Monday, January 18, 2010

Ronski & Exotic - Sama (1975 Emi)


"Tämä kiekko maistuu väkevälle. Sen pohjana on ronski annos 50-luvun rokkia, joka on vatkattu jykevällä junan jyskeellä. Täytteenä on käytetty mehukkaita kitarakuvioita ja jähmeitä bassokulkuja. Kaiken koristeeksi on koko kiekko kuorrutettu karkean seksikkäällä laululla." Lainaus on suoraan albumin takakannesta. Bändi syntyi Lohjalla 1968 ja muutti myöhemmin nimekseen Ronski Gang. Exotic voitti Suomen mestaruuden Lahden popbändikisoissa 1970. Muistan muutaman kerran seuranneeni bändin soittoa lavalla, ainakin Lalliksella, Huhkolinnassa ja Porissa, jossain isossa teltasssa Kirjurinluodon kupeessa, ja nimenomaan lavabändinä Ronski oli erittäin energinen. Jonain kesänä tuntui, että meni minne tahansa, niin Ronski soitteli siellä. Taisi tehdä aikalailla keikkaa. Tällä ekalla albumilla Hans Sjöblomin omia kappaleita on vain neljä, mutta ainakin jo kolmannella albumilla The Rolling Good Times kaikki biisit ovat Sjöblomin omia. Aikansa parhaita lavabändejä jota kuuntelle myös levyllä sujuvasti. Kansikuva saattaa nykyoloissa vähän hymyilyttää. (8)

No comments:

Post a Comment