Siedätyshoito ilmeisesti toimii. Kuuneltuani nyt kokonaan tai osittain lähes 800 albumia, huomaan yllättäen jopa sietäväni tätä. Main Streetin Exile varmaan vaikuttaa. Siihen nähden tämä on sentään ylemmässä ulottuvuudessa. Tai niin ainakin luulin ohimenevän hetken verran. Haistan tässä kuitenkin halpaa tietoista tavoitetta, teennäistä, tekoälyllistä, duuripateettista laskelmointia, mikä edelleen laittaa aivokuoreni otsalohkon takaiskuventtiilin toimimaan. Sama fiilis kuin aina ennenkin tätä kuunnellessa palaa. Ikävä kyllä. Teennäistä, laskelmoitua roskaa verrattuna kahteen aiempaan. Ei voi mitään. Bruce meni tällä tasolle, josta ehkä massa tykkää, koska ne luulee että tämä on hyvää, koska joku arvostettu lehti on ensin luultavasti niin sanonut. Mutta tykätköön. Jk. Paras kohta on Born To Run -kappaleen loppupuolella, kun pojat piruuttaan laittavat siihen aikas tyylikkään alenevan progejuoksun. Kiitos siitä. Se pelastaa tätä jonkin verran. Kuusi sekuntia loogista toistumaa voi olla ikuisuus tyhjyyden keskellä. Onneksi muistan tuon kuusisekuntisen, joten en aio palata tähän tuotteeseen enää. Runaway, not Born.
No comments:
Post a Comment