Suoraan noitamiehen hatusta vedettyä. Tarun sormusten herrasta häneltä jo olen esitellytkin ja tämä on järjestyksessä miehen toinen albumi ja vuosi on 1972. Kyse on progressiivisesta rokista.
Kappaleet ovat ruotsin kielisiä, mutta kun levyllä ei lauleta, niin eipä haittaa :-) Melodista, kelluvan uneliasta konseptia. Jos haluaa verrata Mike Oldfieldiin niin voihan sitä yrittää, mutta tietty intensiteetti jää Mikeen verrattuna puuttumaan. Ei kannata vertailla. Hansson on omillaan ihan ok ajatonta musaa, ei siinä mielessä että kestäisi ajastaikaan välttämättä, vaan että tätä kuunnellessa aika pysähtyy ja sitä vaan jää aistittomaan suggestiiviseen kellunta-asentoon.
No comments:
Post a Comment