Normaalisti ohitan sujuvasti tällaisella ns. pärstäkannella varustetun levyn, vaikka se olisikin eks-kuntoinen ja maksaisi 3e, kun se lisäksi on vuodelta -77, jolloin musiikin alamäki alkoi. Olin muuten 1977-78 lähes vuoden armeijassa ja musiikin seuraaminen jäi vähäiseksi. Kun 1978 kesällä jälleen aloin kuulostella ympärilleni, ei mikään ollut kuten ennen. Vanhat kunnon progebänditkin olivat alkaneet siirtyä kohti kaupallisempaa AOR- tyyliä ja... Hups, palaanpa alkuperäiseen asiaan... Tunnen Dilcherin musiikkia albumin Special Songs kautta, mutta vuosiluku 1977 tämän kannessa teki sen että tämä levy sai minunkin puolestani lojua toista vuotta divarin levypinossa. Toissapäivänä se sitten tarttui mukaani, eikä päästänyt irti, mikä osoittautui levylautasella pyöriessään vallan hyväksi asiaksi. Albumin musiikki on vahvaa, hyvin tuotettua ja soitettua osin bluesahtavaa ja folkahtavaa rokkia ja vaikka joukossa on se yksi pakollinen discokappalekin, niin se ei jostain syytä yhtään heikennä albumin taitavan helposti rakentuvaa laatua. Mukana soittavat mm Lowell George (Little Feat ja Mothers Of Invention), Joe Lala (Blues Image, CSN&Y, Manassas) ja Al Kooper. Toisena tuottajana on James (Jim) Taylor. Cheryl itse kuitenkin ns. tekee albumin omilla sävellyksillään, vahvalla laulullaan ja ehtiipä vielä soittaa kahta eri kitaraakin. Nimikappale on mielestäni albumin paras ja moni musiikkia paljon tunteva voisi yllättyä sen kuullessaan. Hieno!
Jotenkin hassua nähdä FZ noissa 80-luvun lopun alun lökäpöksyissä, jollaiset lähes kaikilla oli. Zappa alkoi ikävä kyllä muutoinkin seurata aikaansa vähän liikaa (paitsi että viiksistään ei luopunut) ja nuo lökärit alkoivat ikävä kyllä kuulua myös hänen musiikissaan. Kaikesta huolimatta mies teki aivan loistavaa musiikkia 1966-1975, jos taas toisaalta paljon ihan roskaakin sen jälkeen. Kitaristina Frank Zappa on minulle numero yksi. Asiantuntijat voivat sanoa mitä lystäävät, mutta Zappan soitanta on kuin hän puhuisi kitaransa kautta. Miehen kitara puhuu enemmän kuin tuhat kitarisaa hänen puhekoneestaan. Tämä albumi ei välttämättä ole kaikewn kaikkiaan hänen ihan parasta kitarointiaan, mutta kelpaa. http://www.youtube.com/watch?v=iKq1N9HaHw0
Vau mikä hieno performanssi. Strawberry Fields Forever ei ehkä ihan natsaa, taisi halla viedä raakileet, mutta sitten alkaa jytää. Kyseessä on albumillinen elektronisella vempaimella soitettua musiikkia kai avaruusrokkia, tekijänä Robert Mason ja kumppanit. Välillä on niin maan perusteellisen funkprogea meininkiä kuten nimikappale Stardrive. Hauska levy, jonka tyylisiä ei kovin usein tule eteen. Hieman avarakuuloisemmat progeharrastajat saattaisivat olla tästä mielissään. http://www.youtube.com/watch?v=iI-l6c_R9z4
En ole Mauno, joten kyllä tämä psykedeelinen pehmorokki minulle kelpaa. Vähän ohutta, mutta välillä sopivan omalaatuista ja ehkä hieman outoakin kruuvia kaikkine syntikka- ja muine ääni- efekteineen.. Myös amerikkalaisittain pakollinen sirkusosuus löytyy. Menettelee.
On siinä tyttö saanut avuja. Näyttävän ulkomuodon lisäksi Lynn Carey laulaa upean karheasti.
Tämä on yksi harvoja elokuvasoundtrackeja, joita kuuntelee mielellään. Hienoa tunnelmaa! Enkä maksanut kuin 2e! http://www.youtube.com/watch?v=NOKhQ8ObQ7E
Kevyttä urkuprogea jonka kuluessa muutama Zappa-riffi ilahduttaa. Asiat etenevät alkuperäissuunnitelman ja soittotaidon mukaan niin kuin pitääkin. Muinaismusiikkiin jämähtäneenä minä pidän tästä albumista. Pitkät temaattiset kappaleet ovat paikoin klassisen musiikin tyyliä. Mies on myöhemmin kunnostautunut elokuvamusiikin alueella. Mielenkiintoinen tuote kaiken kaikkiaan. Vaikutteita lienee saatu Englantilaisesta progesta sieltä täältä poimien, nimiä mainitsematta, paitsi eniten ehkä ehkä Emerso, Lake & Palmerilta. Kun tätä kirjoittaessani kuuntelen levyä koko ajan samalla, niin kuin on tapanani, niin levyn meininki paranee koko ajan. Käänsin juuri kylkeä (siis levyn) ja tuntuu että homma senkun paranee. Näiden sattumien vuoksi sitä jaksaa edelleen kiertää levykauppoja. Alkuprogen harrastajille tästä luulisi olevan iloa. Paitsi että ei löydy CD:llä. Very interesting album indeed.
