Frankie & Johnny - The Sweetheart Sampler (1973 WB)

Hieman erikoinen tapaus. Albumi alkaa melko turhauttavalla perusrokilla, mutta vaihtuu pian biisissä progahtavaan funkjazziin. Kokonaisuudessaan albumi on kokoelma eri muusiikkityylejä. Konseptimiehenä tällainen all sorts suklaarasia ei aluksi miellyttänyt, mutta kun jaksaa kuunnella niin jokin juju tästä löytyy. Musiikki on erittäin hyvin soitettua ja esim. kappaleesta Fever on paras kuulemani versio. Taustalla on Al Kooper. Frank Ruby ja John Paul Fetta ovat hänen muusikot hänen joukkiostaan muista yhteyksistä. Kitarapuoli on parasta albumilla. En ole ottanut selkoa päästiinkö näistä DJ -promoista isompaan levitykseen asti. Jos allekirjoittaa Forrest Gumbin suklaarasiafilosofian, niin tämä on sarja mukavia yllätyksiä.

Smoke Rise -The Survival of St. Joan (1971 Paramount)

Amerikkalainen progressiivista rokkia esittänyt bändi, jonka ainoaksi mutta sitäkin kunnianhimoisemmaksi projektiksi jäi off-broadwaylläkin pyörähtänyt, ensimmäiseksi amerikkalaiseksi rock-oopperaksi mainittu The Survival of St. Joan. Tämä tupla-albumi on tuon sountrack. Kansitaide on ollut esillä New Yorkin Moderin taiteen museossa. Sittemmin käsitteeksi muotoutuneen Progen kanssa tämä ei mene kaikin osin yksi yhteen, edistyksellistä tämä tuona vuonna kyllä oli.

Billy Meshel - The Love Songs of A. Wilbur Meshel (1969 Probe)

Hykerryttävän hauskaa amerikkalaista purkkaa vuodelta 1969. Kaikki kappaleet ovat Meshelin omia. Albumi ja Meshel lienevät hyvin harvojen tietoisuudessa.

Lesley Duncan - Moon Bathing (1975 Philips)

Englantilainen Lesley Duncan kuoli tämän vuoden huhtikuussa. Musiikki on sielukasta singer-songwriteria, vähän amerikkalaistyylistä. Pelkän kuuntelun perusteella hänellä uskoisi olevan amerikkalainen tausta. RYMissä häntä verrataan Andy Bowniin ja Chris Speddingiin. Miellyttävä albumi laadukasta Lesleyn omaa musiikkia.

Joan Baez - Joan (1967 Vanguard)

Aikalaisfolkia. Säveltäjinä mm. Beatles, Donovan, Brel, Hardin, Edgar Allan Poe (Annabel Leen tarina), P. Simon sekä Trad. Tummasävyistä. Annabel Lee vaikuttaa hienolta.

Nancy Wayne - Cheatin Was the Last Thing (1974 21th Century)

Kevyttä kantrihumppaa. Menkööt nyt, onhan Nancyllä kuitenkin ihan kaunis ääni.

Thomas Jefferson Kaye - First Grade (1974 Probe)

Albumillinen kuunneltavan mukavaa musiikkia. Kappaleista viisi on singer-songwriter Kayen omia. Muita on ollut värkkäämässä mm. Loudon Wainwright III, Link Wray ja Donald Fagen. Kayen taustalla soittava studioporukka on itse asiassa suurimmaksi osaksi Steely Danin bändi. Donald Fagen piipahtaa pianoineen kappaleessa Northern California. Kaye oli myös White Cloud -yhtyeen jäsen.

California Poppy Pickers Play and Sing Hair-Aquarius Blue Eyed-Soul (1969 Alshire)

Kolme neljästä Poppy Pickers albumista kasassa.

Michael Nesmith & Second National Band - Tantamount To Treason (1972 RCA)

Freeman esitti suomeksi albumilla olevan kappaleen "Talking To The Wall". Suomalaisen version nimi on "Käyntikortti". Sanat Heikki Harma.

The Undisputed Truth - Method To The Madness (1976 Whitfield Records)

Kosmista alienfunkia lievällä psykesäteilyllä.

Dando Shaft - Sama (1970 Decca)

Englantilaista progressiivista folkrokkia. Osassa levyä tulee mieleen suomalainen Piirpauke.

Atomic Rooster - In Hearing Of (1971 Pegasos)

Wannabee progea? No jos tämä on jotain sellaista, niin onpahan hyvää kumminkin. Itse asiassa tämä on helkkarin hyvää progea.

Neutrons - Black Hole Star (1974)

Garbo- From the Original Sountracks Recordings (1964 MGM Mono)

Ruotsalaisen Greetan vuorosanoja miesnäyttelijöittensä kanssa.

Southern Fried - A Little Taste Of (1971 Mercury)

The Enid - In the Region of the Summer Stars (1976)

Progressiivista eli edityksellistä rokkia ajalta, jolloin edistyksellinen rokki merkitsi vain päälle- liimattua leimaa. Tämä on The Enidin debyyttialbumi, mutta en tiedä mikä merkitys sillä on että on debyytti. Albumi on aika sekalainen kokoelma Richard Clyderman -tyyppisestä flyygelimusiikista mukasinfoniseen rokkiin, mutta toisaalta joissain väleissä noustaan ihan huippuun ja concrete-progeen. Välillä kuulostaa halvalta kopiolta, mutta kyllä tätä jostain sairaasta syystä silti jaksaa kummasti kuunnella. Se mainitsemani sairas syy on se, että kun on kasvanut iässä 14-18 progeen, niin kaikki progeen vivahtava on hyvää.

Keith - The Adventures Of Keith (1969 RCA)

Psykedeeliseen poppiin sitoutunut Keith ei tämän kolmannen albuminsa jälkeen tehnyt enää muita. Minulla on "onni" omistaa artistin kaikki kolme. Itse astiassa en täysin ymmärrä, miksi juuri Keith kaikista niistä alan genren yrittäjistä ei saanut suurempaa huomiota. Tai ehkä tätä kuunnellessa ymmärrän yhden syyn: levyn tuotantopuoli ei ole täysin paikalla. Itse en näissä tapauksissa välitä paskaakaan tuottajasta, ellei hän ole sitten saanut joitain extraa aikaan tuotteeseen. Muutoin muusikko itse myy itsensä. Kuunnellessani Keithin viimeistä... en voi täysin ymmärtää, mikä tässä erinomaiseesa genrensä edustajassa muka mättää. Ei se mitään, saanpahan lisänautintoa siitä, että saan kuunnella tätä harvinaista 69-vuoden psykedelistä poppia, tietäen, että suurin osa ei tiedä tästä mitään.

Laura - A Gift of Love and Freshness in Her Voice

Laura Yager.

Atomic Rooster - Death Walks Behind You (1970)

Ilmeisesti psykedeelistä hard rokkia. RYMin arvioijat löytävät tästä mm: Black Sabbathia, Deep Purplea, Emerson, Lake & Palmeria, Jethro Tullia, King Crimsonia ja mitähän vielä... Frank Zappaa ei kukaan maininnut, mutta minäpä mainitsen, koska Zappan mainitseminen vaikka kuinka pienessä, vaikka keksityssä sivuosassa nostaa aina tuotteen arvoa. Vai oliko se että laskee? No ihan sama. Zappaa tässä ei ole yhtään. tai jos oikein haluaa löytää, niin ehkä kitaristi paiukallisesti tavoittelee Frankin maneereita. Minusta Atomic Rooster, jota käsi sydämellä kuuntelen nyt ekaa kertaa, kuulostaa vain ihan itseltään. Ja se mitä kuulen on hyvää. Nyt kyllä ekan puolen puoliväliin tuli lievä vertauma J. Tulliin. Atomic Rooster on parasta uutta pitkästä aikaa. Tämä on ihan perinteisen hyvää progea.

Leigh Stevens - And A Cast Of Thousands (1971 Philips)

Näin kauan tämä "Nyt kyllä lopetan" fiilis kesti. Pakko jatkaa toistaiseksi ainakin. Psykedeelistä rokkia Amerikasta tämä on. Paikallinen amerikan Hipgnosis on kaiken lisäksi vielä keksinyt miten tehdään kansi ja takakansi halvalla. Alle kolmen tonnin varmaan. Musiikista taas tulee vähän sellainen fiilis, että on lähdetty tekemään tiettyä juttua ja kikka kikan perään kyllä toimii. En ole varma toimiiko. Aika keposta menoa jotenkin ikävä kyllä loppuviimeksi kuitenkin... voi olla että levy on jokseenkin harvinainen, mutta harvinaisuus on vain niitä keräilijöitä varten, jotka keräilevät harvinaisia levyjä, eivät musiikkia. Leigh oli muuten Blue Cheer yhtyeen perustajajäsen ja kitaristi.

http://www.leighstephens.com/

HALLELUJAH, I KNOW IT'S OVER

Armoton rupeama dokumentoida lähes 1100 albumia ja rääpiä niihin arvioinnit, on nyt ohi. Ainakin toistaiseksi. Siltä ainakin tuntuu juuri nyt. Kesä on tulossa ja toivon löytäväni muutakin tekemistä. Kiitos seurasta. Ps. Tuonne Villiin Voihin laitan kyllä kesän mittaan vielä jotain.