Taas yksi murheenkryyni, josta pitäisi olla innoissaan ettei julistautuisi typerykseksi. No minun kohdallani ei taida olla enää sitä vaaraa, viitaten noihin aiempiin sanomisiini. Olen kuunnellut tätä jälkipunkkia jonkin verran, tosin aloitin parikymmentä vuotta myöhemmin. Siinä se syy nihkeään asenteeseeni tämän suhteen lieneekin. Olen oppinut ymmärtämään että tällä on ollut suuri merkitys niille jotka ovat olleet otollisessa iässä tämän ilmestyessä. Pelastaudun mädiltä kananmunilta ja tomaateilta sanomalla että Smith on hienoa musiikkia niille jotka ovat oppineet siitä aikanaan pitämään. Suomi on hyvä paikka meille suomalaisille ja Smith erinomainen yhtye englantilaisille, isoveljiensä jälkiaallokoissa jäähdytteleville postpoppunkkareille. Morisseyn itsetyytyväinen laulutapa on siinä rajalla että meneekö yli tai ali, mutta pysyy kuitenkin mielestäni nippanappa vakavasti otettavan puolella. Parasta soitannassa on kitaristin toiminta. Herra paratkoon että olen ainakin yrittänyt tämän kanssa. Mutta kun ei puhuttele, niin ei. Annan nyt kuitenkin tästäkin kahdeksan, sillä on tullut ehkä annettua se muutamalle huonommallekin. RYM:ssa joku vain yhden tähden viidestä antanut sanoo: "Who can stand this wining?". (8)
No comments:
Post a Comment