Hot Mice? Valitettavan monessa kohdin tuntuvat keskittyvän itse soittamiseen ja tekniikkaan, tunteen ja sisällön kustannuksella. Musiikin olennaisimmat elementit toteutuvat, mutta jäävät ikäänkuin päälle liimatuiksi. Kaikesta huolimatta Fairyport on hieno albumi, jossa alkaa kuulua oman lempialbumini Beingin esikaikuja. Englantilainen Jim Pembroke on bändin sielu ja ikäänkuin kapellimestari. Parhaat kapellimestarit saavat orkesterin toimimaan kuin se olisi yksi organismi. Nyt se jää valitettavasti vain monen osan summaksi. Siitä huolimatta Fairyport on ainutlaatuinen albumi. Maailma ansaitsee tämän. Albumin parhaat palat ovat suomalaisia eli Gustavsonin ja Pohjolan sävellyksiä. Se mikä Wigwamin musiikista kaikkiaan tekee arvokasta on sen omaleimainen soundi, jota en tunnista missään muussa tapauksessa. Albumin parhaita paloja ovat sen jazz-fuusio-osuudet, jotka ovat helkkarin hienoja. Pembroken muutamat vokaaliosuudet enteilevät seuraavaa albumia Being, joka on minun mielestäni bändin paras. Loppua kohden tämä vuoden 1971 albumi senkun paranee ja ainakin tältä CD:ltä löytyvä 17-minuuttinen Live "Rave-Up for the Rodies" on upeaa kuunneltavaa.
No comments:
Post a Comment