Burton & Cunico - Strive, Seek, Find (1971 Family Productions)

Reipasta hippi-rural-folkia kaksikolta, joka on kotoisin Australiasta, mutta joka levytti tämän albumin Amerikassa.

Laurie Styvers - Spilt Milk (1972 Chrysalis)

Lauriella on kaunis lauluääni. Singer-sw Laurie on laulutavasta päätellen amerikkalainen, vaikka tämä albumi onkin Englanti-painos. Täytyy tarkistaa. Pidän tämän tyylisestä naislaulajan laulutavasta. Kaikki sävellykset ovat Laurien omia. Oikein mukava kokonaisuus pehmeää s-sw soft-folk-rokkia. Kannen kuvassa poseeraava Laurie vaikuttaa olevan teini-ikäinen, mutta siitä huolimatta hän on ehtinyt jo olla mukana tyttöbändissä nimelta "Justine". http://www.youtube.com/watch?v=MoOqkZF140E&feature=related

Captain Beefheart - Safe As Milk (1967, this reperess)

I don't drink milk and it is not safe for me because i am lactose intolerant. I met Mr. Don when i started listening to F Zappa. Hot rats bongo fury! This album is better than any other album i have heard from him. This is very zappaish van Vliet. This is music that could not have come out without those two soul bothers knowing each others. This album is like a collage of what psych garage experimental rock music was in 1967 and what it was to be. This album really is one of the best of the genre's.

Dennis Stoner - Sama (1971 Rare Earth)

Hieno albumi enimmäkseen miehen omia sävellyksiä. Monipuolinen valikoima hyviä kappaleita. Musiikki tuo mieleen suosikkini Rodriquez:in. Lauluääni ja musiikki muistuttaa monin paikoin Rodriguezia. Parhaana esimerkkinä "Side Street woman". Hyvin tehtyä laatua koko paketti. Jonkin asteinen hukattu helmi lienee nyt kyseessä. Mies lienee unohdettu tyystin, sillä juuri mitään tietoa en onnistu löytämään. Kiinnostaisi tietää mitä miehelle tapahtui tämän jälkeen. http://www.youtube.com/watch?v=aBr_G6YxLGw

Kris Peterson - A Child's Dream (1971 Stormy Forest)

Yancey, Rita Jean Bodine, Gayle McGormick etc.. etc... all those less known fine American-school singers including Kris Peterson. Vau, löysin tiedon että Kris on laulanut Frank Zappan albumilla Waka Jawaka!

The Stonemans - In All Honesty (1969 Victor)

Traditionaalista kantribluegrassia. Perheyritys.

Marc Ellington - Rains / Reins Of Change (1971 Ampex)

Skotlantilais-amerikkalaista country-folkia. Albumi on hyvin tuotettua yritystä yhdistää brittiläinen ja amerikkalainen traditio. Mieshän laulaa välillä kuin Rita Jean Bodine. Nykyisin hän on kuulemma kiinnostunut vanhoista Brittiläisistä rakennuksista. http://www.youtube.com/watch?v=4N5tpQzU9zc&feature=related

Yes - Tales From The Topographic Oceans (1973 Atlantic)

Yes on yksi hienoimmista progen edustajista ja tämä "Tales..." oli ensimmäinen, jonka ostin. Tätä tuli kuunneltua kymmeniä kertoja ellei koko sata.Tuosta historiasta johtuen albumi on edelleen korkealla parhaiden albumien listallani. Temaattisen kokonaisuuden ja upeat sävelrevontulet pilaavat lievästi vain jotkut Wakemanin siirappisen syntikkasoolot. Yksi niistä albumeista, joita en tule koskaan pettämään.

Linda Perhacs - Parallellograms (Kapp 1970 tämä re 2010.

Linda Perhacs lisättäköön kolmanneksi kulmaksi kolmioon, jonka muut kulmat ovat Sandy Hurvitz ja Björk. Laulajana Linda on hyvin persoonallinen äänenkäyttäjä. Laulu välittää sen tunteen, joka siihen on kirjoitettu. Aika tavalla aikaansa edellä olevaa älykästä kamaa. Tunnelmat vaihtelevat upeasti ja ovat tarkoituksen tulkkina. Hieno nainen. http://www.youtube.com/watch?v=OZn5lyOjvnk&feature=related

Don Fardon - I've Paid My Dues (1970 Decca)

The Sorrows bändin laulusolistin sooloalbumi. Musiikki on kevyttä soulpoppia. Paikoin saattaa kuulla häivähdyksiä popin psykedeelisestäkin puolesta. Ainakin Tommy Jamesin "I'm Alive" on sellainen biisi. Myös The Moody -soundi kuultaa läpi jossain kohdin. Ei huono. Itse asiassa parempi, kuin mitä muutamat internetistä löytyvät arviot antavat ymmärtää.

Billy Mernit - Special Delivery (1973 Elektra)

Tämä kirpputorilta poimimani 2 euron tuntemattomuus, osoittautuu olevan positiivinen yllätys. Billy laulaa mukavan persoonallisella äänellä omia sävellyksiään. Kaveri on tässä vasta 18 vuotias ja tunnetaan myöhemmin myös kirjailijana. Muiden muassa Carly Simon on laulanut hänen sävellyksiään. http://www.billymernit.com/index.html

Deep Purple - Who Do You Think You Are (1973

"Who Do We Think We Are" on yksi hienoimmista bändin albumeista. Albumilla ei ole yhtään huonoa kappaletta täytteenä. Bändi plays yhteen niin vaivattoman, helpon mutkattomasti, kuin kappaleita olisi soitettu keikoilla pitkään ja sitten tultu studioon ja purkitettu yhdellä kertaa. Musiikissa on tietty jammaileva ote ja soundeissa on jokin erityinen, jota en osaa selittää, mutta joka saa aikaan hyviä tuntemuksia. Soundimaailmaltaan ja musiikiltaan hieno, ehjä ja nautittava kokonaisuus.

Mark Volman and Howard Kaylan - The Phlorescent Leech & Eddie (1973 Reprise)

Mukavan sekalainen kokoelma poprokkia, mutta myös vähän vaikeampia jazzprogg kuvioita. Nämä kaverit muistetaan alunperin The Turtles yhtyeen solisteina. Zappa löysi heidät 70-luvun alussa ja heidän laulunsa tunnistaa muutamilla Zappan albumeilla. Tätä kuunnellessa tulee edellä mainitsemastani syystä paikoin mieleen Zappa, vaikka musiikissa sinänsä Zappa-vaikutteita on kovin vähän, tai jos onkin, niin muokattuna heidän omaan malliinsa. Mukana Zappan ajoilta ovat ainakin Aynsley Dunbar, Don Preston ja Jim Pons, joka soitti myös Turtlesissa. Kyseessä on siis jonkinlainen The Turtles ja The Mothers yhdistelmä. Takannen kuva lienee otettu samalla studiolla (Reprise Records), jossa Zappankin levyjä tehtiin. Takaseinällä näkyy hämärästi 200 Motels -juliste ja Z:n albumi "Just another band from LA). Jos muistan oikein, niin tämän albumin aikoihin Frank Zappa oli pudonnut Rainbow teatterin lavalta Lontoossa ja loukkaantunut pahoin, jolloin Z alkoi pyörätuolistaan käsin suuntautua jazzrokkiin. Mark ja Howard olivat siis työttömiä ja kokosivat tämän albumin omia sävellyksiään Zappan muusikoiden avustuksella. Kuuntelen tätä nyt kolmatta kertaa kahden päivän sisällä ja musiikki alkaa kuulostaa aina vain paremmalta. Hyvä albumi. http://www.youtube.com/watch?v=XufAjO5Bx7Q&feature=related

Hawkwind - Masters of The Universe (1977)

Pidän Hawkwindista ja yhtyeen albumeista minulle on mieluisin "Hall of the Mountain Grill". Tämä almumi tässä on kokoelma ja läpileikkus heidän vuosien 1971-1974 tuotannostaan. Hyvä levy, mutta itse olisin ehkä valinnut osittain vähän toisin. Hawkwindin musiikissa miellyttää se että hardpsyck kappaleet ovat pitkiä ja jammailevia. Vaikka musiikki kappaleiden aikana usein toistaa itseään, niin se samalla kehittyy ja esittelee eri elementtejä hieman samaan tapaan kuin perinteinen jazz. Hawkwindin musiikki avautuu minulle kuin se olisi muodoltaan jazzia, vaikka se ei olekaan sitä rytmillisesti.

Steppenwolf - Monster (1969 Dunhill)

Oletko muuten lukenut kirjan "Arosusi" by Hermann Hesse? Kannattaa lukea, mutta mieluummin ennen kuin olet täyttänyt 35 vuotta. Steppenwolfin "Monster" on hyvä kokoelma bluespohjaista hard rokkia. Minua eivät kiinnosta sanoitusten mahdolliset syvemmät julistukset, kuuntelen vain musiikkia. Albumi ei sisällä mitään yksittäisiä hittejä, mutta musiikillinen kokonaisuus on konseptimaisen yhtenäinen. Kitara ja urut.

Bob Young & Micky Mood (1977 Magnet Records)

Status Quo, Juicy Lucy, Snafu, Whitesnake... and Roger Glover. Taustaa ja yritystä on, mutta ainoastaan paikoitellen mukaan pääsevät taustaviulut toimivat oikeasti. Vai olenko liian ankara? Laulajalla hyvä ääni! Musiikki keskitasoa. Välillä yritetään olla niin kreikkaista. Kamariorkesterin puolikkaalle pisteet joka tapauksessa. Niin ja pitihän se arvata: cover by Hipgnosis. Taisivat olla porukat olla jo melkoisessa hypnoosissa tätäkin kantta suunnitellessaan.

The Ides of March - Common Bond (1971 WB)

Hieman menee alussa yli-yrittämiseksi tämä Ides of March -yhtyeen Chicago-tyylinen torvirokki. Toisaalta ne kappaleet, joissa torvisoittokunta ei varasta koko äänitilaa, toimivat mukavasti. Esimerkkinä "L.A. Goodbye", joka on albumin parhaita kappaleita. Mukavan kuuloisia laskevia fillejä ja kitaraosuuksia toinen toisensa perään voi kuulla kappaleessa "Mrs Graysons Farm", joka yli viiden minuutin mittaisena on myös albumin progepitoisin. Albumi on sekoitus torvirokkia, poppia, folkia ja jonkinmoista progea. Kahden ensimmäisen kappaleen jälkeen seuraavat kuusi ovat melodisempaa materiaalia lähes ilman torvia. Viimeinen, lähes 12-minuuttinen "Tie-Dye Princess" saattaa torvet taas mukaan ja kappale on ajoittain lähellä progressiivista rokkia. Voi tuntua liioittelulta, mutta välillä minulle tulevat mieleen yhtyeet sekä Uriah Heep että Zappa & his Mothers. Common Bond on itse asiassa parempi albumi kuin osasin olettaa. Kaiken kruunaa "Tie-Dye Princess" :in loppuosa kauniine jazz-teemoineen. Common Bond on paljon parempi albumi kuin mitä siitä yleensä sanotaan.

Genesis - Lamb Lies Down on Broadway (1974)

Olen Genesis -yhtyeen suuri fani. "Nursery Cryme, Foxtrot ja Selling England by the Pound" ovat minulle kaikki niitä niin sanottuja aution saaren levyjä. "Lamb Lies" ei ole sitä koskaan ollut. Olen yrittänyt parhaani mukaan saada tämän maistumaan, mutta ei...! Tämä sijoittuu aikaan, jolloin yhtyeen suuret albumit olivat saaneet ansaitun maineensa ja Gabriel alkoi suuntautua kohtia omia projektejaan. Albumia kuunnellessa tulee tunne siitä, että joku on ajatellut, että tehdäänpä kerran vielä kaikki uudestaan, kootaan ja tiivistetään yhteen tähänastinen ja tehdään se vähän pehmeämmin, vähän useammalle. Siinä tavoitteessa on onnistuttu oikein hyvin, mutta minä kuulen kaiken takaa liikaa sekä turhautuneisuutta että teennäistä itsetyytyväisyyttä, varman päälle pelaamista. Albumin musiikki antaa ensimmäisiä viitteitä siihen suuntaan, että Collins alkaa vallata itselleen musiikillista tilaa. Tupla-albumin ensimmäinen kiekko on kuin Gabrielin ja Collinsin jatkuvaa kaksintaistelua. Välillä kuuluu vanha proge-Gabriel ja välillä uusi pop-Collins. Musiikillisesti se on ok konsepti, mutta samalla se on kuin yhtyeen ennakoiva kuolinilmoitus ja muistokirjoitus. Se on eräänlainen semi-genesis ennen seuraavaa albumia ilman Gabrielia. Teoksen kirjallinen teema aiheuttaa vaivautuneisuutta. Yritys tehdä sekä musiikillinen että kirjallinen suurteos jää puolitiehen. Päähenkilö Rael lienee nokkelaksi tarkoitettu viittaus Shakespearin kuningas Leariin. Karitsa valehtelee valtatiellä, ennen seuraavaa ja viimeistä rekkaa, enemmän kuin neljä jätkää ehtii musisoida muistiin. Rekka tuskin töyssähtää kuljettajan jauhaessa kebabhampurilaisensa rippeitä. "Lamb lies..." on hyvä levy, mutta huippu vain niille, jotka eivät ole koskaan maksaneet lastenhoitajalleen puntaa saadakseen tanssia tämän kanssa kappaleen verran foxtrotia. Ps. Oli muuten pakko kuunnella tämän jälkeen "Supper is ready" albumilta Foxtrot ja todeta näiden kahden albumin musiikillinen tasoero.

Karitsa makoilee auringon kuumentamalla asfaltilla. Mies vääntää vasemmalla kädellä rekkansa rattia. Oikeassa on tiukassa otteessa hetkeä aiemmin ostetun kebabin viimeiset mehut. Samalla hetkellä karitsa osuu näköpiiriin, mutta punaniska huomaa vain ison kärpäsen, joka tekee kuollessaan harmittavan läiskän tuulilasiin, juuri oikean silmän kohdalle. Pikkuinen töyssy ja pyyhkimet päälle, sivulasi auki ja viimeiset kebabin muistumat ulos preerialle. Ho must go on.

The Moody Blues - In Search Of The Lost Chord (1968 Deram)

Tämä on siis The Moody Blues yhtyeen prog art psych pop rock albumi vuodelta 1968 ja minun 50+ ikäiselle se on enimmäkseen hienoa musiikillista ajankuvaa.

The Moody Blues - Go On (1965 London)

Go Now! sanovat Denny Laine, Clint Warwick, Mike Pinder, Ray Thomas ja Graham Edge. Se oli alkuperäinen The Moody Blues kokoonpano. Musiikki oli myös hyvin erilaista kuin se, minkä olemme myöhemmin oppineet olevan The Moody Blues sound. Säveltäjälistaa lukien näyttää siltä, että vain neljä kappaletta albumilla on bändin omia. Yhdeksi parhaista minun korvissani kuulostaa yllättäen Gerswinin kappale "It Ain't Necessarily So". Albumi on soundeiltaan sitä, millä Britit hyökkäsivät American musiikkibisnekseen. Kannattaa luke Allmusic -sivuston hyvä kuvaus albumista ja sen merkityksestä siinä ja tässä. Mukava ja erittäin mieltä avartava kuuntelukokemus.