The Who - Who's Next (1971)

I once again tried... but just to hit my head on concrete, as many times before with this. Sorry to say: This is highly overrated crap.

The West Coast Pop Art Experimental Band - Vol.2 Breaking Through (1967 Reprise) (

Sitting on the floor in a silver plated room is one of those safely unique experiences everybody dreams of. Or maybe their foil hats did not do. Side two is better than the first one. Strange, but I'm little by little becoming to get this. ...Two days later... This album is one of those you have to listen with headphones and after more closely listening i'm beginning to appreciate this a lot. I perceive it a concept album. "Smell of Incense" maybe the greatest single piece on this entire and high-spirited psych art disc.

Wishbone Ash - Argus (1972)

Argus is nearly perfect album of progressive rock lullabies. Time Was: http://www.youtube.com/watch?v=XtS8SHX7row&feature=related

Woodoo - Taikakulkunen (1971 Ufo CD 2011 Rocket Records)

An obscure (Santana?) outfit from early 70's Tampere sound-area in Finland. When i first heard this band's new cd in a music shop in Tampere, i tried to recall where i had heard the vocalist before. First i guessed the band was Haikara but was not. Ok, i had to buy this brand new CD album. The music really is obscure and that means it is very "hämyä" in Tampere language. The music on the album is also prog-jazz-pop-folk-psych. Some pieces are like straight from Finnish Kalevala type folksinging foot: "Mie-lee-ni mii-nun- teee-keee-vi, ai-vooo-ni aa-jat-tee-leeevi, lääh-te-ääni lau-laa-maahan, saa-aani-saane-lee-maa-han... and so on. With quite monotonous and streched way of singin the few notes, hand in hand, side by side, waving. All tracks but one are sung in Finnish so there is something extra obsure for sale for the diggers of very odd music. The name of the band, Woodoo... well what can i say... Woodoo in Finlands deep forests may sound a bit like Jamaican voodoo, but isn't the same. Finnish woodoo means there is much wood to do Kanteles and and boats and if you have no wood to do, you still do have your words as well as Vipunen and Väinämöinen had. "Taikakulkunen" means a magic jingle bell. In think Taikakulkunen may be the best piece on this longplay. It starst with Kalevalian foot and turns to nice jazzjam. I was a bit reserved when starting to listen to this but the more i drink White Horse the better this sounds. Heh. Woodoo is sure worth investigatin. And by the way "Suudelma" means a kiss and that piece is an indication of different kind of ways of kissing. http://www.youtube.com/watch?v=u_NlqTFbZO4&feature=related

The Who (On Tour) - Magic Bus (1968 Decca)

Whon myöhempi soundi ei ole vielä olemassa näiden biisien valmistumisvuosina. Siksi levy onkin mielenkiintoinen. Itsellenikin on mysteeri se, miksi saan toistuvan hylkimisreaktion kuullessani myöhempiä Who's next -soundeja. Tällä levyllä ollaan vielä perusasioiden äärellä, haetaan suuntaa ja maalaillaan niin englantilaiseen beatiin kuin bussiinkin psykedeelisen musiikin merkkejä.
http://www.youtube.com/watch?v=bl9bvuAV-Ao
http://www.youtube.com/watch?v=DUFgqKbu2Fo&feature=related

Paul Williams - Just An Old Fashioned Love Song (1971 A&M)

Minulla ei ollut mitään käsitystä mitä saan yhdellä eurolla, paitsi ilmeisesti vanhanaikaisia rakkauslauluja, poimiessani tämän mukaan kirpputorilta. Sen verran katsoin että tunnettuja studiomuusikoita oli listalla ja paketin eteen on nähty vaivaa. Nyt tiedän saaneeni ainakin levyn, jonka tulen pitämään. Se on alusta loppuun melodisia rakkauslauluja. Williamsin sävellykset ja esitykset ovat intensiivisiä ja hän tulkitsee ne uskottavaan tapaan. Levyn voisi kuvitella olevan omalla sarallaan jonkinasteinen hukattu helmi. http://www.youtube.com/watch?v=KYM-9COp3HM&feature=related

Wally - Wally (1974)

http://www.youtube.com/watch?v=D3syNalVx60

Lyhyesti kuvaten Wallyn musiikki on progressiivista rokkia, rohkeasti ympättynä Amerikkalaiseen countryyn. Kolmetoistaminuuttinen Pink Floyd -tyylinen "To The Urban Man" on albumin hienoin biisi. Soittimista löytyy tavanomaisten lisäksi mm. harpsichord, mellotron, hammon organ, electric violin. Levyn on tuottanut Rick Wakeman ja kyllä hänen vaikutuksensa kuuluu varsinkin soundimaailmassa. Yllättävän hyvä Englantilainen progebändi, joka ei edennyt suuremman yleisön tietoisuuteen asti. Jotkut näyttävät vertaavan tätä yhtyeisiin Strawbs ja Barclay James Harvest.

Woody's Truck Stop

Kuuntelen tätä ties kuinka monetta kertaa tällä viikolla ja täytyy sanoa, että kyseessä eittämättä on yksi parhaita albumeja, jossa sekoitellaan onnistuneesti yhteen bluesia ja psykedeliaa. Bluesahtava fuzzkitara -soundi toimii upeasti. Kaiken lisäksi albumin parhaita kappaleita on balladi "Everything is Fine". Tämä on ilman syytä väheksyttyjen levyjen listallani hyvin korkealla.

Wigwam - Fairyport (1971 Love Records, this CD)

Hot Mice? Valitettavan monessa kohdin tuntuvat keskittyvän itse soittamiseen ja tekniikkaan, tunteen ja sisällön kustannuksella. Musiikin olennaisimmat elementit toteutuvat, mutta jäävät ikäänkuin päälle liimatuiksi. Kaikesta huolimatta Fairyport on hieno albumi, jossa alkaa kuulua oman lempialbumini Beingin esikaikuja. Englantilainen Jim Pembroke on bändin sielu ja ikäänkuin kapellimestari. Parhaat kapellimestarit saavat orkesterin toimimaan kuin se olisi yksi organismi. Nyt se jää valitettavasti vain monen osan summaksi. Siitä huolimatta Fairyport on ainutlaatuinen albumi. Maailma ansaitsee tämän. Albumin parhaat palat ovat suomalaisia eli Gustavsonin ja Pohjolan sävellyksiä. Se mikä Wigwamin musiikista kaikkiaan tekee arvokasta on sen omaleimainen soundi, jota en tunnista missään muussa tapauksessa. Albumin parhaita paloja ovat sen jazz-fuusio-osuudet, jotka ovat helkkarin hienoja. Pembroken muutamat vokaaliosuudet enteilevät seuraavaa albumia Being, joka on minun mielestäni bändin paras. Loppua kohden tämä vuoden 1971 albumi senkun paranee ja ainakin tältä CD:ltä löytyvä 17-minuuttinen Live "Rave-Up for the Rodies" on upeaa kuunneltavaa.

Woody's Truck Stop - Same (1969 Smash)

Woody's Truck Stop osoittautuu olevan kohtalaisen hyvä yhdistelmä bluesia ja psykedeelistä rokkia. Todd Rundgrenin ensimmäinen bändi ennen kuin hän perusti Nazzin. Mies ei kuitenkaan esiinny albumilla. Yli kuusi minuuttinen "Color Schene" on selkeästi albumin psykedeelisintä antia. Loput on letkeää, hyvin tuotettua bluesia runsaan kitaran kera.

We Five - Make Someone Happy (19?? AM)

Kevyen puoleista psykedeelistä poppia yhtyeeltä, joka muutti nimensä saatuaan riveihinsä yhden jäsenen lisää. Deep Six.

Wichita Fall - Life Is But A Dream (1969 Imperial)

Sain käsiini toisen ja paremman kopion tätä levyä. No, kertaus ei ole paha asia tämän kohdalla. Päinvastoin, kertaus on opintojen äiti. Musiikki on sunshine barokki poppia sävytettynä lievällä psykedeelisellä mausteella. Wichita Fall on soundeineen omintakeista verrattuna moneen muuhun saman musiikkityylin yrittäjään. Kuuntelen tätä mielelläni. Sanoisin että jopa pienimuotoinen "lost pearl".

Woude - Kauniit Päivät (1981 Johanna)

Suomalaista melodista uuden aallon musiikkia. Wikipediassa tätä Helsinkiläistä bändiä luonnehditaan tyypillisestä punkista poikkeavasti romanttiseksi. Jostain syystä Wouden albumit ovat suhteellisen harvinaisia, varsinkin hyväkuntoisina. Outo kansiaihe. Melko kuunneltavaa. http://www.youtube.com/watch?v=Y1cV0xuDQTs

Wishful Thinking - Hiroshima (1971 Ampex)

Kohtalaiselta kuulostavaa psykedeelistä poppia. Täytyy kuunnella ajan kanssa lisää.

Tim Weisberg - 4 (1974 AM)

Kevyen puoleista fuusiota. Kannen perusteella en olisi poiminut tätä kirppiksen korista edes sillä 1,9 eurolla ellei takakannen soitinvalikoima olisi ennustanut jotain vähän enemmän. Mies itse soittelee erilaisia huiluja. Ihan kuunneltavaa, mutta ihan kovimpaan fuusio/jazzrock -sarjaan en tätä laittaisi. Aikanaan ehkä jopa jonkinlainen suunnannäyttäjä (kuten joku RYMissä sanoo) mutta nyt kuunneltuna "dated" eli aika on juossut edellä karkuun.

Warm Dust - Peace for our Time (1971 UNI)

Uskomattoman hieno levy (jazz)progea!!! Paikoin tulee mieleen vaikka Zappan Uncle Meat ja Burnt Weeny Sandwich. Ja jossain kohdin jopa... mikä tahansa 70-luvun progebändi. Paras progelöytö miesmuistiin! Täytyy kuunnella rauhassa... ja palata paikalle. Great prog! (8,8)

Ronnie Wood - 1234 / Gimme Some Neck (1990 Castle)

Weather Report - Heavy Weather (1977 CBS)

Mysterious Traveller oli se, eikä tämä yllä lähellekään sitä. Silti tämäkin ok fuusiota.

Charles Wright - Doing What Comes Naturally (1973 Dunhill)

Wenchin - Wenchin (Buddah 1975)

Oudompi Buddah -levymerkin tuote. Sen verran on obscure ettei tietoa juuri löydy. Mielenkiintoista rockmusiikkia jota on vaikea laittaa mihinkään tarkempaan laariin.