Carlos Santana menee mahavisnumaiseen suuntaan. Jopa hänen kitarointinsa muistuttaa John McLaughlinin tyyliä. No se siitä ja se rajoittuikin avausbiisiin. Noista uskonnollisista jauhannoista en piittaa tässä piirun vertaa. Kiinnostavaa on kuunnella tätä jazz-rockista pitävänä ekaa kertaa. Olen joko väsynyt helteestä tai sitten tämä albumi menee muuten koko ajan väsähtäneempään suuntaan. Kappale Silver Dreams Golden Smiles asettaa pohjat, josta tuskin on mahdollista kaivautua syvemmälle. Ei ole herkkua tämänkään herran ykseys. Kannatan moninaisuutta. Menee kevyen viihdemusiikin ja hawaijikitaran puolelle. Materiaa olen nähnyt, mutta en yhtään siitä irrallista henkeä. Puolen vaihto... En tiedä, mutta ei jaks aenää innostua tästä vaikka meno tokan alussa hieman paraneekin. Melko teennäistä Sri Chimnoyn potaskaa vielä sisäkannessa "runon" muodossa.
No comments:
Post a Comment