Paikalla on neljäkymmentä prossaa Moody Bluesista ja kuunnellessa tuntuu ettei enempää tarvitakaan. Musiikki on vähintään yhtä hyvää kuin MB. Älkää uskoko jos joku väittää että MB ja tämä ovat jotain luuserimössöä. Tämän tyyppistä musiikkia on helppo yrittää verrata pohjimmaiseen pahnaan, mutta oikeasti tätä tarvitaan silloin tällöin ja se tekee tehtävänsä. Eräs RYM:iin arvion laittanut sanoi kyllä osuvasti että Bitannia on yksi ainoista suurvalloista, joilla ei ole laadukasta klassisen musiikin säveltäjää. Olen oivaltanut aikoinaan saman asian. Englannin ns. paremman musiikin perinne on heikolla pohjalla. Suomella on sentään Sibelius ja tietysti monia uudempia säveltäjiä. ....Meinasi ajatus karata, mutta taisi olla tarkoitus sanoa että ehkä brittiläinen melodinen, sinfoninen rokki on yrittänyt omalta osaltaan korjata tilannetta. Ei niin, että se olisi nostanut tasoa, mutta laittamalla klassisen musiikin elementtejä omaansa ja saamalla siten isomman yleisön tutustumaan edes Benjamin Britteniin. Moody Bluesin Days Of Future Passed on esimerkki siitä, miten nuorisolle tarjotaan klassista, valmiiksi pureskellussa muodossa. Koetan vielä selventtää: koska Briteillä ei ole korkean tason ns. vakavaa klassista musiikkia, niin heidän on ollut ehkä helpompaa yhdistää populaarimusiikkia ja klassista. Lopputulos on siinäkin tavallaan hieman vaatimaton, mutta ainakin minä tykkään vaihteeksi kuunnella tällaista helppoa sinfoniaa, sinfonista rockia. Iso orkka tässäkin on taustalla ja sävellystyö sille räätälöityä. Tämä musiikki saattaa olla monen mielessä jonkinlaisen väliinputoajan asemassa, koska se ei ole kunnon rokkia eikä kunnon klassista. No jos se ei ole kumpaakaan niin se on helppoa, mutta miellyttävää sinfonista poppia. Kun uskaltaa sanoa ääneen kuuntelevansa tällaistakin, niin voi huomata ettei se niin kauheata ollutkaan ja kaveritkaan eivät ainakan heti hylänneet. (8)
No comments:
Post a Comment