The Pretty Things - Parachute (1970 Rare Earth)

The Beatles meets Pink Floyd and Radiohead in 1970. I have hoped there still were for me unknown albums with an atmosphere like this. And this was. Parachute sounds stunning and safe, new and familiar at the same time. It now made my day and all the days to come. Thank you ThePT for making this album.
Grass: http://www.youtube.com/watch?v=Ilbzf9VYT3k

Penny Nichols - Penny's Arcade (1968 Buddah)

Relatively versatile folk-psych-baroque-jazz-country-pop tinged set. At times, especially on "Mountain Song" she sounds a bit like Annie Haslam. Very enjoyable and relaxing.

Mountain Song http://www.youtube.com/watch?v=haOpw8UVeJY

The Peddlers - Three In A Cell (1968 CBS)

En ole tämän tyyppisen musiikin suurkuluttajia, mutta Peddlersien kohdalla homma toimii sillä tavalla ettei heistä voi olla pitämättä. Urut, laulajan ääni ja sitten se jokin minkä soitossa kuulee, vaikkei tällainen penkkimuusikko sitä osaa selittää tarkemmin... Porukka eli tässä tapauksessa trio, soittaa kuin olisi yhtä ja samaa ajatusta. Avauskappaleen "Comin Home Baby" voi muuten kuulla myös tuolla aiemmin esiin ottamallani Vesa-Matti Loirin "4+20" albumilla.

On A Clear Day: http://www.youtube.com/watch?v=lAsNH13uLjU&feature=related

Comin Home Baby: http://www.youtube.com/watch?v=vWfMFPLZvgU

Comin Home Baby (Loiri) http://www.youtube.com/watch?v=ZHkiP6TbS90

The Alan Parsons Project - Tales Of Mystery And Imagination Edgar Allan Poe (1976 Charisma)

En ole koskaan erityisemmin päässyt sisälle Alan Parsonsin tuotantoon. Muutaman olen kokeeksi joskus poiminut kuunteluun, mutta kaikista olen myös luopunut. Päätin antaa miehelle vielä yhden mahdollisuuden. Suurin syy siihen on kuitenkin E.A. Poe, jonka "kauhu"novelleja tuli luettua 70-luvulla, suosittelijana tuolloin luokkakaverini Jukka. Monin paikoin tulee mieleen Pink Floyd, eikä ihme, sillä mies oli luomassa "Dark Side of The Moonin" äänimaailmaa. Jopa Poe- albumin musiikillinen rakenne on hieman "Pink Floydmainen". Kansitaiteesta ja kuvituksesta vastaa pääosin Hipgnosis ja Thorgerson. Tuotteen eteen on nähty vaivaa, sen osoittaa 8-sivuinen kuvitettu lyrics-liite. Parsons on muuttanut musiikiksi sekä Poen novelleja että runoja, kuten Raven eli Korppi. Muutaman kuuntelukerran jälkeen Parsonsin AOR tyyli turhan ohuine ja kirkkaine soundeineen alkaa hieman vaivata. Poen tekstien tummat, mutta samalla kepeät soundit eivät ihan välity Parsonsin musiikillisessa tulkinnassa. Soittajalista on kyllä muhkea, ja sen toivoisi kuuluvan myös musiikissa, jossa muhkeus toteutuu vain puolittain. Vaikka mies olikin mukana luomassa sellaista merkkiteosta kuin "Dark Side of The Moon", niin omissa projekteissaan hän ei onnistu luomaan mitään vastaavaa äänikuvastoa. Levyn syntyvuosi on siis 1976 ja musiikki AOR tyylistä myöhäisprogea, sinfonista myös.
Raven: http://www.youtube.com/watch?v=RcbWkMvMHrU
To one in paradise: http://www.youtube.com/watch?v=nM7P57cXk6w&feature=related

Pekka Pohjola Group - Kätkävaaran Lohikäärme

Kappaletta "Sampoliini" kuunnellessa palaa mieleen jo unohtunut harmi siitä, ettei Zappan Pohjolan kiertue koskaan toteutunut. Voin vain kuvitella millaista jälkeä siitä olisi jäänyt kuunneltavaksi. Niin... ja kuvittelenkin ja kun oikein kuvittelen, niin välillä Seppo Tynin kitarointi kuulostaa ihan Zappan ja Pekka Tyni on kuin George Duke. Kätkä voisi olla bändin ainoa intiaani tai Bozzio tai Thompson Kätkävaaran Lohikäärme ei ole loistava, mutta kuitenkin mukavan kuunneltava matka vanhalla Scania-bussilla Pohjolan maisemissa. Mukaan ovat mahtuneet ainakin Return To Forever, The Spirit of the Mothers, Weather Report ja Harakka Bialoipokun (B The Magpie) sisarenmiehen kummin kaima. Vaikutteita siis löytyy...

Procol Harum - Procol Harum (1967 Deram)

Hohhoijaa... En ole koskaan erityisemmin oivaltanut mikä Procol Harumissa saa ihmiset niin innostumaan. Whiter Shade of Palekin alkaa jo luisua alamäkeen. Jos tässä kuullaan jotain tulevan progen enteitä, niin olkoon niin. Itse kuulen pääosin junnaavaa ja laahaavaa bluespohjaa. Trowerin kitara nostaa tasoa, sävellysten ollessa keskinkertaisia ja helposti unohdettavia. Muutamia hetkiä lukuun ottamatta tulee vaikutelma, että yhtyeen jäsenet keskittyvät soittamaan lähinnä itselleen. Tällä kertaa kokonaisuus on vain osiensa summa, ei sitaisuakaan enempää. Kiva kansi!

Potter St. Cloud - Same (1970 Mediarts)

Herrojen Potter ja St Cloud projekti sisältää pääosin tylsähköä kantrifolk -humppaa, mutta joukossa on jokunen mielenkiintoinen psykedeelisen rokin genreen sopiva kappale, kuten "Peace & War ja "Gentle Wind". Mielenkiintoa bändiin lisää tieto, että D.F.Potter soitti myöhemmin rumpuja yhtyeessä "Euphoria", jonka albumi "A Gift From Euphoria" on hyvin harvinainen.

Kris Peterson - A Child's Dream (1971 Stormy Forest)

Yancey, Rita Jean Bodine, Gayle McGormick etc.. etc... all those less known fine American-school singers including Kris Peterson. Vau, löysin tiedon että Kris on laulanut Frank Zappan albumilla Waka Jawaka!

Linda Perhacs - Parallellograms (Kapp 1970 tämä re 2010.

Linda Perhacs lisättäköön kolmanneksi kulmaksi kolmioon, jonka muut kulmat ovat Sandy Hurvitz ja Björk. Laulajana Linda on hyvin persoonallinen äänenkäyttäjä. Laulu välittää sen tunteen, joka siihen on kirjoitettu. Aika tavalla aikaansa edellä olevaa älykästä kamaa. Tunnelmat vaihtelevat upeasti ja ovat tarkoituksen tulkkina. Hieno nainen. http://www.youtube.com/watch?v=OZn5lyOjvnk&feature=related

Mark Volman and Howard Kaylan - The Phlorescent Leech & Eddie (1973 Reprise)

Mukavan sekalainen kokoelma poprokkia, mutta myös vähän vaikeampia jazzprogg kuvioita. Nämä kaverit muistetaan alunperin The Turtles yhtyeen solisteina. Zappa löysi heidät 70-luvun alussa ja heidän laulunsa tunnistaa muutamilla Zappan albumeilla. Tätä kuunnellessa tulee edellä mainitsemastani syystä paikoin mieleen Zappa, vaikka musiikissa sinänsä Zappa-vaikutteita on kovin vähän, tai jos onkin, niin muokattuna heidän omaan malliinsa. Mukana Zappan ajoilta ovat ainakin Aynsley Dunbar, Don Preston ja Jim Pons, joka soitti myös Turtlesissa. Kyseessä on siis jonkinlainen The Turtles ja The Mothers yhdistelmä. Takannen kuva lienee otettu samalla studiolla (Reprise Records), jossa Zappankin levyjä tehtiin. Takaseinällä näkyy hämärästi 200 Motels -juliste ja Z:n albumi "Just another band from LA). Jos muistan oikein, niin tämän albumin aikoihin Frank Zappa oli pudonnut Rainbow teatterin lavalta Lontoossa ja loukkaantunut pahoin, jolloin Z alkoi pyörätuolistaan käsin suuntautua jazzrokkiin. Mark ja Howard olivat siis työttömiä ja kokosivat tämän albumin omia sävellyksiään Zappan muusikoiden avustuksella. Kuuntelen tätä nyt kolmatta kertaa kahden päivän sisällä ja musiikki alkaa kuulostaa aina vain paremmalta. Hyvä albumi. http://www.youtube.com/watch?v=XufAjO5Bx7Q&feature=related

Point Blank - Point Blank (1976 Arista)

Korkeatasoista etelän blues-hardrokkia. Tuottajana ZZ Top yhtyeen levyjä tuottanut Bill Ham. Yhtyeen ensimmäinen albumi. Erittäin eteenpäin rullaavaa ja kuunneltavaa. Kitaristi Rusty Burns. Aliarvostettu?

The Paupers - Ellis Island (1968 Verve Forecast)

http://www.youtube.com/watch?v=B8ccqPZki5M Tämä yhtyeen toinen albumi kuulostaa jopa paremmalta kuin heidän ensimmäisensä. Mitään ei jää epäselväksi sen suhteen, etteikö tämä olisi puhdasveristä psykedeelistä rokkia. Ellis islandin olettaisi olevan paremmassa maineessa. Hieno albumi, jota uskallan mainostaa jokaiselle melodista psykedeliaa harrastavalle. Allmusic sivuilta löytyy erinomainen review by Joe Viglione. Kuuntelulistalle!

Pink Floyd - More (1969 Emi Columbia)

Pink Flydin elokuvamusiikkia johonkin espanjalaiseen elokuvaan jota kukaan ei muista nähneensä. Ensimmäinen puoli albumia on hieno. En muistanut että Cirrus Minor on Watersin sävellys, olisin luullut sen olevan Barrettia. Hieno kappale. Waters on parhaimmillaan kyllä yltänyt upeisiin saavutuksiin. Nile song on hieno ja ehkä vähemmän tunnettu Cymbaline myös parasta antia. Itse tutustuin Cymbaline biisiin muutama aika sitten Hawkwindin cd:n kautta. Se oli Hawkwind albumilla ekstrana ja ihastuin heti. Oli loistava yllätys että se olikin Watersin kappale. No, Hawkwindin paras kappale olikin Watersin sävellys. Koko tämän More albumin ensimmäinen puoli on äärimmäisen hieno. Kääntöpuoli taasen on jotain tulevien Saucerful of secrets etc. esimakua eli aika mietoa maitoa ellei peräti hölynpölyä kurria. Cover by Hipgnosis.

Ps. Jos miltä tahansa yhtyeeltä laitetaan jonoon sen 50 parasta kappaletta, niin onko Pink Floyd kärjessä? Ehkä? Puolueettomaan kyselyyni saavat vastata kaikki muut paitsi ystäväni Jukka The Pink Freak.

The Paupers - Magic People (1967 Verve Forecast)

Tämä on kyllä silkkaa psykedeelistä poprockia, sen verran minäkin ymmärrän kuulemastani. Mies lippalakki päässä, Dennis Gerrard, soitti muuten myös aiemmin esittelemässäni Jericho yhtyeessä. Paupersin musiikki on minun mieleeni. Ehkä paras albumi jonka olen tänään avannut.

Pepper Tree - You're My People (1971 Capitol)

Psykedeelistä pop rokkia. Mikä ettei... Palaan tähän nyt kaksi päivää myöhemmin. Sanavarastoni avain katosi ja leukaluut menivät jumiin ja nyt kunto on taas kohdallaan. Pepper Tree on nimittäin uskomattoman hienoa psych progea.

Pickettywitch - Sama (1970 Janus)

Mukavan kevyttä englantilaista poppia. The same old feeling... Polly Brown laulaa.

Papa Nebo - Papa Nebo (1971 Atlantic)

Yhtyeen ainoa levy sisältää kaunista softia progg rockia. Sekoitus viulua, jazz-saxofonia, huilua, pianoa, urut ja hard rock kitaraa. Yllättävän mukava, minulle uusi proge tuttavuus.

Pink Floyd - Meddle (1971 Harvest)

Se on vaan kumma juttu... Minulla oli ennen tätä päivää meddle vain cd:nä enkä saanut siihen mitään otetta. Vanhana vinyylin kuluttajana tämä osui eteen ja nyt musiikkikin kuulostaa ihan erilaiselta. Iso pahvi kädessä ja vanha aito ääni nostavat musiikin ihan uudelle tasolle. Hyvä albumi. Luovun tämän vähättelystä nyt. Tämä musiikkin on tehty vinyyli aikakautena ja siitä sitä pitää myös kuunnella. Romanttista, ajatonta musiikkia, jossa on joitain kaikuja pimeältä puolelta kuun.