Richie Blackmore on poistunut kuvioista ja Tommy Bolin tullut tilalle. Siinä suhteessa ei kauheasti ole menetetty. Itse asiassa tämä oli minulle tuntematon albumi aina viime kesään asti.
Olin siinä uskossa, ettei tämä Blackmoren jälkeinen albumi olisi kovin kummoinen. Ensimmäisen kerran kuunneltuani olin sitä mieltä, että joku on valehdellut minulle. Olen edelleen sitä mieltä, että tätä albumia on väheksytty muista kuin musiikillisista syistä. Luultavasti siinä on käynyt niin, että joku "arvovaltainen" englantilainen musiikkilehden kriitikko on halunnut alentaa tämän oikean Purplen jälkeiseksi tekeleeksi ja siinä se sitten on pysynyt. Maine on mennyt. Nyt on kuitenkin maineen palauttamisen aika. Minä tietenkin teen se koko arvovallallani :-) Albumi on hienoa, tiukkaa menoa alusta loppuun. Edes yhtään obligatorista hanttapulikappaletta ei ole eksynyt joukkoon ja yhtye toimii jopa paremmin yhteen kuin paikoin vanhan Purplen aikoihin. Tämä olikin sitten viimeinen Purplen studiolevy 70-luvulla. Musiikissa on paikoin funkrytmiikkaa, mikä sopii minulle, mutta jota moni tottumaton saattaa vierastaa. Siinä ehkä yksi syy levyn ylenkatsomiseen. Tommy Bolin kuoli vain 25 -vuotiaana vuonna 1976 aineiden yliannostukseen, mutta jätti perinnökseen tämän albumin soundin, jonka tuoreustakuu on edelleen voimassa. (8,6)
No comments:
Post a Comment