Stoney & Meatloaf - Meatloaf Featuring Stoney and Meatloaf (1978 Prodigal)

Rumien levykansien listalla tämän täytyy olla korkealla. Toisaalta... kieroutunut musiikkimakuni paljastuu viimeistään nyt. Tämä albumi saa yleisesti melko vaatimattomat arviot, mutta minä pidän tästä, ainakin juuri nyt. Ehkä huomenna kaikki on toisin. Letkeällä asenteella tehtyä hardrokkia ja Meatloafin psykedeelinen tenori ja Stoneyn ääni tekevät tehtävänsä. Taustalla on ryhmä studiomuusikoita, jotka osaavat asiansa. Musiikissa yhdistyy hardrock ja Motown -tyyli omalaatuisen mielenkiintoisella tavalla. Albumi on ilmiselvää kulttikamaa.

Djung Djung - Djung Djung (1970 Love Records)

Afrikkalaista kansanmusiikkia.

Baby Grand - Baby Grand (1977 Arista)

Anteeksi vain David, Rob ja Eric että en ole aiemmin laittanut albuamianne blogilleni. Nyt laitan esimerkkinä huonosta musiikillisesta tapahtumasta. En tiedä miksi täällä Suomessa näitä löytyy joka kirpputorilta ja sieltä sun täältä muutamalla eurolla. Tai voin arvata... kun amerikkalaiset eivät ostaneet, niin viedään sitten Ruotsiin ja kun ruotsalaiset eivät ostaneet, niin ainahan bisnesmiehillä on Suomi! Minulla on näitä muutama mint -kuntoinen eikä ole maksanut paljon. Viime kerralla levymessuilla joku pyysi 20 euroa tästä ja kun sanoin että korkea hinta ei voi johtua ainakaan albumin musiikillisesta tasosta, niin myyjä taisi vähän punastua ja vastasi että se on tuo Boteron kansi. Boteron maalauksesta tosiaan voisin maksaa 20 euroa, jos se olisi alkuperäinen ja ripustaa varaston seinälle. Voi tätä AOR 1977 alennustilaa.

Freud Marx Engels & Jung - Takamehtien Mekatähtiä (1988 Megamania)

Kieli (tongue) poskessa tai vaihtoehtoisesti sormi nenässä? tehtyä suomalaista kantrirokkia. No kyllä tämä helposti voittaa alkuperäisen amerikkalaisen kantrin. Takamehtien mekatähtiä = Meka Stars from the Ulthimathe Forhests.

The Doors - Strange Days (1967 Elektra)

Doorsin kaksi ensimmäistä riittävät minulle. Molemmat ovat erinomaisia. Tutustuin yhtyeeseen aikanaan albumin Morrison Hotel kautta enkä innostunut. Siitä jäi bändiin skeptinen asenne sen suhteen, että miksi tätä Doorsia niin kovasti ylistetään. Onneksi tuli tilaisuus löytää nämä kaksi ensimmäistä. Näiden kohdalla allekirjoitan kehumiset ja liityn happojen kuoroon.

The Butterfield Blues Band - East-West (1966)

Kävelyvauhtista letkeää bluesia, ei mikään kiire minnekään ja välillä ehtii katsella maisemiakin. Nimikappale east-westin mukana albumi lähtee lopulta lentoon. Onko se psykedeelistä bluesia? Hieno biisi! Minun musiikkiani.

Crosby, Stills & Nash - CSNY (1977 Atlantic)

Kaunista, harmoonista softrokkia parhaimmillaan. Kellekään muulle varmasti ei, mutta minulle tulee mieleen jopa Donald Fagen. Tein parhaani löytääkseni tästä jotain ilkeää sanottavaa, mutta en löydä! Kutumusiikkia parhaimmillaan. Aseista riisuvaa. Hieno albumi!

Mahavisnu Orchestra - Apocalypse (1974

Inner Mounting Flame ja Birds of Fire olivat ensimmäiset levyni jotka ostin teini-iässä. Inner M F on edelleen kaikien aikojen parhaat listallani. Apocalypse on hyvää musiikkia, muuta ei ylitä edellä mainitsemiani. Birds of Fire on myös parempi kuin tämä.

Hot Tuna - First Pull Up Then Pull Down (1971)

Kuumaa tonnikalaa, no sitä söin viimeksi tänään kun ostin paikalliselta Nesteeltä perheelleni ison pizzan. Jorma Kaukonen on muuten suomalaista sukua. Jos Jefferson ja Kuuma tonnikala olisivat yhä hengissä, heidät kutsuttaisiin luultavasti suomalaiseen Kaustinen Folk Music Festival pääesiintyjiksi.

UFO - Ufo Collection? (Decca)

Psykedeelistä suoraviivaista hardrokkia. Ihan hemmetin viihdyttävää festivaali live kamaa. En tiedä tästä paljonkaan, mutta toivottavasti mitään tunnistamattomia cd-kiekkoja ei ala lennellä Nyt kuuluu Uriah Heepin biisi Come Away Melinda...

Pink Floyd - More (1969 Emi Columbia)

Pink Flydin elokuvamusiikkia johonkin espanjalaiseen elokuvaan jota kukaan ei muista nähneensä. Ensimmäinen puoli albumia on hieno. En muistanut että Cirrus Minor on Watersin sävellys, olisin luullut sen olevan Barrettia. Hieno kappale. Waters on parhaimmillaan kyllä yltänyt upeisiin saavutuksiin. Nile song on hieno ja ehkä vähemmän tunnettu Cymbaline myös parasta antia. Itse tutustuin Cymbaline biisiin muutama aika sitten Hawkwindin cd:n kautta. Se oli Hawkwind albumilla ekstrana ja ihastuin heti. Oli loistava yllätys että se olikin Watersin kappale. No, Hawkwindin paras kappale olikin Watersin sävellys. Koko tämän More albumin ensimmäinen puoli on äärimmäisen hieno. Kääntöpuoli taasen on jotain tulevien Saucerful of secrets etc. esimakua eli aika mietoa maitoa ellei peräti hölynpölyä kurria. Cover by Hipgnosis.

Ps. Jos miltä tahansa yhtyeeltä laitetaan jonoon sen 50 parasta kappaletta, niin onko Pink Floyd kärjessä? Ehkä? Puolueettomaan kyselyyni saavat vastata kaikki muut paitsi ystäväni Jukka The Pink Freak.

Traffic - John Barleycorn Must Die (1970 Island)

Huh, tähän Amerikkalaisen invaasion väliin yksi erittäin loistava Englantilainen yhtye ja albumi. onpahan kyllä ihmeen hienoa musiikkia. Pehmeä soundi suoraan alkuperäiseltä vinyyliltä. Tämä ei ole mikään pienelle kiiltävälle pyöreälle tuntemattomalle objektille, jota kutsutaan nimellä CD uudelleen miksattu steriiliys. Psych jazz prog fusiota parhaimmillaan, mutta ei kuitenkaan ihan ekstaasiin kohottavaa. Mikähän olisi? Ps. Kun John Vehnäsen piti kuitenkin kuolla, niin ei hän kuollut ainakaan liikenteen uhrina. PPs. Taisin muuten lukea kerran raamatun läpi ja siellä loppupuolella, uudessa testamentissa puhuttiin kyllä jostain vehnänjyvän kuolemattomuudesta. Vertauskuvana elämä jatkuu aina seuraavan sukupolven muodossa.

The Marshall Tucker Band - Sama (1973 Capricorn)

Mukava paketti laid backiä.

Sapphire Thinkers - From Within (1969 Hobbit Records tämä re)

Teennäiseltä kuulostavaa psykedeelistä poppia.

The Paupers - Magic People (1967 Verve Forecast)

Tämä on kyllä silkkaa psykedeelistä poprockia, sen verran minäkin ymmärrän kuulemastani. Mies lippalakki päässä, Dennis Gerrard, soitti muuten myös aiemmin esittelemässäni Jericho yhtyeessä. Paupersin musiikki on minun mieleeni. Ehkä paras albumi jonka olen tänään avannut.

The Sunshine Company - Sama (1968 Imperial)

Tyypillistä folky barokkityylistä sunshine poppia. Yhden kappaleen on muuten säveltänyt Duane Allman.

Sweetwater - Just For You (1970 Reprise)

Havaitsen itsessäni jonkinlaista puutumista. Olen ennen pitänyt Sweetwaterista, mutta nyt tämä latinojazzrock kuulostaa ajoittain tympeältä. Toisaalta albumi sisältää parempiakin osuuksia ja Nancy Nevinsin laulua kuuntelisi enemmänkin. Mutta mutta... En tiedä syytä, miksi ottaisin tämän uudestaaan kuunteluun kovinkaan pian.

Jericho - Jericho (1971 Bearsville/Ampex)

Todd Rundgrenin tuottamaa kanadalaista rockia. Fred Keeler, Denny Gerrard, Frank De Felice ja Gord Fleming. Ajattelin ensin laittaa vaisusti että ok, mutta ensimmäisen puolen puolivälissä homma vasta lähtee tosissaan liikkeelle! Väkisinkin alkaa jalka vipattaa mukana. Mukaansa tempaavaa hardrokkia. Huomasin jonkun vertaavan yhtyeisiin Bull Angus ja Hookfoot.

Orphan - Everyone Lives To Sing (1972 London Records)

Anteeksi vain, mutta tämä on aivan kamalaa musiikkia. Voi olla että kaikki elävät laulaakseen, mutta kaikki eivät taatusti elä laulamalla. Nämä pojat kuuluvat heihin. Ihan vinyylille asti ovat kuitenkin nonharmony lauluaan tallentaneet. Pakollinen perinteinen kantrin joiku saadaan kolmannessa biisissä naukuvan, kovin tosissaan olevan steel kitaran kera. Edes ripaus itseironiaa olisi pelastanut tämän, mutta nut ei ole paljon pelastettavissa. Kirjoitin edellisen tekstin viikko sitten, kun kuuntelin albumia ensimmäisen kerran. Seuraavana aamuna ajattelin ettei noin voi kirjoittaa ja poistin tekstin. Palaan tähän nyt viikkoa myöhemmin. Hyvä on että palasin ja kuuntelin uudestaan, sillä yllättäen kappaleessa Sad Eyes homma alkaa toimia. Joko pojat löytävät oman tyylinsä tai minä alan tottua epä-vireiseen laulamiseen. Mitä pitemmälle neula etenee urassaan, sitä paremmalta tämä alkaa kuulostaa. Harmonian puute alkaa tuntua persoonalliselta laulutavalta. Aitoa tämä ainakin on. Ei hemmetti, ei tätä pelasta vaikka yrittäisi olla kuinka positiivinen. Ps. Olen pahoillani poikien puolesta sillä albumilla on muutama erittäin hieno ja kaunis kappale, joissa myös laulu onnistuu, kun se joka osaa laulaa, laulaa ja toinen antaa vain äänitukea. Ne hukkuvat kuitenkin täytteeksi tehtyjen kappaleiden joukkoon. Hyviä biisejä pitäisi olla enemmän kuin täytteeksi laitettuja.

Redwing - Redwing (1971 UA)

Reipasta kantrirokkia samassa hengessä kuin Eagles, Poco tai CCR. Huvittaa huomata että kun tätä albumia on myynnissä ebay:ssa, niin mukaan laitetaan musiikkia kuvailevia sanoja kuten psych ja prog. Psykedeliaa ja progea tästä saa etsiä kuin sitä kuuluisaa neulaa heinä kasasta. Siihen kannattaa hypätä silmät kiinni ilman vaatteita, niin voi ainakin kuvitella löytäneensä niitä enemmänkin. Ei tämä nyt hassumpaa ole ollakseen kantrirokkia. Ei huono!

Little John - Up and Down (1970 Epic)

Liittle Johnin ensimmäinen albumi, joka on tässä nyt käsillä on lyhyesti sanoen paljon parempi kuin tuo toinen, jonka esittelen tuossa alla. Vaikka tämä on ns. torvirokkia, niin torvien rooli ei ole liian hallitseva, vaan rock -puoli saa sopivasti tilaa. Varsinkin kitara ja urut soivat mukiinmenevästi. Little John syntyi Chigacon ja BS&T menestyksen jälki aalloissa San Franciscon lahden alueen alan harrastajista. Yhtye saa helposti lisämaininnan "obscure horn rock band" lähinnä kai siksi, että soundi ei ollut tyypillistä lahden ympäristössä.

Little John - Little John (1971 Epic)

Mainostavat takakannessa olevansa San Franciscon lahden alueen ensimmäisen torvibändi. Ensimmäisen puolen pitkä kappale "We" rullaa hyvin ja on rokkaavampaa materiaalia muun Chigaco -tyylin joukossa. Kääntöpuolella yhtye innostuu kehittyvään jammailuun, joka sopii minun makuuni. Kaksi pitkää kappaletta täyttävät käytännössä koko sivun. Taisin nuolaista ennen kuin tipahti. Kovin hyvin musiikki ei kääntöpuolella kehity. Koko albumi jää keskinkertaiseksi Chicago viritelmäksi.