Vancouverin olympialaisten mäkihyppy hieman häiritsee tätä harrastusta juuri nyt. No niin sitten tämän kimppuun. Olen alitajuisesti kieltäytynyt sanomasta ääneen sitä, mikä Van Der Graafissa on se tekijä, joka ei ole nostanut sitä minun korvissani ykköskastiin. Vaikka koko bändi personoituu pitkälti sen kitaristi-laulaja Hammiliin, niin juuri Hammilin laulu on se. Uskalsin sanoa tämän tässä vasta kun sain RYM:sta tukea. Siellä joku kiinnitti huomiota Hammilin lauluun ja käytti sanaa melodramaattinen. Juuri tuota laulu on, olisinpa keskinyt sen itse. Siedätyshoito kuitenkin tehoaa, sillä kuuntelukertojen lisääntyessä ja saadessani kirjoittaa asia auki tähän, myös sietokyky lisääntyy. Kaikkeen tottuu? Maailman mitassa VDGG ei koskaan noussut suurten joukkoon, vaikka periatteessa pontentiaa onkin. Albumi on tasaisen hyvää progea alusta loppuun. Progeen tutustumista ei ehkä tästä kuitenkaan kannattaisi aloittaa. Kiinnitin huomiota tutun tuntuiseen, kiinnostavaan kitaraan kappaleessa Emperor ja kannesta löytyikin selitys. King Crimsonin kitaramestari Robert Fripphän siinä veivailee. VDGG:ia kuunnellessa minulle tulee pakkomielle miettiä miltä musiikki kuulostaisi jonkun muun kuin Hammilin laulamana. (8,9)
No comments:
Post a Comment