Don't Eat The Yellow Snow, Nanook Rubs It ja St. Alfonzo's Pancake Breakfast olivat parasta huumetta 16-vuotiaalle lukiolaiselle. Yellow Snow taas oli huumetta, jota pieniä eskimopoikia varoitettiin maistamasta. Sitä esiintyi siellä, missä Huskyvaljakot olivat kulkeneet. Zappan musiikillisten saavutusten joukossa tämän albumin ekat vähän yli kahdeksan minuuttia ovat ylivertaiset. En ota niinkään kantaa huumoripuoleen, kuin soitantaan. Ruth Underwoodin taidot ksylofonissa tulevat viimeistään tässä esille. Hieno, iso porukka huippumuusikoita kuvastaa tätä zappan musiikillisesti parasta aikakautta, joka alkoi Overnitesta ja jatkoi tästä aina One Sizeen asti. Kuvassa näkyvä kehä kansikuvassa tulkitaan yleensä nimellä Ringware, mutta olen varma että olen kohdellut albumiani niin hyvin ettei mitään Ringwarea ole voinut syntyä, joten tuolle henkilön kuvan pään ympärille ilmestyneelle kehälle täytyy olla jokin toinen järkevä selitys. Holy Zappa! (9,9)
No comments:
Post a Comment