Tuesday, June 29, 2010

Dark - Round The Edges (1972 tämä re Akarma1998)








Alussa musiikki vaikuttaa keskiverto hardrokilta. Puolivälissä ekaa puolta sama tunnelma säilyy. Kitaristi tekee parhaansa, mutta ei löydy lopullista ideaa. Puoliakustiset väliosat parantavat yleistunnelmaa. Fuzzykitara ei sinänsä nosta musiikin arvoa sen paremmin kuin osoitteeton särkijän käyttökään. Melodinen ekan puolen lauluosuus on keskitasoa. Hyvää ekalla puolella on sen konseptimaisuus. Vuosi on 1972, joten mitään protolisää ei pisteiden suhteen minuta myöskään heru. Aika yksinkertaisilla kuvioilla alkaa kakkospuolikin. Mutta sitten, joko toisto eli mantra alkaa tehdä tehtävänsä ja pojat huomaavat vetää välillä vessan! Alkuperäisestä albumista näkyy maksetun tuhansia euroja ebayssä. Tuntemistani harvinaisuuksista tämä on se, missä musiikillinen laatua ja harvinaisen albumin nykyhinta eivät kohtaa. Kun kuuntelin tämän ekan kerran, olin pettyneempi kuin nyt toisella kertaa. Homma toimii minulle siksi, että pidän tietystä jammailufiiliksestä ja konseptimuodosta. Liiallinen räkäkitaran eli särkijän kanssa läträäminen alkaa vähän harmittaa ja puuduttaa. Melkoisen yksinkertaista jolkotusta loppujen lopuksi koko siis tämä Dark.

No comments:

Post a Comment