Genesis - Wind & Wuthering (1976 Charisma)

Genesis säilytti uskomattomalla tavalla tasonsa perinteistä progressiivista rockia soittavana bändinä. Tämä loppuvuoden -76 albumi on kuitenkin yhtyeen vimeinen kunnon progelevy, jonka pitäisi kuulua jokaisen kunnon progeheadin kokoelmaan. Lieviä viitteitä uudesta suunnasta kohti uutta ja kevyempää Collinsin johtamaa 80-luvun Genesistä löytyy kuitenkin jo tältäkin. Kuitenkin perinteitä kunnioittaen. Hacket, Rutherford ja Banks edelleen mukana.

The Beatles - Sgt Pepper's Lonely Hearts Club Band

Kersantti pippuri on sopivaa puhdistautumismusaa eilisen vappuaiheisen tajunnanvirran jälkeen. Tuhanteen on nyt matkaa 54 ja sitten pillit pussiin ja miettimään jotainmuuta täytettä elämään.

Sammas - Lierkkisiipi Sammas (1988 Megamania Single)

Sammas ei teemallisesti sovi vappuun mitenkään. Paremmin tämä sopisi Kalevalan Päivään. Sammas nimittäin lienne kantasana Sampo -sanalle eli Kalevalan yhdelle perusjutulle. Nykyään sammas tarkoittaa kielen päälle kasvavaa bakteerikerrostumaa, joka paksunee kun ihmisellä on enemmä sairautta. Ostin tämän taaannoin Tampereelta Lukulaarista. Puoli vuotta myöhemmin olin samassa paikassa, kun outo baskeripäinen höpöttäjä ilmestyi liikkeeseen. Velttohan se oli. Ei kovin harvinainen lintu Tampereella. Kassalla totesin tälle, että taidat olla se Sammas -mies jonka levyn ostin taannoin täältä. Ajankohtaisen Hottentotti -kohun pelästyttämänä Veltto ensin katseli sivuun, mutta kun huomasi, etten ole Hottentottikohun jäljillä, niin hän totesi että Sammas on aliarvostettu. No jaa...

Supertramp - Crisis? What Crisis? (1975 Se on jossain )

Onko tämä muka progressiivista rockia? On jos rockin piti kehittyä tähän suuntaan. Onko progressiivinen rock paikalleen jämähtänyt käsite vai asia itse? Oikeesti hei, ei tämä ilmennä progressiota, pikemminkin degeneraatiota. Yritän nyt tosissani miettiä jotain hyvää sanottavaa... Se on: ei mitään. Kaikki lainattua, eli vanhan toistoa.

Billy Bragg - Talking With The Taxman About Poetry

Vapun poliittinen viesti tulee tässä: Älä perhana valtio verota, mutta älä valtio vaadi sitten myöskään minulta maksullista lääkäri- tai koulutus- ym-palveluakaan. Tehdään me vaan töitä toistemme hyväksi tasapuolisesti ja lopuille 90 prosentille sama elintaso. Jos sinä poistat tulehtuneen umpisuoleni, niin minä teen sinulle rantalaiturin. Vaihda maksani uuteen, niin teen sinulle helkkarin hyvän uuden rantalaulun.

Carpenters - Now & Then (1973 AM)

Deep Purple - Nobody's Perferct (1988 Polydor)

Nobody is Perfect.. But me. Vaatimattomuus kaunistaa, mutta traagista on ettei siihenkään ole paljon varaa. Vaikkei tämä olisikaan yhtyeen parhaita, niin moneen muuhun yrittäjään verrattuna tämä on sittenkin huippua. Vappusovitteinen "kaikki ovat yhtä hyviä" - tasajako ei nyt vaan toimi. Luonnonlaki vastaan ihmisen utopistiset haaveet, jossei vielä maanpäällä, jolloin kaikilla olisi joka päivä sama ateria edessä, niin ainakin taivaassa, jossa kaikki olisivat samanlaisia tylsän onnellisia, ja pureksisivat päivästä päivään ilman loppua samaa apetta. Kuka haluaa? Sama ennalta valittu taustamusiikki, makuaistimus, tunto.... Hyvää musiikkia ei ole ilman huonoa. Täydellisyyttä ein ole ilman ajatusta epätäydellisyydestä.

Dire Straits - Alchemy (1984 Vertigo)

Niihin aikoihin kun Dire Straits eli tapetilla, minulla oli muuta, tärkeämpää ajateltavaa kuin progen jälkeinen "musiikki". Oli just valmiiksi saatu opiskelu ja työuran aloitus. Musiikki eli jossain takavasemmalla. DS oli jokin juttu jota kuuli siellä täällä, mutta joka ei kovin paljon kiinnostanut.90-luvulla telkkarista tuli Joonas Hytönen Show, jossa DS kitaristi keulakuva Mark Knopfler oli mukana. Haastattelun päätteeksi studiobändin kitaristi niittasi yhden Knopflerin kitarasooloista niin Wittenbergin kirkon puuoveen, että Mark itse totesi soolon loputtua hämillään, kasvot punoittaen: You are a pervert. Se oli kunnon kitarasoolo eikä jotain tämmöstä Richard Clydermania pianolla tai James Laastia. Tällä Dire Straitsilla on periaatteessa ihan mukavaa musiikkia, mutta kun en ole ihan ehtinyt kaqsvaa siihen kiinni, niin se on ajallisesti sen verran jälkipolttoista, ettei siitä myöhemminkään saa kiinni, siillä intensiteelillä joka merkitsee todellista.

Utopia - Oblivion (1983 WEA)

Vappuunhan liittyy haave utopiasta. Utopioita kehittelivät jo muinoin mm. Platon, esittelemällä valmiin valtiomallinsa. Keskiajan jälkeen taisi olla muutama muu, joka teki saman. Rousseaukin halusi viedä ihmisen takaisin luontoon. Ranskalaiset tosin ymmärsivät asian hieman väärin ja alkoivat tehdä muodikkaita piknikkejä joen rannan puistoihin. Viimeisimmäm suuren maallisen utopian kehitteli Karl Marx. Idea oli hyvä, mutta siinä oli yksi heikko kohta, ihminen. Ihminen nimittäinen ei koskaan tyydy keskivertotoimintaan ja tasajakoon vaan haluaa lisää, mieluummin vähän enemmän kuin naapuri. Keskivertojakoon ei Marxin lisäksi maailmanhistoriassa ole uskonut kuin Jeesus. Siinä ovatkin historian suurimmat panoksesta välittämättömät tasajakokommarit. Tämä Rundgrenin Utopia on ihan sontaa. Hävettää tunnustaa olevansa miehen fani, perustuen toki aiempiin 70-luvun tapahtumiin. Esimerkiksi Collinsin Genesikseen samalyta ajalta verraten tämä on syvältä.

Electric Light Orchestra - Discovery (1979 Jet)

Jos jokin, niin tämä bliisu letkajenkkahumppa ei ole kestänyt aikaa. Fy Fan.

Phil Collins - ...But Sincerely (1989 WEA)

Tämä bloggerihomma menee siten, että tullaan tuolta alhaaltapäin. Siksi samaan artistiin liittyvät ketjuarvioinnit voivat tuntua kuin nurinpäin tehdyiltä. Tämä Collins älbumi ei enää ole sitä mitä tuolla alla esitän miehestä siihen asti. Ollaan vuodessa 1989 ja homma alkaa lipsua kintaasta. Mauri on tehnyt tehtävänsä. mauri saa nyt oikeasti mennä. Takaperoisesti. Genesis ei ole missään mielessä mukana enää. Minulla on vielä jossain Genesiksen albumi I Can't dance, joka sisälktää hyvää, mutta ei nyt just satu silmään. Lue alhaalta alkaen nää 80-luvun genesis Collinsit.

Phil Collins - Face Value (1981 Atlantic)

Pärstäkerroin toimii? Koulussa pärstäkerroin tarkoitti lisää jonka yksilö sai joko miinuksena tai plussana todistusarvosanaan sen mukaan miellyttikö pärstä opettajaa vai ei. Mv. -isäni opetti termin minulle, mutta en ollut samaa mieltä hänen kanssaan termin sisällöstä. Oma mielipiteeni oli että jos on ollut edukseen tunneilla, saattaa saada plussaa ja jos ei, niin miinusta, mutta pärstä sinänsä eli ulkonäkö ei opettajiin vaikuta. Itse opettajana jo lähes 29 vuotta toimineena olen edelleen ajatuksen takana ja sen toteuttajana. Se on reilua. Collinsin pärstäkerroin? Mikä se on. Häntä pidetään naurettavana ja kotimaisessa Pasila -huumoriohjelmassa hänen musiikkinsa edusti jotain looseri-itsari tasoa. Ei jymmärrä. Avausbiisi In The Air Tonight ja koko jatkumo osoittaa erittäin musikaaliseen ja tyylikkäästi aikansa seuraavaan persoonaan. Kuuntele ite. PS. Vuoden 1995 Jääkiekon onnekkaan MM:n jälkeen kaikki nämä vuodet Karjala -oluella aivonsa systemaattisesti pilalle muussanneille tarkennukseksi: tuolla edellä isäni ammatiksi ilmoittamani mv. ei takoita maalivahtia, vaan maanviljelijää. Tämä Face Value on parempi kuin siitä huhuja uskoneena ikinä uskallat Leijonaystävällesi edes umpitunnelissa Viruhotellin parisängyssä myöntää.

Genesis - Invisible Touch (1986 Charisma)

1970-luvulla tämä olisi hieman eri soittimin ja sovituksin soitettuna ollut ilmeistä progea. Genesis oli niitä bändejä, jotka eivät sen jälkeenkään, kun progesta tuli kirosana, menettäneet uskoaan vaan piilottivat proge-elementtejä 80-luvun vaatimuksiin. Ja vieläpä myivät. Monet muut 70-luvun progebändit myivät itsensä ällöttävän halvalla. Olisivat ennemmin laittaneet korkeakorkoiselle tilille siihen mennessä tekemänsä neton, kuin kääntämällä takkinsa. Vappunahan takkia eivät käännä kuin Hector ja Mikko Alatalo. Remmissä Rutherford, Banks ja Collins.

Genesis - Duke (1980 Charisma)

Mielestäni Genesis tuli Gabrielin jälkeen 80-luvulle tyylikkäämmin, aidommin ja rehellisemmin kuin Gabriel omien projektiensa kanssa. tämäkin Duke on edelleen hyvin kuunneltavaa Genesistä, jossa jokin vanhan Genesiksen saundi edelleen hehkuu taustalla. Hehkua on kahdenlaista ja tässä se ei ole sitä ilmeisintä eli kuten sen kuulee vaan kuten sen tuntee. Ne te, progeGenesis -fanaatikot, jotka hylkäsitte bändin 80- luvulla uskomalla kuulopuheisiin, ottakaa uusi alku omaan kuunteluun ja tutustukaa ennakkoluulottomasti tähän Collins-aikaan.

Genesis - Genesis (1983 Atlantic)

Täytyy häpeillen myöntää, että avausbiisi Mama kolahti tuolloin 1973 lujaa. Biisi ei ole kuitenkaan ihan tyypillinen tuon ajan artrock juttu. Siinä viehättää se miten juttu kehittyy ja etenee ainakin näennäisesti ja saavuttaa yhä uusia tasoja, vaikka pohjimmillaan ollaan samalla yksinkertaisella melodiatasolla. Mitä sanon? Perun tuon alun "häpeillen" sanan. Ja pah, minä mitään häpeile. Toimii edelleen tämä Mama ihan hyvin. Parhaita yksittäisiä Collinseja noilta vuosilta. Koko albumin toimii mielestäni paremmin kuin jotkin muut ja kehutummat tekohienot letut tuolta ajalta. Collins ei esitä enempää kuin esittää ja kuitenkin hän vaikutti sellaisessakin bändissä kuin Brand X. Monipuolinen aito kaveri jota on mielestäni epäoikeudenmukaista mollata.

Rainbow - Down To Earth (1979 Polydor)

On tässä kovia nimiä kuten Blackmore, Powell, Bonnet ja Glover mm, mutta ei tämä sittenkään vanhalle Purplemiehelle aiheuta kuin vaivutunutta myötätuntoa. Minkäs sille voi parempikaan musiikkityöläinen, sielu on myytävä pontetiaalisen ostajakunnan ehdoilla. Hinnalla millä hyvänsä. Leivän päälle täytyy saada muutakin kuin ylähuulta. Aikaansa on seurattava ylähuulen ehdoilla.

Boston - Don't Look Back (1978 CBS)

Vappu on sopiva kaatispäivä kaataa blogille kaikkea sitäkin mitä ei edes muista omistavansa. Bostonista tulee mieleen hyvä 80-luvun sarja Kovaa peliä Bostonissa, jota ei ole harmi kyllä uusittu televisiossa, vaikka joskus lähetin Yleen toivomuksenkin. 60- luvulla oli viikolehdessä mainos jossa samannimistä tupakkaa kehuttiin eräänlaisella sarjakuvalla. Siinä mies sytytti ensimmäisen Bostoninsa samoihin aikoihin kuin tapasi ensimmäisen vaimonsa. Lopun iskulause oli että kahdesta en luovu Bostonista ja vaimosta. Siitä sitten joku keksi pilaversion, jonka lopussa mies kehui kuinka viime viikolla minulta leikattiin toinen keuhko. Uusi iskulause oli: Kahdesta en luovu, Bostonista ja toisesta keuhkosta. Lapsellisen harmitonta uhvomusiikkia. Sopii vappuun siinäkin mielessä että vain kaksi voi pelastaa maailman: kommunisti tai ufomies. AOR. MOT. AMEN.

Van Morrison - Moondance (1970 tämä Castle Re 1985)

Vapun peruskamaa eli romanttisälyllisen kutumusiikin aatelia. Romanttisälyllisen sijaan sopii myös älyllisromanttinen. Vapaa valinta Vapun kunniaksi. Kukahan neropatti Agricola muuten päätti aikanaan että juhlapäivien nimet kirjoitetaan kielessämme pienellä silloin kun ne ovat keskellä virkettä. Viikonpäivät kaikki kuut, joulu ynnä juhlat muut, pienellä ne kirjoitamme, keskellä virkettä jos on ne. Oppi ei ojaan kaatanut, mutta toi tälle blogille.

The Moody Blues - Long Distance Voyager (1981 Treshold)

The very Nice eurohumppaa. Pätkätyömies Patrick Moraz soittelee koskettimia, close to Edge. Kansikuvassa kootaan juuri kaikkien aikojen ensimmäistä vappuparaatia kaiken maailman turkujen toreille.

The Nice - Collection (1985 Castle)

Hieman alkeellista musisointia, mutta ehkä juuri siksi valloittavan aitoa. Oliko The Nice vain tulevan ELP:n välttämätön esiaste, vai itsenään vakavasti otettava ryhmittymä. Mikä oli heidän sanomansa. Kuvan vappupalloja muistuttavat pyörylät eivät riitä valaisemaan asiaa. Blue Cheer on muuten ollut keikalla juuri noihin aikoihin kun alempi kuva on otettu. The Nice on hieno bändi vaikka Sibeliuksen Karelia Suite voi antaa jollekin eri käsityksen asiasta. Aina ei pidä uskoa kuulemaansa. Vappupäivän sana-arvoitus: Miten "akkaaN" liittyy kappaleiden säveltäjiin. Ensimmäisenä oikean vastauksen lähettänyt saa nimensä ja kuvansa blogilleni. Palkintona on... No eiköhän se riitä että saa nimensä ja kuvansa blogilleni. Muistatko muuten kun Radio Jerevan esitti 70-luvulla kuulijoilleen kilpailun, jonka voittajalle luvatiin kuulakärkikynä. Toinen palkinto oli viikon matka Albaniaan ja kolmas palkinto kahden viikon matka Albaniaan. Tuli mieleeni toinenkin hauska juttu: Mies halusi lähteä perheineen lomalle etelään. Hänellä ei ollut kuitenkaan varaa kahden viikon lomaan, vain yhden viikon. Miksi hän päätti pyytää anopin tämän omallakustannuksella mukaan? No anopin kanssa viikon loma tuntuu helposti kahden viikon lomalta. Very The Nice. HV eli hyvää vappua. vai mitä luulit.

Shanana - Sama (1971 Kama Sutra)

Ovat sitten mennet lainaamaan ja pilaamaan Hectorin hienon piisin Takataan Roos tekemällä siitä typerän version Yakety Yak ja vielä Hectorin Laura ja Ilmari Styylas on pilattu ihan pilalle. Ei voi olla. Vappuna kaikki ei ole siltä kuin näyttää. Rokkänroulll...

Garfunkel & Grant - The Animals' Christmas By Jimmy Webb (1986 CBS)

Hohhoijaa... Mitätön teennäinen tekele, jonka kuitenkin dogumentoin tänne tänä työn päivänä.

The Police - Synchronicity (1983 AM)

And the point of this is? Olla niin modernia.. niin modernia.. niin lontholaista. Tekosyvällistä pintaa. Tämä on yksi syy siihen että The police on overrated -yhtyeiden listallani.

Chick Corea - Delphi 1 (1978 Polydor)

Kaunista, ajatonta pianonsoittoa. Tällainen pianoimprovisointi näyttää saavan RYMissä huonon vastaanoton, mitä en täysin ymmärrä. Ikuisuusmusiikkia ajasta jolloin aikaa ei vielä ole. Ehkä tämä menee joillekin yli ymmärryksen. Tässä on klassisen puolen aineksia ja jopa lempparini Eric Satie tulee paikoin mieleen.

Diana Ross ym. - On Broadway (1969 Tamla M)

Hohhoijaa.

Don Mc Lean - Playing Favorites (1973 UA)

Kokoelma amerikkalaista perinnettä. Älbumi ei siis sisällä miehen omaa sävellystuotantoa, vaan muiden tekemiä Donin lemppareita.

Eric Burdon & The Animals - Eric Is Here (1967 MGM)

RYMissä tämä on laitettu genreen rock ja algenre psykedeelinen. Nyt huomaan että nimenomainen kappaleeni on vuoden 1967 Mono. Musiikki ei ole sitä, mitä kuuntelen mielelläni vapaaehtoisesti, mutta kaikkea voi kokeilla ja tämäkin on tullut joskus poimittua KHS- periaatteella.

The Sweet - Biggest Hits (1972 RCA)

Purukumipopin aatelia.

Status Quo - Golden Hours (1973 Golden Hour)

Katsaus yhtyeen psykedeeliseen varhaistuotantoon, kuten Pictures Of Matchstick Men etc. Pidän varhaisesta SQ :sta enemmän kuin siitä myöhemmästä, mistä yhtye sitten kuitenkin paremmin tunnetaan. Vaikka onhan siellä myöhemminkin hieno Caroline ym.

Danyel Gerard - Sama (1972 Verve MGM)

Miehen tunnettu hittibiisi Butterfly löytyy avausraitana. Muusta en niin tiedä. Tuommoista mies ja kitara troubaduurimeininkiä, josta ei nyt isompaa vappufiilistä saa kaivettua. Butterflyn levytti Suomessa ensin Pepe Wilberg 1971 ja vuotta myöhemmin Fredi.