Paikoin ja varsinkin alussa oikein mallikasta progressiivista jazz-rockia. Solisteina Elkie Brooks ja Paul Korda. Yli puolet kappaleista Kordan sävellyksiä. Eivät tietenkään vedä vertoja hänen paremmin tunnetulle Seagull -biisilleen (tämä huomautus ystäväni Jukan mieliksi). Levyn lupaava alku vaihtuu ikävä kyllä pian popinpaan ja soulahtavampaan suuntaan. Albumin viimeinen raita "Dada" taitaakin viitata Andre Bretonin lausumaan, jonka mukaan Dada on mielentila, ja siihen, että albumia on tehty dadavaikutteisissa, kovin vaihtelevissa mielentiloissa. (7,3)
No comments:
Post a Comment