Chicagosta tuli yksi lempparibändeistäni vuonna 1974,
kun poimin tämän Antsan divarista tämänkin, sieltä
oppikoulun nurkalta. Itseänikin oikeastaan ihmetyttää
miten 16-vuotias alkaa pitää torvivetoisesta jazzrockista.
Ne levyt jotka ostin tuossa 15-19 vuotiaana ovat edelleen
niitä kotoisia kivijalkoja koko musiikkiharrastukselleni.
Kyseessä on loppujen lopuksi vain muutama kymmenen
albumia ja tämä on niistä yksi perusperus. Albumilla ei ole
yhtään huonoa kappaletta, mutta muistan että silloin
kuuntelin eniten sellaisia kuin Saturday In The Park ja
Dialogue. Peter Ceteran ääni on kuin yksi soitin lisää
orkesteriin, siinä on jotain erittäin hienoa. Tämä on erittäin,
erittäin hieno albumi. Osa tuosta tunteesta tulee tietenkin
siitä ajasta jolloin tämä soi lautasella paljon. Johtuu varmaan
suurimmaksi osaksi tästä albumista, että pidä paljon
amerikkalaisesta musiikista, enkä vierasta brassia
rokissa. Single 25 or 6 to 4 oli muuten ensimmäinen
linkkini yhtyeeseen ja sen perusteella ostin lisää. (10)
No comments:
Post a Comment