Saturday, May 1, 2010

Utopia - Oblivion (1983 WEA)



Vappuunhan liittyy haave utopiasta. Utopioita kehittelivät jo muinoin mm. Platon, esittelemällä valmiin valtiomallinsa. Keskiajan jälkeen taisi olla muutama muu, joka teki saman. Rousseaukin halusi viedä ihmisen takaisin luontoon. Ranskalaiset tosin ymmärsivät asian hieman väärin ja alkoivat tehdä muodikkaita piknikkejä joen rannan puistoihin. Viimeisimmäm suuren maallisen utopian kehitteli Karl Marx. Idea oli hyvä, mutta siinä oli yksi heikko kohta, ihminen. Ihminen nimittäinen ei koskaan tyydy keskivertotoimintaan ja tasajakoon vaan haluaa lisää, mieluummin vähän enemmän kuin naapuri. Keskivertojakoon ei Marxin lisäksi maailmanhistoriassa ole uskonut kuin Jeesus. Siinä ovatkin historian suurimmat panoksesta välittämättömät tasajakokommarit. Tämä Rundgrenin Utopia on ihan sontaa. Hävettää tunnustaa olevansa miehen fani, perustuen toki aiempiin 70-luvun tapahtumiin. Esimerkiksi Collinsin Genesikseen samalyta ajalta verraten tämä on syvältä.

No comments:

Post a Comment