Ekan puolen viimeisen kappaleen meno on sitä mihin suuntaan toivoisin yhtyeen suunnanneen. Valitettavasti se eteni kuitenkin liikaa keulakuvan vokaalien ja muun ambitioiden varassa. Nyt tajuan, miksi VDGG ei koskaan noussut huipulle. He valitsivat yhden miehen tien. Kappale Into A Game on paras minkä ainakin juuri nyt muistan kuulleeni yhtyeeltä. Siinä on pätkä oikeata psychprogea. Siitä olisi voinut jatkaa. Huippua kohden. Nyt yhtäkkiä vaikuttuneena, Into A Game, jonka kuulen ensimmäistä kertaa eläissäni, on yksi hienoimpia yksittäisiä progebiisejä. Toinen puoli ei tuota pettymystä. Albumin alussa ajatukseni oli, että eipä vedä vertoja myöhemmälle, mutta kiekon pyöriessä ja neulan edetessä kohti keskustaa ajatus kirkastuu. Toisella puolella kirkkaus jatkaa kirkastumistaan. Mutta sitten, pitkä Aquarian ei ikävä kyllä jaksakaan kantaa kuin ajoittain. Alkaa kuulua päähenkilön henkilökohtaisia ambitioita, jotka sitten vain vahvistuvat vielä seuraavilla albumeilla. Into A Game (10) Muu (8) keskiarvo (9). Vihoviimeisen kappaleen viimeiset minuutit taas palauttavat uskoni siihen, että yhtyeestä olisi voinut tulla suurempi kuin tulikaan. potentiaa on enemmän kuin yksi mies antaa porukan hyödyntää. Octobus (10) Kokonaisuutena sekametelisoppaa, josta sattumat kannattaa poimia, tai sitten kuunnella vain kokonaisuutena, yksityishuomioista huolimatta.
No comments:
Post a Comment