Maanalaista psykedeelista krautrokkia. Alkuun kävin muutaman kerran tarkistamassa onko neulaan kerääntynyt pölyä ja kun puhaltelukaan ei auttanut, piti testata toisella levyllä. vika ei ollut neulassa vaan albumin äänityksessä. Yksi tätä musiikkityyliä kuvaavista sanoista on "noise". En malta olla lainaamatta RYM:sta löytämääni hauskaa rewieviä: Kuinka moni mahtoikaan palauttaa albuminsa takaisin liikkeeseen koska:
- levysssä on jotain vikaa, se on viallinen
- ei kyllä tässä täytyy olla jotain vikaa, ei mikään bändi levyttäisi tällaista
- minä luulin että tämä on rokkilevy
- en muista nähneeni tarraa jossa sanotaan tämän olevan lo-fi
- yrittäessäni kuunnella ekan kappaleen loppuun, koirani karkasi ja paskansi mennessään kenkääni
-kun lopulta sain kuunneltua ekan kappaleen loppuun asti, vaimoni karkasi ja...
-haluan rahani takaisin, en ole enää sama ihminen
-tähän on varmaan laitettu vahingossa väärää musiikkia, kuulosta huonon filmin soundtrackilta
Tämä on siis musiikki-instrumentein tuotettua melua. Nykypäivinä bändiin voisi törmätä Kaustisten Etnoteltassa, jossa vanhempi herrasväki kuuntelee kaiken alusta loppuun paikaltaan hievahtamatta, ilmeelläkäänkään osoittamatta että siinä olisi jotain outoa. Isoa kalaa kannattaa yrittää pyytää, vaikkei sitä saisikaan, vai miten se meni. Mutta kun vain jaksaa kunnella, niin yhtäkkiä huomaa rummuttelevansa sormenpäillään pöydänreunaa. Rytmi on kuin lappalaisesta shamanistisesta, samaa kuviota loputtomiin toistavasta taikatuokiosta. Taitavat soittajat olla saksalaisten sotapoikien jälkeläisiä. Isät ovat Lapin keikallaan istuneet nuotiolla ja kuunnelleet nunnuka nunnuka lailaa lailaata. Suomessa, tässä "Baseballsien" maassa Amon Duul onkin ollut suosittua. Jotain outoa siinä vaan on, että tätä jaksaa kuunnella ja huomata jopa pitävänsä. On tämä jotenkin vaan niin suomalaista.
No comments:
Post a Comment