Myönnän, että objektiivisesti eli teknisesti, taktisesti ja musiikillisesti ottaen Close To The Edge saattaa olla lähes yhtyeen parasta. Toisaalta Fragile ja joku muu on lähellä. Nämä viimekädessä makuasiat ovat yleensä kiinni siitä, minkä kokonaisuuden on saanut kuunneltavakseen ennen jotain toista tietyssä herkässä iässä. En saanut tätä, joten puuttuu jokin perustavaa laatua oleva nostalginen tms. pointti. Musiikki ja soitanta ovat mitä hienointa, ainakin mikäli yleensä haluaa kuunnella eunukin mieslaulajan johtamaa englantilaista progressiivista sinfonista rokkia. Hienoa tämä on huolimatta kaikesta vitsailustani, vitsailun itsensä vuoksi. (9,1)
No comments:
Post a Comment