Bluesvetoista rokkia soittotaitoiselta porukalta. Periaatteessa ns. supergroup, mutta tekemällä kasatut superryhmät onnistuvat harvoin. Näkisin sen johtuvan siitä, että pelkkä soittotaito ja yhteen soittamisen taitokaan eivät riitä, ellei yhtyeessä ole selkeää innovaattoria, tarvetta sanoa jotain mielestään tärkeää ja intohimoa saada muut toteuttamaan omat tavoitteensa. Winwoodista ei siihen ole. Blind Faith on tällä ainoaksi jääneellä albumillaan onnistunut keskimääräistä paremmin kaikessa muussa paitsi kansitaiteessa. Albumin aloittava Had to cry today toistaa samaa Creamimaista, mutta ei mitenkään erityisen nerokasta riffiä vähän liikaakin. Kappale rakentuu tuolle riffille ja toistaa itseään kyllästymiseen asti, melkein yhdeksän minuuttia. Toinen biisi taas ehtii loppua ennenkuin siihen saa kunnos tuntumaa. Tämä Can't find my way home on ehkä albumin tunnetuin kappale muidenkin esittämänä. Hyppään vähän yli ja siirryn viimeiseen yli 15 minuuttiseen jammailuun, joka sekään ei ole enempää kuin vain hyvä mutta olisi parempi ilman Bakerin tyhjää rumpusooloa. Albumi on keskinkertaista bluesjamia, jossa saattaa tuoksahtaa hienoinen psykedeelinen aromi, mutta mutta... En juuri innostu Claptonin soolotuotannosta, enkä näe tässäkään syytä innostua. Creamissa menettelee. (8)
No comments:
Post a Comment