En oikeastaan ymmärrä, miksi tätä niin herkästi mollataan. Johtuukohan se yllättävän jazzahtavasta (funk) aloituspiisistä. Tai todennäköisemmin Deep Purple vertailusta. Tämä on melkeinpä jazzprogea. Välillä on mukavaa jammailua. Kakkospuolella on vain kaksi pitkää kappaletta Child In Time ja Let It Slide. In Rock ei koskaan ole ollut ykköspaikalla minun Purple -listallani, mutta ei tämän Child In Time kuitenkaan sitä alkuperäistä nuiji. Versio on letkeämpitempoinen ja sinänsä ok, mutta Gillanin ääni ei toimi entisen veroisesti. Pelkkänä instrumentaalina tämä olisi ollut maukas versio. Let It Slide lähtee liikkeelle hitaasti, syntetisaattorilla tai vastaavalla tuotetulla äänimaalailulla. Biisi lähtee kehittymään Gillanilla ja vaihtuu slidekitaraan. Pöh. Rumpali Mark Nauseef soittaa albumilla lähes 30 eri rytmisoitinta. Mike Moranin kosketinpuoli toimii. Ilman jazzahtavaa perusotetta en antaisi tästä ihan näin isoa arvosanaa. (7,9)
No comments:
Post a Comment