Ensimmäinen ja viimeinen Roy Harperini. Tekosyvällistä laahaavaa valitusta? Kun mies on muniaan myöten suossa ja valittaa sitä, että toinen puoli on vielä kuivilla, niin jos kerran nauttii siitä, niin minun puolestani ottakoon pohjakosketukset koko perhana. En oikeasti tiedä pätkääkään mistä tämä albumi kertoo, mutta edellinen vaikutelma syntyy kun alkaa kuunnella. Toinen biisi vähän paranee. Toisen puolen alussa taas koetetaan suonsilmäkkeen ympärille kerääntyneet muinaiset kyläläiset mukaan samaan hauskaan. Mies taisi saada todelliset kannuksensa muutama vuosi myöhemmin, sattuessaan viereiseen studioon Pink Floydin kanssa, joka oli valmistelemassa albumiaan Wish You Were Here. PF pyysi Harperia hoitamaan lauluosuuden kapplaeeseen Have A Cigar. Mies teki sen mitä pyydettiin. Heh. Toisen puolen loppupuolella tulee sellainen olo, että mies tosiaan kävi välillä laulamassa Pink Floydille sen kappaleen, palasi takaisin oman projektinsa pariin ja nosi suosta. Okei. Vuosi on eri ja aika kulkee tiettäväti "eteen päin" eli entropian suuntaan ja tämä on vuodelta 1971. Näin ollen inhimillisen kuuntelijan mielenliikkeet saattavat vaikuttaa lyhyessäkin ajassa siihen, miltä musiikki kuulostaa. Subjektiiviselta. Objektiiviselta. Joskus myös predikatiiviselta eli pelkältä tekemiseltä.
No comments:
Post a Comment