Thursday, January 21, 2010

Yes - Yes (1969 Atlantic)


Tässä Yes silloin kun se ei vielä ollut ihan yes. Levyn takakannessa on Melody Makerin toimittajan arvio vuodelta 1969, jossa hän povaa seuraavaa menestys yhtyettä ja sanoo laittavansa rahansa likoon Yesin puolesta . Toinen on Led Zeppelin, mutta sitä valintaa hän pitää turhan ilmeisenä. Kuunneltuaa Yesin soittavan eri paikoissa mm. Janis Joplinin ja Creamin kanssa, hän on vakuuttunut bändin kyvyistä. Niinkuin tiedämme Yesin osana oli tulla yhdeksi ns. suurista progebändeistä. Aloituslauseeni ei tarkoita etteikö esikoisalbumi olisi yes. Se on sitä mitä suuremmassa määrin, se on enemmän kuin esikoisalbumilta välttämättä voisi edellyttää. Se on enemmän psykedeelistä hardrokkia jazzahtavin maustein. Tällä hetkellä kuuntelen juuri tätä mieluummin kuin mitään muuta Yesiä. Albumi on hyvin eheä kokonaisuus. Kaikki paitsi kaksi kappaletta ovat Andersonin sävellyksiä. Nuo kaksi muuta ovat Lennon& McCartneyn Every Little Thing ja Jim McGuinn&David Crosbyn I See You. Yhden suurimmista myöhempi tuotanto tuli tutuksi ennen tätä albumia ja sitä on tullut kuunneltua melkeinpä liiankin kanssa. Minulla oli ennakkoluuloja esikoista kohtaan, enkä tullut hankkineeksi sitä 70-luvulla, vasta paljon myöhemmin. Vasta nyt olen oikeasti löytänyt tämän ja tuntuu kuin olisi löytänyt Yesin uudestaan. Tunne on erittäin miellyttävä. Albumi on erittäin hieno. Tuleva progeYes orastaa kauniisti. Tämä minun on Amerikan -painos ja kansikuvaltaan toisenlainen, parempi kuin alkuperäinen. (9,6)

No comments:

Post a Comment