Ensimmäisenä herättää huomiota se että tämä on vuodelta 1967, mutta soundit ovat kuin myöhemmiltä ajoilta. Onko tämä tuossa suhteessa ainakin amerikkalaisittain aikaansa edellä? Ensimmäinen sivu on sillisalaattia. Sillisalaatti on toki juhlaruokaa täällä pohjoisessa. En silti pidä tietyistä ekan puolen sirkusmusiikkiosista, mutta esim. barokki-pop -tyylinen aloitusbiisi "Cross My Heart" hyvä, samoin sitä seuraava saman tyylinen yli kuusiminuuttinen " Flower lady". Barokkipoppia tavallisesta popista tekee se, että mukana on sellaisia keskiaikaisia soittimia kuin fagotti, enklannintorvi ja harpsichord, joka tunnetaan tällä suunnalla nimellä cembalo. Phil Ochsin ääni on miellyttävä ja aidon kuuloinen. Loppujen lopuksi levyn ensimmäisen puolen konseptin rikkoo vain keskivälin ja lopun lyhyt sirkustunnelma, joten sillisalaatti oli ehkä turhan dramaattinen luonnehdinta. Toisella puolella luulen kuulevani mm. As Time goes By -tunnelmaa samoin kuin Blowin in The Wind. Jos viihdemusiikki voi olla musiikillisesti syvällisen viihdyttävää, niin tämä on jotain sellaista. Kakkospuoli kasvaa hienosti kolmen kahdeksan minuutin mittaisen kappaleen myötä mielessäni arvoitukseksi. The Crucifiction kruunaa albumin ja takaa optimistisen tunteen siitä, että voin edelleen löytää hyvää musiikkia, jonka kaltaista en ole koskaan kuullut.
No comments:
Post a Comment