullisen tuomionsa. Ruumen! Scapa Flown ansiot nousevat koko ajan kuuntelun edetessä. Olen nopeampi kirjoittamaan kuin kuuntelemaan. Scapa Flow: jotain sinistä, jotain lainattua ja jotain varastettua.

Pavlov's Dog - Pampered Menial (1975 CBS)

Talutin tämän juuri kaupungista turvaan tänne maalle. Ivan Pavlov (1849-1936) oli muuten venäläinen fysiologi, jonka suurin tieteellinen saavutus on niin kutsuttu Ehdollistimisteoria. Ivan teki kokeita koirilla, mutta tulosten on sittemmin todettu vastaavan ihmisen vastaavaa aivokuorikemiaa. Pavlovin jäljiltä kehittyi myös konstruktivismiksi kutsuttu oppimistieteellinen teoria. Olen törmännyt Pavlovin koiraan muutaman kerran, mutta en ole aiemmin saattanut kotiin asti. Nyt on esitettävä lievät (oikeasti ihan katkerat-kuiskaten) moitteet ystävälleni musiikkiguru Jukesille, joka on sanonut aina kun olen kysellyt yhtyeestä jotain siihen suuntaan että "No onhan se mutta emmä ny oikeen tiärä kumminka".. jne... Tämähän on nimittäin ihan mieltä ylentävän raikasta ja aitoa, aina naisvocalistin ääntä myöten. Ei jumbe sentään, sehän on takakannen mukaan David. Davidhan on miehen nimi, herrajestas! No ihan sama. Hienointa musiikkia jota olen aikoihin löytänyt ja tuolla alla oli jo hieno Ayers. RYM:ssa tämä mene genreen Progressive Rock. Minun rajaustani progeen tämä ei ihan ylitä, mutta genrekikkailuilla ei ole vappuhuiskankaan vertaa merkitystä, jos pidän jostain heti ensi sekunneilta ja se kestää vielä viimeisiin, niin se on hienoa ja se on tässä.

Kevin Ayers - Bananamour (1973 Harvest)

Mietin tätä hienoa albumia kuunnellessani mitä kirjoitan tyylisuunnaksi tai genreksi. Kun en heti keksinyt, oli luntattava RYM:sta ja siellä lukee että Canterbury Scene. Mitä sitten lopulta tarkoittaneekaan, niin ainakin jotain hyvää. Ainakin tässä tapauksessa. Muista vastaavan leiman saaneista en ota vastuuta. RYM:ssa joku kehuu tätä hauskasti: This is some pretty weird shit.

Omasta puolestani on tunnustettava että ostin tämän vasta hiljan enkä tunne Ayersin musiikkia entuudestaan lainkaan. Nyt tunnen ainakin sen että voin sanoa pitäväni. Parasta mahdollista vapun viettoon alustavaa ja ylentävää musaa. Progea. Ne finninaamat, joita em. termi oksettaa, voivat rauhassa jättää kuuntelematta ja odottaa huomiseen, niin kyllä se sieltä irtoaa joka tapauksessa.

Ten Years After - Watt (1970 Deram)

Hieno Watt johon tutustuin jo nöösipoikana, lähellä sen ilmestymisvuotta. Musiikki on bluesahtavaa, melko tavanomaista rockia, mutta yhtye saa tavanomaisemmakin sävellyksen kuulostamaan itseään paremmalta. Ten Years After on yksi parhaita. Kaikki toimii.

Peter Gabriel - Peter Gabriel 1 (1977 Virgin)

Genesiksen jälkeen tämä oli Gabrielin ensimmäinen albumi. Se ilmestyi 1977 helmikuussa, joten sitä työstettiin kai tuo välivuosi -76. En ole koskaan suuremmin innostunut Gabrielin soolotuotannosta, kun Genesis kuitenkin onnistui Collinsin kanssa Trick Of The Taililla. Huolimattomasti kuunnellen tässä on joitain yllättäviä yhtymiä Bowien tyyliin. Kohtuullisen hyvä taiderockia sisältävä albumi, jota ei voi verrata Genesikseen. Robert Fripp soittelee kitaraa.

Bruce Springsteen - River (1980 CBS)

Tämä on kummajainen jota aina kehutaan, mutta jonka makuun en useista yrityskerroista huolimatta ole päässyt. Tylsähköä keskinkertaista perusrokkia saksofonilla maustettuna. Sitä maustetta sitten piisaakin. Koko homma vaikuttaa teennäiseltä. Suosikkibruceni löytyvät varhaisemmilta vuosilta. Tökkii..En jaksa kuunnella loppuun tälläkään kertaa. Omituinen veto mieheltä päätyä tuplaan jonka biiseistä yli puolet on täytebiisejä.

Chicago - Chicago (1975 CBS)

Yksi lempparibiiseistäni on Chicagon 25 or 6 to 4. Se on niitä 70-luvun alun biisejä, jotka kolahtivat 15-vuotiaan teinin kalloon jäädäkseen. Työpäivän jälkeen pitkästä aikaa kuunneltuna nostaa fiilikset aurinkoon. Tämä erittäin onnistunut kokoelma sisältää otoksen suosikkibändini biisejä albumeilta Chicago I-VII. Mieltäylentävää. Hienostunutta. Hyvää makua. Fiksua.

Groundhogs - Scratching The Surface (1968 World Pasific tämä re 2009)

Kuulin kappaleen matkaa Groundhogsia jollain kokoelmalla ja kun se tuntui mielenkiintoiselta, hankin tämän, joka on kuitenkin tylsähköä perusbluesia verrattuna siihen mitä olin kuullut. Sundazen uusintapainos, onneksi. Älytön kansikuva. (900)

Frank Zappa - The Man From Utopia (1983 EMI)

Nyt taitavat Zappa -vinyylini olla tässä ainakin toistaiseksi. Huonoin viimeisenä. Olisi saanut vaikka jäädä ilmestymättä. En tosin ole kuunnellut tätä paljonkaan. Pitänee antaa vielä yksi mahdollisuus tällekin.

Frank Zappa - Zoot Allures (1976 WB)

Zoot Alures ei ole koskaan noussut favourite Z-albumieni joukkoon. Toki tältäkin löytyy pari hyvää biisiä, mutta...

Frank Zappa - Tinseltown Rebellion (1981 Barkin Pumpkin)

Kaksijakoinen ja -mielinen live. Parhainta osuutta edustavat Z:n kitarointi sekä muutama hyvä vanha biisi kuten Tell me you love me, Peaches ja Brown shoes. Harmittaa miehen puolesta että liian usein piti pilata hyvä kokonaisuus lapsellisella "huumorilla".

Frank Zappa - Zappa In New York (1977 Discreet)

Live vuodelta 1976 eli kyseessä on vielä periaatteessa Zappan parasta aikaa. Hyvät muusikot kehissä, joten se puoli on kunnossa. Tähän liveen oli vähän vaikea suhtautua koska olen niin fiksutunut Z:n vuoden -74 Roxy -liveen. Sen soundeja ja meinikiä on vaikea ainakaan ylittää. Tämän NY -76 liven materiaali on täysin toinen kuin Roxyn. Kappaleet ovat "oudompia", mutta yksistään 16-minuuttinen instrumentaali jazz-rock kappale The Purple Lagoon riittää minulle riittää syyksi kehua konsertti, vaikka kaikin osin en siitä innostuisikaan.

Jackson Heights - King Progress (1970 Charisma)

Nice yhtyeen basisti laulaja perustajajäsen Lee Jacksonin bändi. Kepeän puoleista progea. Edellinen lause on turhan kepeän puoleinen. Musiikki on omaperäistä. Ei siis muistuta oikein mitään toista, ainakaan tuntemaani. Nice ei siis myöskään tässä kuulu. Homma parani huomattavasti kun kuuntelin sen uudestaan ilman muuta taustatohinaa. Maukasta, paitsi ehkä Hipgnosiksen kansi.

Alan Hull - Pipedream (1973 Charisma)

Tuttu Lindisfarnesta. Brittiläistä folk-rockia tai rural hippy prog psycheä, riippuen siitä onko tarkoitus esitellä vai myydä. Psych myy paremmin. Mielenkiintoinen albumi. Oikeastaan ihmettelen ettei tämä ole arvostetumpi kuin näyttäisi olevan. Ei ihan tavanomaista singer-s-wtä. Ensikuulemalta pidän tästä. Erittäin iloinen ensitutustuminen.

Little Feat - Dixie Chicken (1973 WB)

Tanakkaa. Little Feat on saanut minut pitämään ns. Southern Rockista. Dixie Chicken jää elämään henkkoht soittolistalleni.

Santana - Caravanserai (1972 CBS)

Pehmeätä fuusiota, siis jossain määrin erilainen albumi kuin kolme edellistä. Ensimmäisen puolen jälkeen ajattelin tuomita albumin sarjaan kevyttä tavaratalomuzakkia, mutta toinen puoli saa minut pyörtämään ajatukseni. Albumi on musiikillistemaattisesti yhtenäinen ja vaikka välillä ollaan hilkulla tipahtaa tavaratalon puolelle, niin hissiosasto jää vielä kauaksi. Meno paranee kääntöpuolella mukavasti jopa lievän Weather Report-maiseksi ja kokonaisuudesta jää korkea maku. Jos ei satu olemaan aikaa kuunnella, niin samaan fiilikseen pääsee hyppäämällä mukaan kansikuvaan. Ihailuni siitä miten musiikki kehittyy loppua kohden aina vain. Tyylikäs albumi. Pitänee hankkia myös pikkukiekkona.

The Monkees - Instant Replay (1968 Victor)

Semmosta auringonpaisteista buppia. Antaa tämän pikkuauringon nyt vaan paistaa, kun ulkona on kevät vasta alullaan.

Jim Hardin - The Best Of (197? Verve)

Missä suhteessa Tim Hardin ja Billy Mysner eroavat toisistaan musiikin suhteen niin paljon, että Hardin kyllä tunnetaan ja lainataan, mutta Mysneriä ei kukaan? Oliskohan tuossa jollain gradua suunnittelevalla sopiva nollatutkimuksen paikka?

Billy Mysner - Sama (1973 Grit Records 2001)

Mysnerin mysteeri. Miehestä ei saa netissä irti oikein mitään. Siihen nähden että musiikki on näin hyvää, on ihme ettei tunnettuus ole parempi.

Yes - Going For The One (1977)

Täytyy todeta että olen joskus myöhemmin ostanut tämän ja ajatellut sen sitten olevan ns. myöhempää Yessiä ja kun en ole halunnut pilata varhaisia Yesfiiliksiäni kuuntelemalla sitä myöhempää, arvelemaani AOR sontaa, niin tämäkin on jäänyt kuuntelua vaille. Eka yllätys oli että kannet avautuivat kolmeen osaan. Toka yllätys oli että musa kuulostaa ihmeen vanhalta Yesiltä. Mutta ptruu ptruu, kuten pappani opetti jarruttamaan Hessu-hevosta ja heinä- ja heinäseiväskuormaa eli ohjat taakse. Ihmeen vanha viittaa korkeintaan Talesiin. Tässä on paljon Talesin parhainta ohjelmaa, mutta jotain puuttuu, mutta ei esim. Wakemania. Mikä puuttuu? Ei varmaan muuta loppujen lopuksi kuin minun vanha aikani. Muutaman vuoden nuorempi polvi taisi löytää Yesin juurin tämän kautta eli Yes teki sen mikä ei onnistunut useimmille muille 70-luvun alun progebändeille: onnistui säilyttämään vanhaa ja laittamaan sen lähelle tulevan 80-luvun kuosia. Hemputti tämähän on jo vuodelta 1977! Luulin tämän olevan vähän myöhempää. No jokin puute pitää kumminkin löytää ja se on Roger Dean joka on korvattu Hipgnosiksella. Musiikillisesti kelvollista sitä Yesiä mitä Yes oli lievästi modernilla otteella.