Täytyy häpeillen myöntää, että avausbiisi Mama kolahti tuolloin 1973 lujaa. Biisi ei ole kuitenkaan ihan tyypillinen tuon ajan artrock juttu. Siinä viehättää se miten juttu kehittyy ja etenee ainakin näennäisesti ja saavuttaa yhä uusia tasoja, vaikka pohjimmillaan ollaan samalla yksinkertaisella melodiatasolla. Mitä sanon? Perun tuon alun "häpeillen" sanan. Ja pah, minä mitään häpeile. Toimii edelleen tämä Mama ihan hyvin. Parhaita yksittäisiä Collinseja noilta vuosilta. Koko albumin toimii mielestäni paremmin kuin jotkin muut ja kehutummat tekohienot letut tuolta ajalta. Collins ei esitä enempää kuin esittää ja kuitenkin hän vaikutti sellaisessakin bändissä kuin Brand X. Monipuolinen aito kaveri jota on mielestäni epäoikeudenmukaista mollata.
No comments:
Post a Comment