Onpahan melkoista jazz-rock menoa. Erilaista kuin olen kuullut koskaan. En edes ole tajunnut että Jeff Beck on profiloitunut jazz-rockkiin. Rumpali Michael Waldenin tunnen Mahavisnu Orchestrasta ja Jan Hammerin muista fuusioista. Basistina pumppaava Wilbur Bascomb on oudompi ja clavinettea (mikä on clavinette?) soitteleepi Middletonin Maxi. Tässä jazz-rock on enemmän rokkia ja vähemmän jazzia. Brass porukkaa ei ole ja muuten voisi olla jotain Return To Foreveriä, mutta on paljon parempaa ja uskon että se on nimenomaan kitaristi syytä. Tässä tulee taas esiin alan tietämykseni alkeellisuus ja kapeus. Kaikki muut varmaan ovat selvillä tästäkin huippujutusta, paitsi minä. Olen arvostanut Jeff Beckiä kitaristina, kuunneltuani häntä muissa yhteyksissä, mutta tämän jälkeen arvostukseni vain kasvaa. Voisi hyvinkin mennä Zappan ja John McL:n jälkeen kolmoseksi. Ettei vain soundeissa ja soittotavassakin olisi jotain yhteistä, ainakin McLaughlinia olen kuulevinani. Kakkospuolella Mclaughlinin vaikutus on ilmeinen ja toimii. Suosittelen tätä erityisesti sellaisille Mahavisnu Orchestran ystäville, joiden pipon kuminauhaa ei mainitun yhtyeen suhteen ole viritetty ihan äärimmilleen, eli veri kulkee päänahassa edes ajoittain. JK. Jukes, muistan kysyneeni sinulta joskus tästä, mutta et tuntenut asiaa. Tämän luulisin toimivan kohdallasi, tai sitten olen ihan sattumanvaraisesti pihalla. (9++++) Jk. taas. Jäi askarruttamaan tuo basisti Wilbur Bascomb. Ettei vain olisi jokin pseudonimi bassokompille ja soittamassa onkin joku muu. Very obscure, as they say in Us. Myöhemmin... Tarkistin asian ja totta tosiaan Wilbur Bascomb on olemassa omalla nimellään ja on soitellut Jeff Beckin lisäksi mm. sellaisten kuin B.B. King, ja James Brown kanssa.
No comments:
Post a Comment