Yksi minun top 10 albumeistani on Jethro Tullin "Thick As A Brick" ja nyt minä kuulen tässä paikoin jotain siitä. Eikä se johdu pelkästään siitä, että tämä yhtye käyttää huilua kuten Anderssonkin. Eikä siitäkään, että minä nyt voin kuulla ihan mitä vain, mitä kukaan muu ei kuule. Englantilainen soundi kuulostaa amerikkalaisten soundien väliin mukavan pehmeältä ja notkealta. Hienoa progressiivista psykedeelistä rockia tämä on. Siis erittäin hienoa ollakseni kiroilematta edes tehokeinona. Hieno! Mitä ihmeen jargoonia tämäkin kirjoitukseni nyt taas on. Ilta kaatuu kohti yötä...
No comments:
Post a Comment