Colosseum on ja varsinkin sen albumi "Valentyne Suite" on minulle ihan ykköskamaa. Siihen on sekä pelkästään musiikilliset että nostalgiset syyt. "Daughter of Time" ei korvissani yllä Valentynen tasolle, vaikka on erinomainen levy toki sekin. Syinä ovat alkuun välittyvä liika yrittäminen ja takakireys, keskiosan rättätättä tilulilu urkutemppuilu, joka loppua kohden vaihtuu ideoiden ehtymisen myötä standardijammailuun, päätyen lopulta yhdentekevään kahdeksanminuuttiseen live-rumpusooloon. Levy on hyvä, mutta jotain jää uupumaan. Tekemällä tehdyn fiilis valitettavasti välittyy. Länkkärielokuvan soundtrackiakaan tästä ei saa. Ennio teki sen paremmin.
No comments:
Post a Comment