Gandalf on Taru Sormusten Herrasta kirjan yksi viisaimmista. Vanha mies, harmaat pitkät hiukset, harmaa parta, harmaa viitta ja sininen suippolakki. Gandalf oli myös amerikkalainen psykedeelistä poppia esittänyt yhtye, joka teki vain yhden, samannimisen albumin vuonna 1968. Ekan kerran tuntui oudolta todeta albumin avausraidan olevan Taisto Tammen ym. suomeksi laulama Kultaiset korvarenkaat. Psykedeliaa? Kakkospuolelta taas löytyy Olavi Virran esittämä Luonnonlapsi, Nature Boy. Gandalfin versiossa soi mukava psykedeelinen kitara. Virran ehkä ei. Yhtyeen materiaalista vain vähän on heidän omaansa. Mukana on mm. Tim Hardinin kappaleita. Kun kuuntelin tämän jokin aika sitten ensimmäisen kerran, olin hieman pettynyt. Jostain ennakkotiedoista poiketen musiikki ei kuulostanut sellaiselta kuin odotin. Sitä nyt kuunnellessani on ääni kellossani parin viivan verran muuttunut. Ettei nokkeluuteni tulisi ymmärretyksi väärin, niin tarkoitan nuottiviivoja. Tästä löytyy sittenkin sellainen ulottuvuus, jota en edellisillä kerroilla havainnut. Tätä pitää kuunnella korvakuulokkeilla ja keskittyä. Unenomaiseen paikoin matelevaan rytmiin voi päästä kellumaan, jos haluaa. Joku ilkeämielinen voisi kutsua tätä iskelmämusiikiksi. Albumin lopettava I Watch The Moon nostaa tunnelmaa ja kutsuu aloittamaan kuuntelun uudestaan. Loppua kohden alan pitää tästä albumista yhä enemmän. Hyvä niin päin, kuin toisin. Taidan noudattaa kutsua. (8,6)
No comments:
Post a Comment