Debyyttiin verrattuna soundit ovat hieman "kehittyneet". Oma tyyli on löytymässä. Jos siihen liittyy kaupaalisia tavoitteita, niin varovaisuus voi vallata ja tehdään liian varman päälle. Graveyard Trainin kohdalla alkaa kyllästyttää ja käännän sivua. Good Golly Miss Molly tuo uutta potkua ja Proud Mary tietenkin kruunaa kääntöpuolen. Tuotannollisesti ja teknisesti tämä toinen on ehkä "parempi" mutta ekassa on sitä, mitä minä koetan kaivaa osaltani esiin hämäräksi jääneiden amerikkalaisten bändien joukosta. Kelpo bluesrokkia, mutta tuota swamp-puolta olisi voinut olla kuten debyytissä. Kaipaamani swamp taitaa toisaalta olla yhtä kuin se psykedeelinen jokin, jota ekassa vielä on. Tässä ei yhtään. Tämä alkaa olla yhtäältä turhan salonkikelpoista, toisaalta junnaavaa jammailua, mutta hieno albumi kuitenkin.
No comments:
Post a Comment