Tässä albumissa on jotain outoa. Se ei halua tulla kuunneltavakseni. Vuosia se on väistänyt levylautasen ja nytkin, kun olen laittanut blogille lähes 1200 albumia, muistin hyllyjä tutkiessa että tämä on jäänyt väliin. Olen toki kuunnellut tämän kauan sitten, mutta sen jälkeen liikenne siihen suuntaan on ollut olematonta. Periaatteessa musiikki täyttää kaikki hyvän bluesahtavan ja psykahtavan rokin tuntomerkit... Mutta edelleen, jotain mitä en osaa selittää jää puuttumaan. Kokonaisuus ei toimi niinkuin maine saattaisi antaa odottaa. Kevyttä folkpoppia ja siirappista mukajazzia vähän siihen tyylin, jos neljä ammattimuusikkoa lähtee viettämään keskenään kiireetöntä sunnuntaita treenikämpälle. Soitellaan vähän, mutta turha innostua liikaa kun kukaan ei ole kuulemassa. Masonin - Winwoodin sävellytyö ei ole niin hyvää kuin netissä väittävät. Se onkin se suurin ongelma: sävellykset ovat tasapaksuja ja osoitteettomia. Laulajan ääni on ohut, kevyt ja särkyvä. Leikkipuiston liikenneympyrä sopisi paremmin bändin nimeksi. Ps. Albumin loppua kohden vasta heräillään ja viimeinen puoli sivua pelastaa jotain. Paitsi viimeinen kappale joka vetää jalat alta. Mitä roskaa. Onpahan nyt tämäkin tullut kuunneltua toiseen kertaan. Kolmatta ei tule. Yliarvostettua keskinkertaisuutta.
No comments:
Post a Comment