Rasmussen - S/T (1971 Reprise)

Nice and easy s-sw folk rock by Danish born American Flemming Rasmussen. All songs are written by the man himself. I'm not saying he is flaming on this album, but very warm, committed and authentic the music sounds anyway.

Rio Grande - S/T (1971 Victor)

I'm not really any big fan of country rock but this is different. This sounds good. Best track: "Nice and Easy".

Rotary Connection - Peace (1968 Cadet Concept)

Jouluun on vielä matkaa, mutta en malttanut olla laittamatta tätä blogille jo nyt. Kyseessä on tyylikkäästi tehty joululevy tutuista joulusävelistä. Myyjä oli laittanut tämän jazz-osastolle, johtuen luultavasti levyltä löytyvästä 60-luvun lopun tyypillisestä hippi-soul-pop-funk-groovesta, joka yhdistyy perinteisiin jouluteemoihin hyvää makua noudattaen. Kappaleiden pääteemat soitetaan selkeällä kitaralla. Bobby Simms, Mitch Aliotta, Jim Nyeholt, Minnie Riperton, Tom Donlinger, Jim Donlinger, Sidney Barnes. http://www.youtube.com/watch?v=B3mQnXEQ4fk&feature=results_video&playnext=1&list=PL0F9B00C88FA2C759

http://www.youtube.com/watch?v=LjwMwXcXZe8

Rustix - Bedlam (1968 Rare Earth)

Tässä on tapaus, joka herättää isoja kiemuraisia kysymysmerkkejä. Mitä tämä on ja minkälaiselle kohderyhmälle? Täysin yhdentekevä levy tai ehkä ei jollekin toiselle, mutta minä ainakaan en ymmärrä tästä mitään. Erikoisen paketin vuoksi poimin.

The Rugbys - Hot Cargo (1969 Amazon)

Yhtyeen ainoa albumi on heavy-psych-carage-pop-rock'nrollia, jossa rytmilajit vaihtelevat alituisen mukavasti, mikä tekee musiikista ennalta arvaamattoman mielenkiintoista. Tarttuva aloituskappale "You, I" on albumin psychepitoisin. http://www.youtube.com/watch?v=vE8c4My8Z94

Razmataz - For The First Time (1972)

Pitkälti erilaisille puhallinsoittimille perustuva monipuolinen kokonaisuus useita musiikkityylejä: blues, pop-rock, jazz-proge, folk, nuo ainakin. Toisella kuuntelukerralla tämä alkaa toimia. Tarttuva groove. Asialla on iso porukka Muusikoita, siis isolla ämmällä ja tosissaan.

Rare Bird - Somebody's Watching (1973 Polydor)

Albumi on pienoinen pettymys. Sävellykset sen paremmin kuin soundimaailmakaan eivät ole kovinkaan persoonallisia ja läpi tunkee vaikutelma kuin yhtyeen ylijäämäkappaleita olisi alettu veivata studioporukalla. Soitannollinen puoli on sinäsnsä mallikasta mutta persoona ja sielu ovat hukassa. Paljon asiaa paikkaa kuitenkin albumin päättävä pitkä "Dollars" joka lainailee Morriconen spagettilänkkärin teemaa, mutta on kuitenkin itsenäinen oma biisinsä. Tuon biisin tähden tämän voisi juuri ja juuri ajatella hankkivansa, sopuhintaan. Niin, vaikka pidän funkista, niin tällä albumilla se ei toimi, ole alkuperäisen notkeaa eteenpäin nojaavaa, vaan... ensimmäinen määre joka tuli mieleen on hyppykeppifunk. Pystyssä pysyy, mutta ei liiku minnekään. http://www.youtube.com/watch?v=LfQUy_LPlwY

The Rubber Band - Cream Songbook (1968 Grunt)

Vilkaisin pikemmin RYM sivujen arviointeihin tästä Rubber Band levystä ja tuomio siellä oli aika murskaava. No minua se ei liikuta. Jos arvioidaan sitä miten joku exploit bändi tekee asiat mahdollisimman yksi yhteen alkuperäisen kanssa, niin mitä järkeä siinä on. Näitten Rubber "riisto"Bändien kuuntelun mielekkyyden voi rajata vaikka typerään kiinnostukseen siitä, mitä jokin toinen ryhmä on saanut alkuperäisestä irti. Ei tämä ole Creamia, tämä on Rubber Bandia, siis Rubber Bandia. Ja hyvin erilaista kuin Cream ja siinä osassaan mielenkiintoista kuunneltavaa kumilenkkimusaa.

Lou Reed - Rock'n Roll Animal (1974)

Jos tämä on rock'n rollia, niin sitten pidän rockn rollista. Kyllä tämä on paljon muutakin, välillä ollaan progen rajamailla ja kaksi kitaristia intoutuvat soittamaan välillä siihen tapaan että saa hakea. Tästä jää erittäin hyvä jälkitunne. Tyylikästä ja tasapainoista musiikkia toistuvaan kuunteluun. Pentti soittaa muuten rumpuja.

The Rascals - Time Peace The Rascals Greatest Hits (1968 Atlantic)

Mukavan kuuloista 60-luvun sinisilmä-soulpoppia.

Rolling Stones - Their Satanic Majesties Request (1967 Decca)

Rolling Stones ei ole koskaan tehnyt minuun suurempaa vaikutusta. Tästä RS -albumista pidän kuitenkin erittäin paljon. Luulisin sen johtuvan siitä, että harrastan mm. psykedeelisen rokin kuuntelua ja keräilyä. Toisena ja tärkeämpänä syynä on se, että psykedeelinen rock on turhan usein paksun pilven läpi suodatettua, monimutkaistettua ja tekosyvällistä tai sitten muuten vain suoraan autotallista ulkoistettua. Kun hipin olisi pitänyt istua luennolla ottaakseen selkoa maailmastamme, hän mieluummin koetti kemiallista oikotietä, jota ei ole olemassa. Tuloksena on useinmiten vain hämärän subjektiivista sotkua. Tällä albumillaan englantilainen rock'n roll yhtye RS kuitenkin vetäisee paitsi varmaankin jointtia keuhkoon, niin myös psykedeelisen musiikin mutkia sopivassa määrin suoriksi. Hieno TMSR kokoelma edustaa lähtökohtaisesti typerää tekosyvää musiikkisuuntaa aidosti tyhmien, suoraviivaisten rokkareitten esittämänä. Tämän yhdistelmän lopputulos on aivan loistava! Se on kevyen hauska kliseekokoelma. En tiedä kuinka tietoisesti he sen tekivät. Rolling Stonesien albumeista pystyn kuuntelemaan läpi vain kokoelman Flowers ja tämän TMSR:n. On älytöntä, että yhtye, jonka tuotanto on suurimmaksi osaksi typerää roskaa, tekee itselleen hieman vieraamman genren roskasta tällaisen taideteoksen. Ehkä he löysivät hetkeksi sen oikotien. Sokea kana löysi kultajyvän. Tämä on mitä hienointa psykedeelistä rokkia. No doubt, this is the best Rolling Stones album and one of the best in the whole genre. I hate Rolling Stones but love this album!

Ramases - Space Hymns (1971 Vertigo this re Mexican Summer 2011)

Kuulin Space Hymns albumin ensimmäisen kerran vasta pari vuotta sitten. Kaverini poltti mukaani kotimatkalle tämän ylistämänsä yhtyeen CD:n ja kun kuuntelin sen autossa, en oikein saanut kiinni mistään. Olen kuunnellut CD:n muutamia kertoja sen jälkeen ja aina sama tunne: tavanomaista tai ehkä jopa hieman puolivillaista hippifolkia itämaisin maustein. Vinyylin kansi on Roger Deanin piirtämä, kiinnostava, kuusiosainen ns. foldout-juliste. Tuli kuitenkin tilaisuus saada omistukseen levyn uuspainos (Mexican Summer levymerkki), joka on kansien osalta alkuperäisen kopio, lukuunottamatta tietenkin Vertigon logoja. Hankinkin levyn lähinnä paketin vuoksi. Kuunneltuani tätä nyt pitkin iltaa useamman kerran, taitaakin Ramases tekaista odottamattomat. Harvemmin nimittäin käy niin, että ensimmäisen kovin huonon kuuntelukokemuksen jälkeen kyseinen musiikki alkaisi sinnikkäimmänkään kertausharjoittelun jälkeen kuulostaa missään vaiheessa sen paremmalta. Space Hymns näyttäytyy kuitenkin olevan sen verran mystinen juttu, että vähän lapsellisen tuntuisen sävel-, soundi- ja äänimaailman takaa alkaa vähitellen orastaa jotain, mikä pakottaa kääntämään kiekkoa aina uudestaan. Ja kun ympäristön äänimaailma illan edetessä hiljenee, valtaa Space Hymns tilan ihan uudella tavalla. Hymns ei välttämättä ole musiikkia, joka rauhoittaa mieltä, vaan toimii parhaiten silloin, kun mieli on jo asettunut ja valmis ottamaan vastaan. Space Hymns ei avaudu pelkän kansikuvan perusteella. Levy laitetaan usein luokkaan psykedeelinen avaruusrock, mutta tarkemmin kuunnellen siinä on mukana kosmisen ulottuvuuden lisäksi myös toinen ääripää eli metafyysinen ulottuvuus. Onko Space Hyms matka ulkoiseen vai sisäiseen äärettömyyteen, se jää kuulijan itsensä päätettäväksi.

Rotary Connection - Dinner Music (1971 Cadet)

Tämä on taas yksi omituinen psykedeelinen Forrest Gump suklaarasia. Yhden kappaleen kuultuaan on mahdoton aavistaa mitä saa seuraavaksi. Tuo ominaisuus on oikeastaan albumin vahvuus. Jos kaikki kappaleet olisivat kuten pelkkää tummaa perussuklaata sisältävä ensimmäinen raita, niin takuulla veisin tämän takaisin ostopaikkaan ja tarjoaisin herra MT:lle vaikka palan Fazerin sinistä jonkin tolkun aikaan saamiseksi hinta-laatusuhteen suhteen. Mutta kun albumin loppu on aloitusbiisiäkin ihmeellisempi kokoelma Minnie Rippertonia ja bändiä, joka soittaa hyvin yhteen ja joskus jopa kahteen (vanha vitsi, tiedän!), niin antaa olla. Jokin mielenkiintoinen ison bändin monipuolinen tekeminen tässä kuitenkin miellyttää. Laajaa soitinarsenaalia käyttään siellä täällä harkitun tuntuisesti. Mukavinta on Krank Zappamainen yllätyksellisyys, hauskat pienet "välisoitot" ja pakoton hauskanpito. RC:n kaksi jäsentä perusti muuten myöhemmin Aorta -nimisen bändin. En tiedä onko mikään toinen bändi tehnyt ihan vastaavan tyylistä kokoelmaa. Itselle ei tule mieleen. Täytyykin kaivaa esiin bändin ensimmäinen albumi ja kuunnella sekin pitkästä aikaa uudestaan.

Ross - Ross (1974)

Ross on turhaan unohdettu funk-hardprog bändi. Varsinkin kitara (Alan Ross) ja urut (Bob Jackson) ovat vahvoja. Itse asiassa koko yhtye soittaa hyvin. Jackson on soittanut mm. yhtyeissä "Indian Summer" ja "Badfinger". Sävellykset eivät ole ihan huippua, mutta ovat ainakin omia. Basistit jäävät usein taustalle tukemaan muuta porukkaa, mutta Steve Emery nousee instrumenttinsa kanssa esiin sillä tavalla, että huomaan tuon tuosta seuraavani juuri hänen soittoaan. http://www.youtube.com/watch?v=93PW49V_EyQ

Rejoice - Rejoice (1969 Dunhill)

Rejoicen ainoaksi jäänyt albumi on ihan ensimmäisiä jotka laitoin blogilleni joulukuun 26. 2009. Se on edelleen yksi suosikeistani. Nancy ja Tom Brown laulavat yhteen ja erikseenkin sellaisella soundilla, joka saa aikaan hyviä tuntemuksia. Nancyn laulama versio "High Flying Bird" kappaleesta on komeimpia kuulemiani. Jokin tässä Rejoicen musiikissa vaan viehättää. San Francisco pop soundi, psykedeelinen folk ja mahtipontinen laulu muodostavat sopivasti poikkeavan, persoonallisen kokonaisuuden. Kuuntelen tätä usein! Hieno äänite. Ei löydy Cd:llä.

The Rationals - The Rationals (1969 Crewe)

Laadukasta psykedeelistä rokkia vaihteeksi Detroitin suunnasta. Kitarasoundit ovat kohdallaan. Reipasta meininkiä, mutta eniten minua häiritsee lauluosuudet. Mitään kovin harmonista ei stemmalaulu ole. Se on ehkä tahallista, sillä musiikissa välittyy jonkinlainen esi-garage-punkrokin asenne. Taisi olla iso pölypallo neulassa, kun en ensimmäisellä kerralla kuuntelin. Uudelleen kuuntelulistalle, ja villakoirat pois jaoista!

Red Pony - Red Pony (1975 Artco)

Tämä on erittäin ns. "obscure" äänilevy vaikka onkin niinkin myöhäiseltä vuodelta, kuin 1975, jolloin "obscure" läänievyjä ei enää pitäisi olla. Tein yhden illan töitä jotta löytäisin jotain tietoa tästä yhtyeestä, mutta eipä paljon herunut. Yhtye samoin kuin levy-yhtiökin on kotoisin Oklahomasta. Artco levymerkki taisi jäädä melko alkutekijöihinsä? Löysin Oklahoman Sanomalehden sivut, jossa oli artikkeli yhtiön toiminnasta ja sen hetkisistä yhtyeistä ja siinä listassa oli myös Red Pony. Jos joku tietää jotain yhtyeestä, sen lisäksi mitä levyn kansissa kirjoitetaan, niin olisin kiitollinen tiedoista. Musiikillisesti Red Pony on punk hard rokkia lead laulajanaan nuori raspthroat Janis Nyblin. Anteeksi huonot jokes, jotka eivät kaiken lisäksi kuitenkaan käänny kaikille kielille. Suomalainen yhtye "Dead End 5" tulee paikoin mieleen ja Annikka Salminen. Muutenkin musiikki on soundiltaan jotenkin suomalaista. Yhtyeen jäsenet:

Hank Laake -Drums and vocals, Brian McVey -Guitar and vocals, Tim Murray - Keyboards and vocals, Carl Gauger - bass and Kathy Turner - Lead vocalist.

Rockin Foo - Sama (1969 Hobbit Records)

Kelpo West Coast hippirokkia esittävät Wayne Erwin, Lester Brown ja Michael Racoon. Erwin on soittanut ainakin Monkees yhtyeen esikoisalbumilla. Jos oikein tarkasti haluaa kuulla, niin ehkä tästä jonkinlainen psykedeelinenkin viuhahdus on löydettävissä. Parasta tässä musiikissa on sen soundi, niin ja laulajan myös.