The Mamas & The Papas - The Papas & The Mamas (1968 Dunhill)

Psykedeelisen auringonpaistepopin perusteoksia. Hauska trikkikansi jossa kasvojen ylä- ja alaosat vaihtuvat.

Manfred Mann - One Way (1967 Fontana)

Kokoelma. Kappaleet näkyvät kun suurentaa takannen kuvan.

Bull Angus - Free of All (1972 Mercury)

Erittäin hyvätasoista progetietoista, jazzahtavaa hardbluesrokkia. RYMissä joku vertaa Grand Funkiin. Tämä on kyllä tsekkaamisen arvoinen. Yhtyeen eka löytyy blogiltani myös.

The Last Words - The Last Words (1968 Atco)

Psykedeelinen kokoelma sinisiläsoulpoppia. Can't stop Lovin You oli kokooman yllätyshitti vuonna 1967. Hitin myötä lähdettiin kasaamaan kokopitkää ja irtotaaloja ATCO:n kassaan. Albumilta poimittiin kaksi singlellistä minkä jälkeen yhtye vaipui Floridan Unholaan.

Noah - Noah (1970 RCA)

Alunperin yhtye oli nimeltään Tyme and a Half. Paul Clapper, Barry Vanderset ja Marius ja Peter Vandertogt vaikuttivat Toronton ympäristössä ja olivat ainakin paikallisia kuuluisuuksia. Eväitä korkeammalle eli esikuvansa Nooan tasolle ei tällä poprock ryhmällä riittänyt, mutta jalat pysyivät sentään kuivina. Ihan hyvä bändi. No example from this album on YT but here is one from Tyme and a half http://www.youtube.com/watch?v=AmFeVUs-3is

Rich Mountain Tower - Can't You Feel It (1976 Ovation)

Yhtyeen ensimmäiseen, joka ilmestyi vuonna 1971 verrattuna tämä ei ensikuulemalta vedä vertoja ja välissäkin on ollut viisi vuotta aikaa miettiä asioita. Musiikki on puhtaammin rokkia kuin ensimmäisellä. Tämän toisen albumin myötä selviää sekin arvoitus, että Rich Mountain Tower on Teneesseessä sijainnut metsänvartijan valvontatorni. Samalla musiikki muuttuu vähän maalaisemmaksi. Kaverukset ovat viettääneet lapsuutensa ja nuoruutensa samoilla Rich Mountainin nurkilla ja kylillä ja osoittavat kunniaa tuon ajan elämänsä tärkeimmälle kiintopisteelle. Ei onneksi Rosebud eikä Mikan faijan BMW vaan vanha remmi kasassa ja vielä kerran kiivetään katsastamaan vanhaa tunnelmaa.

R. Dean Taylor - I Think Therefore I Am (1970 Rare Earth)

Filosofi ja matemaatikko Rene Descartesin sanoi nuo sanat julki ensin. "Ajattelen, olen siis olen olemassa", kun filosofit pohtivat sitä, miten jonkin asian olemasaolo voidaan todistaa ja määritellä. Ääripäässä oltiin jopa sitä mieltä, että mitään ei ole olemassa. Descartes päätyi siihen, että ainakin yksi asia on varmasti olemassa ja se on "Minä". Tämä musiikki on luultavasti olemassa amerikkalaisena poppina. Siihen sillä on oikeus. Kuuntelemiseen ei ole velvollisuutta.

Tiettyyn amerikkalaiseen ajanhenkeen tällä pääsee hyvin sisään.

David Ackles - American Gothic (1972 Elektra)

Mukavan sujuvan kuunneltavaa amerikkaista singer-songwriter-folkia. Musiikki saattaa ensikuulemalta kuulostaa turhankin "kevyeltä" rokkikansalle, vaikka samantyylisiä kavereita on ko. piireissä toisaalta kovin arvostettu. Missä onkaan se pieni ero? Ackles ei koskaan noussut folk-artistien tunnetuimpien joukkoon, vaikka sävellykset ovat pääosin vähintään hyviä. Ehkä Ackles vielä löydetään...

Bob Dylan - Nashville Skyline (1969 CBS)

Koetin kehittää asennetta ja kiukkua Dylania vastaan, kun periaatteessa en pidä useimmista miehen paketeista, mutta tämä on jotenkin rentoa menoa, josta ei voi heittää pahaa vain siksi että haluttaa. Johtuisiko osaltaan siitä, että huomenna olen menossa "vanhan" kurssikaverini Rikun rantamökille katselemaan Nääsvillen takamaan taivaanrantaa. Voisko muka olla? Tämä olkoon kumminkin tervehdys sinulle Riku ja kiitokset myös etukäteen.

Tongue - Keep on Truckin' With Tongue (1967 Tämä re

Tunnetaan myös nimellä Tennis Shoe Tongue Band. Tai kuka tuntee ja luultavasti suurin osa ihmisistä ei. Tuttavallisemmin ihan pelkkä Tongue vaan. Onpahan vaan sopivan psykedeelinen nimi psykedeliaa tunnustavalle bändille. Tietysti pitää löytää myös kontrasti eli kosmisia reittejään mittaava älypoppoo laitetaan nojaamaan ladon seinään. Siinä on syvyyttä. Mutta itse musiikki on kyllä sellaista mistä pidän heti. Ei sitten pidä uskoa sitä yhtä pöhköä, joka on sattunut arvioimaan tämän RYM:ssa. Tämä on loistava pläjäys heinälatohippirootsia. Erittäin hieno. Eikä tämä ole minulta kieli poskessa, vaan kaikkien ajan syömien ja jo menneiden heinälatojen ulkolaudoituksissa.

Dharma Blues - Dharma Blues (1969 Major Minor)

Tätä pidetään jonkinsortin esiasteena Hawkwind bändille, koska Dave Brock soitti siinä vaikka ei soitakaan tällä albumilla. Aikas akustista bluesia.

Procol Harum - Something Magic (1977 Chrysalis)

Kyllästyttyäni iänikuiseen Whiter Shade of Paleen, aloin kuunnella koko pändiä uudella korvalla, eikä se kaikin osin ole kestänyt aikaa. En siis viittaa tässä korvaani. Olin aikoinaan suunnitellut jopa pyytäväni varaamamme ravintolan vakibändiä soittamaan sen häävalssiksemme. Bulgarian kielen taitoni eivät kuitenkaan riittäneet sen hetken tullen asian loppuun viemiseen, joten oli tyydyttävä orkan ehdottamaan "Metsakuukia" -kappaleeseen. Hyvä niin. Mitä ihmettä Whiter Shade olisi ollut häävalssina. Tämän nyt esillä olevan albumin poimin viikolla kirppikseltä pelkästään kannen ja hinnan perusteella. Progressiivista rokkia, mitä se sitten lopulta tarkoittikaan. Kakkospuolen avaava The Worm & The Tree on aitten yllättäen aika kiinnostava.

Bad Company - Burning Sky (1977)

Sympatiseerasin BC:a 70-luvulla eli tykkäsin kuunnella, mutta en niin paljon että olisin päätynyt ostotapahtumaan asti sen suhteen. BC on rehellisen oloista kitarapainotteista selkeää blueshardahahtavaa rokkia. Selkeäsaundista rokkia, jonka laitan samaan kelpo kastiin Foreignerin ja Thin Lizzyn kanssa. Tämän ostin hiljattain kirppikseltä ajatuksella että pitäähän sitä olla yksi tätäkin hyllyssä.

Bob Lind - The Elusive Bob Lind (1966 Verve Folkways)

Hmmm... koetan löytää Allmusicissa luvatun psykedeelisen puolen tästä amerikkalaisesta folk-rock klassikosta. Taitaa tavoitella Dylanin tyyliä. Ei saavuta, muttei tarvitsekaan. Albumi ei näy saavuttavan suuria kehuja missään, mutta jostain kumman syystä juuri nyt, tänä hiljaisena illan hetkenä tämä yksinkertainen amerikkalaissoundinen akustinen folkki tehoaa ja tenhoaa. Kummallista. Blogiltani löytyy myös miehen eka albumi Don't Be Concerned.

The Crystal Mansion - Tickets (1979 20th Century)

CM piti seitsemän vuoden tauon edellisen albuminsa jälkeen siirtyen samalla Rare Earth -levymerkiltä 20th Centurylle. Levymerkin vaihto kuuluu musiikissa. Yhtyeen albumeja ei kovin usein satu eteen, joten tämä oli poimittava 2 eurolla talteen. Allmusicin rewievissä albumi saa adjektiivin superior. Jos edellinen vuodelta 1972 oli jonkin sortin psykedeelistä, niin tämä on viihdyttävää saxofoni- ja urkupitoista poppia ja sisnisilmäsoulia. Allmusicin kehut eivät saa minulta täyttä ymmärrystä, luultavasti joku sukulaismies on päättänyt vähän avittaa. Laadullisesti hyvin tehtyä, mutta...

Gravy Train - Gravy Train (1970)

Kakkospuolen pitkä kappale on upeaa progebluesia, jota kuunnellessa on koko ajan miellyttävä jännite, karkaako homma lapasesta vai pysyykö hanskassa. Kyllä pysyy. Hieno kappale. Hieno bändi.

Chicago - The Chicago Transit Authority (1969 CBS)

Terry Kath on aliarvostetuin tietämäni kitaristi. Etsin huvikseni ihmisten "Parhaat kitaristit" -listoja ja yhdelläkään ei esiintynyt Terry Kath. Mistä on kysymys? Hienoimpia ellei hienoin fuusioalbumi kautta aikain. Minun korvissani Chicago on ainutlaatuinen. Mikään toinen bändi ei osannut tehdä tällaista musiikkia.

Canned Heat - Future Blues (1970 Liberty Records)

Sopivan hapokasta boogiebluesia. Eka puoli toimii lämmittelynä kakkospuolelle, jonka kaksi pitkää kappaletta pitäisi saada kuunnella silmät kiinni auringonpaisteessa viltin päällä nurmikolla.

Buffy Sainte-Marie - Illuminations (1969 Vanguard)

Oudointa musiikkia mitä ole kuullut miesmuistiin. Outous ei missään tapauksessa ole luotaantyöntävää. Päinvastoin. Musiikki luokitellaan RYMissä psykedeeliseen folkiin, singer-sw, Amerikan alkuperäismusiikkiin ym. Suurin osa kappaleista on Buffyn omia. Tässä riitttää kuunneltavaa pitkiksi ajoiksi. Niin... Buffy lienee Amerikan alkupeäiskansaa. Kumma juttu, että en ole ennen häntä kuullut, mutta silti kappaleet tuntuvat heti tutuilta.

The Magnificent Men - Better Than A Ten Cent Movie (1970 Mercury)

Sinisilmä-soulia, funkia, joka on todella paljon parempaa kuin 10 centin elokuva.

Blue Mink - Melting Pot (1969 Philips)

Blue Minkin debyyttialbumi on yllättävän hyvää psykedeelistä rockia. Yhtye esiintyi Turun Ruisrokissa vuonna 1970, joka oli myös Ruisrokin debyyttivuosi ja niiltä jäljiltä yhtyeen albumeita liikkuu jonkin verran kirppiksilläkin. Hienoa urku- ja kitarapainotteista, välillä jazziinkin poikkeavaa meininkiä. Kansitaidekin kelpaa. Blogiltani löytyy myös bändin pari muuta. Samalla lavalla Blue Minkin kanssa tuolloin esiintyivät mm. Colosseum, Argent, Family, Made in Sweden, Wigwam, Tasavallan Presidentti ja Kalevala. Vau!

Rock'nroll Band - Everybody Needs Dance Music Sometimes (1975 Love Records)

I'm gonna roll oli lemppareitani ilmestymisvuonna 1975

Hec - Hec (1977 Love Records)

Hectorin hienoimpia albumeja, jonka olemassaoloa en edes muistanut ennen kuin kohtasimme divarissa.

Miles Davis - Genius (197? Tobacco Road)

Ilmeisen harvinainen, saksalainen 4-LP boxi.

Essra Mohawk - E-Turn (1985 Eclipse)

Essra Mohawk aka Sandy Hurvitz teki kaksi autenttisen erinomaista albumia: Sandy's Album is Here at Last 1967 ja Primordial Lovers 1970. Ensiksi mainitsemani on kaikkien aikojen albumien 10 parasta listallani ja jälkimmäisen on englantilainen Rolling Stone -musiikkilehti valinnut 25 kaikkien aikojen parhaan joukkoon. Hän teki 70-luvulla lisäksi pari keskinkertaista albumia. Tarkoitus oli tämän E-Turnin kohdalla kertoa, miten tyylitön 80-luku sai hienon lauluntekijän lopullisesti myymään itsensä aina albumin kansikuvaa myöten. Musiikki on tyypillistä ajan soundia ja tyyliä... Ekan kappaleen kohdalla ajatus kuitenkin hieman lipsui tuosta ennakkoasenteen mukaisesta. Essra aloittaa Iggy Pop -tyylisellä vedolla, mikä toimii. No sitten siirrytään siihen ennalta olettamaani. Kuitenkin... jotain ihmeellistä tämän naisen laulussa on sellaista mikä toimii kohdallani ja esim. vanhantyylinen melodinen Silver Ships saa hyvälle tuulelle.