Percy Faith - A Time For Love (1970 CBS)

Vuoden 1970 PF -kokoelma jossa mm. MacArthur Park. Musiikki on siis viihdeorkesterin soittamia aikansa tunnetuja popkappaleita. On niin hieno kansi, että menköön.

Tiger - Goin' Down Laughing (1976 Emi)

Tigerilta ilmestyi kaksi albumia ja molempien esittely löytyy täältä. Tämä on ensimmäinen ja toinen ilmestyi samana vuonna 1976. Musiikki on bluessävytteistä rockia, mutta aika laajassa ilmenemismuodossa. Kitaraa soittelee varsin pätevä kaveri Big Jim Sullivan. Kosketinsoittaja ym. Alan Park on ollut mukana Beggar's Operassa ja rumpali Simon Philips mm. Camelissa, Totossa ja Whossa. Tigeria verrataan mm. sellaisiin kuin Megaton, Nucleus ja Beggar's Opera.

Itse pidän tätä jonkinasteisena, tuntemattomaksi jääneenä suuruutena. Hieno, hyvin soitettu ja sävelletty progelevy. Muusikkoja isommalla äMMällä.

Sundown - Sundown (1970 Ampex)

On tullut aliarvioitua tämä pahnanpohjimmainen. Pari vuotta sitten epäsopivassa fiiliksessä ja kantria alkuun, enkä ole sen koommin albumiin puuttunut. Tarkemmin kuunnellen tämä onkin ihan menevää etelänrokkia. Joku näyttää netissä myyvän tätä isoon hintaan sillä, että Chuck Leavell The Allman Brotherseista soittaa mukana pianoa ja urkuja ja laulaa. On säveltänyt yhden kappaleenkin. Onneksi annoin tälle vielä yhden kuuntelukerran. Albumi on takuulla Out of Print eikä CD:llä. Pieni ripsekään ei nyt haittaa, varsinkin kun vääntää treblen länteen. Surffaillessani löysin Sundownin musiikille määreitä: psykedeelinen, kantrahrava rock, prog. Very nice album indeed.

Apollo - Apollo CD (1970 PSO)

Löysin tämän hienon albumin ystäväni avystuksella. Pidin siitä esnikuulemalta. Sanoitukset seikkailevat siellä täällä ja myös poliittisessa porkkanamaassa, mutta minua se ei haittaa. Päinvastoin, on hauska kuunnella yleviä julistuksia. Vesala, Saksala Lupari ja Holopainen.

Lou Christie - Lightning Strikes (1966 MGM)

Doo-Wob -purkkaa. Tutustuin laulutyyliin ensin Zappan kautta. Siinä oli sulattelemista ja aluksi ajattelin Zappan tekevän sitä piloillaan, kunnes luin ja ymmärsin että hän oli tosissaan laulutavan ystävä. Doo-Wobbia tuli tosiaan kuunneltua jo 70-luvulla Zappan varhaistuotantoa hankkiessa.

Mungo Jerry - Electronically Tested (1971 Dawn)

Olen vältellyt tämän ottamista esille, koska se aiheuttaa minussa hämmennystä. En yleensä perusta muiden mielipiteistä, mutta tässä minua hämää se, miksi pidän tästä ja Mungo Jerrystä yleensä, vaikka se saa järjestään vähemmän mairittelevia arvioita esim. RYMissä. Musiikki on vähän jugbändimäistä bluesia, mutta toimii. In The Summertime toimii aina myös.

Rough Diamond - Rough Diamond (1977 Island)

David Byron -keskeinen albumi jossa kitaraa soittaa Clem Clempson (mm. Colosseum, Snafu, Greenslade, Humble Pie). Rumpali on soitellut Wingseissä. Hardrockia. Ei huono!

Ragni, Rado & MacDermot - Disinhairited (1970 RCA Victor)

Kun Hair -musikaali pyöri pitempään erilaisissa off-Broadway paikoissa, myös erilaisia versioita eli muunnoksia syntyi ja tämä on kokoelma sellaisia kappaleita, joita ei tässä muodossa ole alkuperäisellä sountrackilla. Näin olen asian ymmärtänyt.

Traffic - Traffic (1968 Island)

Tässä albumissa on jotain outoa. Se ei halua tulla kuunneltavakseni. Vuosia se on väistänyt levylautasen ja nytkin, kun olen laittanut blogille lähes 1200 albumia, muistin hyllyjä tutkiessa että tämä on jäänyt väliin. Olen toki kuunnellut tämän kauan sitten, mutta sen jälkeen liikenne siihen suuntaan on ollut olematonta. Periaatteessa musiikki täyttää kaikki hyvän bluesahtavan ja psykahtavan rokin tuntomerkit... Mutta edelleen, jotain mitä en osaa selittää jää puuttumaan. Kokonaisuus ei toimi niinkuin maine saattaisi antaa odottaa. Kevyttä folkpoppia ja siirappista mukajazzia vähän siihen tyylin, jos neljä ammattimuusikkoa lähtee viettämään keskenään kiireetöntä sunnuntaita treenikämpälle. Soitellaan vähän, mutta turha innostua liikaa kun kukaan ei ole kuulemassa. Masonin - Winwoodin sävellytyö ei ole niin hyvää kuin netissä väittävät. Se onkin se suurin ongelma: sävellykset ovat tasapaksuja ja osoitteettomia. Laulajan ääni on ohut, kevyt ja särkyvä. Leikkipuiston liikenneympyrä sopisi paremmin bändin nimeksi. Ps. Albumin loppua kohden vasta heräillään ja viimeinen puoli sivua pelastaa jotain. Paitsi viimeinen kappale joka vetää jalat alta. Mitä roskaa. Onpahan nyt tämäkin tullut kuunneltua toiseen kertaan. Kolmatta ei tule. Yliarvostettua keskinkertaisuutta.

The Brothers Four - Greatest Hits (1962 Columbia)

Näitä on hauska kunnella, kun tietämättä mitään saattaa kuulla tutun suomalaisen 60-luvun iskelmän tai vaikka lastenlaulun Saku Sammakko kosiomatkallaan.

Creedence Clearwater Revival - Pendulum (1970 tämä re 19789

Have You Ever Seen The Rain ja Hey Tonight ja muut mieleenpainumatonta täytekamaa. Noin voisi kuitata tämän yhtyeen kuudennen pitkäsoiton. Cosmon Tehtaan jälkeen tässä haetaan uutta ilmettä ja suuntaa. Born to Move avaa kakkospuolen jopa progahtavalla urkupohjaisella paluulla hitticcärrästä takaisin suojammailuun. Tosin pitkospuita tällä kertaa. Heti perään hieno hitti Hey Tonight sopii kuin pyssy käärmeeseen. It's Just a Thought soljuu mukavassa urkuvirrassa tyylikkäästi kuin telkkä Saikkalanjoessa. Molii-ii-ii-iina! Sopii ja saksofonikin! Pitkä Rude Awakening jossa heräillään ruususenkounesta, vai mistä? Akustinen kaunis alku joka vaihtuu pian lähes psykedeeliseen äänimaalailuun, jossa ei ole mitään mistä sen tunnistaisi CCR:n musiikiksi. Ei ehkä kauhean onnistunut kokoelu, mutta kiinnostava ja hattua nostattava. Ykköspuoli ehti mennä kuin huomaamatta, joten otan sen uusiksi. Pagan Baby junnaa puoleen väliin asti samaa komppiriffiä, mutta sitten alkaa kitaran myötä tapahtua ja mielenkiinto palaa viime hetkellä. Pitkä kappale sisältää vaihtelevia elementtejä. Sailor's Lament on albumin heikoin esitys, jotain kummallista havaijilei -tyyliä. Chameleon rokkaahyvää peruskaavaa, mutta sitten tulee yksi yhtyeen parhaila hitttejä Have You Ever Seen The Rain. Pendulum on hyvä albumi. Parhaat: 1)Debyytti eli eka 2) Willy and The Poorboys 3) Pendulum Sitten Buyou Country .. Green River ... Cosmo's.

Creedence Clearwater Revival - Cosmo's Factory (1970 tämä re 1978)

Albumilla ovat mm. U Around The Bend ja Wholl Stop The Rain. Muutamat rokkabillyn suuntaan menevät kappaleet eivät niin miellytä. Nuo rokkabilly soundit jättävät minut kokonaisuuden suhteen hieman kylmäksi. Näin on aina ollut, vaikka keksin sen vasta nyt. Ei ollut lopulta ihme että tämä jäi musiikkimakuni tulevassa muotoutumisessa helposti Zappan jalkoihin ja samalla koko bändi leimautui hittiensä varaan. Pötypuhetta ja massapsykologiaa että tämä albumi olisi niiiin hyvää kuin RYMissä hymisellään!!

Creedence Clearwater Revival / CCR - Willy And The Poorboys (1969 tämä re 1978)

Debyytin jälkeen ensimmäinen ehjä, tyylinsä löytänyt CCR -albumi. Jo pelkkä Down On The Corner nostaa tämän klassikkosarjaan. Jos nuo olivat ylisanoja, niin se johtuu siitä, että tämä oli ensimmäinen kosketukseni bändiin 70-luvun alkupuoliskolla.

Creedence Clearwater Revival - Green River (1969 tämä re 1978)

Homma lähtee nyt kunnolla lentoon tuon varovaisemman kakkosalbumin jälkeen. Samalla hittikaava alkaa pikkuhiljaa löytyä. Tiiviimmät selkeämuotoiset kappaleet verrattuna edellisen jammailuihin. Toisaalta pidän jammailubiiseistä... Fogertyn laulusoundi asettuu sille kohdalleen, jossa se opittiin tuntemaan. Kirjoitin alussa että nyt lähtee lentoon, mutta matkan varrella vauhti hiljenee. Kumman vaisun lattea olo jää lopulta. Kenraaaliharjoitus seuraavaa albumia varten.

Creedence Clearwater Revival - Bayou Country (1968 tämä re 1978)

Debyyttiin verrattuna soundit ovat hieman "kehittyneet". Oma tyyli on löytymässä. Jos siihen liittyy kaupaalisia tavoitteita, niin varovaisuus voi vallata ja tehdään liian varman päälle. Graveyard Trainin kohdalla alkaa kyllästyttää ja käännän sivua. Good Golly Miss Molly tuo uutta potkua ja Proud Mary tietenkin kruunaa kääntöpuolen. Tuotannollisesti ja teknisesti tämä toinen on ehkä "parempi" mutta ekassa on sitä, mitä minä koetan kaivaa osaltani esiin hämäräksi jääneiden amerikkalaisten bändien joukosta. Kelpo bluesrokkia, mutta tuota swamp-puolta olisi voinut olla kuten debyytissä. Kaipaamani swamp taitaa toisaalta olla yhtä kuin se psykedeelinen jokin, jota ekassa vielä on. Tässä ei yhtään. Tämä alkaa olla yhtäältä turhan salonkikelpoista, toisaalta junnaavaa jammailua, mutta hieno albumi kuitenkin.

Creedence Clearwater Revival - Sama (1968 tämä re 1978)

Aion kesän aikana ottaa CCR -kuurin. Hankin taannoin sen kuusi ekaa vuoden -78 painoksina. Olen aina kuunnellut ja pitänyt yhtyeestä, mutta lähinnä erilaisten kokoelmien eli suurimpien hittien kautta. Jossain vaiheessa kyllästyin enkä aikoihin kuunnellut sitä. En koskaan hankkinut yhtään yhtyeen itsenäistä albumia. Syy siihen on seuraava: Olin 70-luvun alussa kuunnellut sitä kaverin isoveljen levyiltä eikä itsellä ollut vielä levaria. 1973 voitin bingosta kasettimankan ja Tom Jonesin kasetin. Aikani sitä kelattuani hankin tyhjän kasetin ja opettelimme nauhoittamaan välijohdolla levarilta kasetille. Tarkoitus oli nauhoittaa nimenomaan Cosmos Factory, josta pidin. Nauhaa jäi kuitenkin tyhjäksi, joten lisäsimme pari Beatlesin biisiä ja kun vieläkin oli lopussa tilaa, niin kaveri ehdotti Frank Zappan kappaletta Fifty-Fifty. Kuuntelin kasetin kotona ja lopulta kävi niin, että Cosmos Factoryt ja Beatlesit saivat jäädä ja kelasin sitä yhtä ja samaa Zappaa. En kyennyt käsittämään miten jotkut voivat soittaa sillä tavalla ja sellaista musiikkia. Pian oli saatava oma levari ja ekat Zappa-lp:t Hot Rats, Overnite S, Roxy ja Apostrophe. Siirryin aika nopeasti progeen päin. En koskaan palannut CCR:iin kuin kokoelmien kautta. Nyt olen (pakko häpeillen tunnustaa) kuunnellut ekan kerran tämän CCR:n debyytin ja mielestäni se on loistava kokonaisuus ja vaikka siinä ei ole muita hitteja kuin Suzie Q ja I Put A Spell on You, niin sen parempi. Parempi myöhään... tutustua totisemmin tämän hienon bändin alkuvuosien tuotantoon.

Renee Armand - In Time (1978 Windsong Records)

Näin jonkun vertaavan Reneetä Carly Simoniin. Tämä In Time on hänen kahdesta albumistaan se jälkimmäinen. Hänen ensimmäisensä The Rain Book on ilmeisesti arvostetumpi niissä piireissä, jotka harrastavat näitä vähän obscurempia artisteja ja bändejä. The Rain Book on saatavissa japanilaisena painoksena CD:llä, mutta In Time on jäänyt hämäryyteen. Ebayssa ei ollut yhtään tarjolla ja kaikkiaan löysin netistä vain kolme ja joku markkinoi ultra rarena. Tiedä häntä? Olen löytänyt näitä kirppiltä parilla eurolla ja vielä muovissa. Singer-songwriter Renee luo edelleen musiikkia ja on vaikuttanut ainakin yhtyeessä Coyote Sisters.

Melanie - Melanie (1969 Buddah)

Levyhyllyn peruskamaa.

Melanie Safka - My First Album / Born To Be (1968/1970 Buddah)

Ovatkohan vanhat perushipit poistumassa kuvioista, kun näitä Melanien albumeja tulee eteen siellä täällä puoli-ilmaiseksi eikä muille tunnut kelpaavan silläkään. Minulle kyllä kelpaa. Tällainen wannabee uushippi kuuntelee mielellään tuollaisen tytön laulua. Tämä on tosiaan Melanien ensimmäisen albumin, joka ilmestyi tuolloin nimellä Born To Be, vuoden 1970 toinen Buddah -painos.

Fleetwood Mac - Mystery To Me (1973 Reprise)

Hmm... tämähän on ihan hyvää...

... länsirannikon poppia. Pitää kuunnella ainakin Hypnotized!

Fleetwood Mac - Bare Trees (1972 Reprise)

En ole koskaan oikein löytänyt Fleetwood Macia. Rumoursin ylistystä en voi millään ymmärtää. Hankin nämä kaksi albumia hiljan, koska olivat edullisia ja erittäin hyväkuntoisia ja varhaisemmilta vuosilta kuin Rumours. Bare Trees on vuodelta 1972 ja vielä vain vuotta aimmin bändi oli enemmän se bluesrockjamibändi, jollaisena se tunnettiin perustamisvuodestaan 1968 lähtien. Vuodessa musiikki muuttui kohti pehmeämpää poprockia. Tämä albumi sijoittuu siirtymävaiheeseen, jolloin varsinainen pehmopopkausi on vasta tulossa. Albumin musiikki toimii yllättävän hyvin ja sisältää muutaman hyvässä mielessä esiin nousevan kappaleen.

Randy Newman - Live (1971 Reprise)

Singer-songwriter tyylistä musiikkia, joka vaatii pidemmän perehtymisen

Yoko Ono - Season Of Glass (1981 Ono Music / Geffen)

Ei tarvitse norsun muistia muistaakseen että John L ammuttiin vuonna 1980. Tämä albumi on kansikuvista lähtien täynnä Onon tunnetta asian suhteen. Kansikuva on yksinkertaisuudessaan paljon kertova. Lennonin veriset lasit ja juomalasi puolillaan vettä, elämän peruseliksiiriä. Takakannen kuva viittaa siihen että elämä alkaa taas voittaa. Hieno albumi. Yllättävä, yllättävän hieno.

Kaustisten Purppuripelimannit - Konstan Parhaat Osa 2 (1972 RCA

Kansikuvan vuoksi. Tämä paksu kirjoitustapa tuli itsekin aikoinaan opeteltua niin että se sujuu vieläkin helposti