Erittäin viihdyttävää bluesrokkia vuodelta 1968, sellaista sopivaa bluesia. Tämän albumin kohdalla "parasta ennen" päiväykseen ei ole tarvetta. Taj Mahal sekoittaa bluesiinsa vaikutteita reggaesta, gospelista, bluegrassista ja cajunista. Ajatonta musiikkia. (8,8) Tuo arvosana on varmaan liian alhainen, mutta kun en periaatteessa ole niitä vannoutuneimpia bluesmiehiä, niin tämä on minulta ihan huippua.
No comments:
Post a Comment