Bunky and Jake - Bunky and Jake (Mono 1968 Mercury)

Andrea Skinner ja Allan Jacobs. Musiikin psykedeelinen lataus ilmaantuu vasta albumin toisella puolella. Musiikki on kaiken kaikkiaan sekoitus folkia, auringonpaistetta, baroque-psych poppia. Tätä kuuntelee kyllä sujuvasti, mutta mitään erityistä se ei ainakaan tällä ensimmäisellä kertaa herätä.

The Sopwith Camel - In Hello Hello (1967/1973 Kama Sutra)

Can't get the point of this kind of music. Tämä musiikki ei ole minua varten. RYM:ssa joku kirjoitti: "Wow, someone paid money to produce this!" Osuvasti sanottu. Ostin tämän kun sen mainostetaan olevan West-Coast psykedeelistä rokkia. Ajoittaista fuzzy-kitaraa lukuun ottamatta en löydä tästä tuota mainittua elementtiä. Tämä vuoden 1973 painos on sama kuin yhtyeen ensimmäinen albumi vuodelta 1967. Kansikuva on vaihtunut. http://www.youtube.com/watch?v=YjYsl__loTw

Group Therapy - People Get For Group Therapy (1968 RCA)

Pojat aloittavat Hendrixin Foxy ladylla. Mitkä urkujen soundi, seuraavassa kappaleessa! Ja pateettinen laulutapa siihen päälle. Vau! Lainatuilla lauluilla taidetaan olla liikkeellä. Tätä kuunnellessa tulee spontaanisti hyvälle tuulelle. Hieno, aito albumi ja hyvin terapeuttinen. Nuo Urut!!! Kuuntelulistalle!

Buchanan Brothers - Medicine Man (1969 Event)

Ensimmäisenä kiinnittyy huomio mukavaan soundiin. Albumi on kolmikon Cashman, Pistilli & Wets tuote. Gene Pistilli oli myöhemmin Manhattan Transfer yhtyeen jäsen. Tässäkin bändissä stemmalaulu (=harmony singing) on kohdallaan. Musiikki on tumman sävyistä, vakavaa purkkapoppia. Kappaleet ovat poikien omia paitsi Jagger-Richardin "The last Time". Pidän kuulemastani soundista, uruista, stemma-laulusta ja siitä, että yhtye on Kanadasta. Toimii! http://www.youtube.com/watch?v=sAN66MkWSRE

Catch - Catch (1969 Dot)

Californian suunnasta tullut country-pop humppabändi. Aloituskappale pakotti minut ilmaisemaan itseäni kuten edellä. Kakkospuolen psykedeelistä soundia tavoitteleva kappale "Crash and burn" esittelee fuzzykitaran ja pelastaa kokonaisuuden tässä vaiheessa edes keskinkertaiselle tasolle. Minua kiinnostavat aina yli neljän minuutin kestoiset kappaleet. Albumin päättävät 8-minuuttinen "Nine Roses" ja 4.20 kestoinen "Just A Closer Walk With Thee". Niiden kanssa tulee tunne että jäiköhän minulta jotain kuulematta, sillä vasta noiden jammailujen kohdalla yhtye paljastaa osaamistaan ja potentiaansa. Albumilla on vahvaa materiaalia, jota hieman tiivistämällä ja laajentamalla olisi voinut syntyä klassikko. "Nine Roses" toimii hienosti! nautin kuulemastani. Lisää tätä! Kuuntelin ekan puolen uudestaa: viisiminuuttinen "Storm" on hyvä melodinen pop-rock biisi. Pojat ovat hyviä muusikoita ja näyttävät kyntensä silloin kun ei olla teennäisillä kantri-jug kappaleilla miellyttämässä amerikkalaista perus-Tahvoa. Pitkä "The Dandelion and The Butterfly" on ensimmäisen puolen parhaita. Käviköhän tässä niin, että pojilla oli muutama pitkä, kunnianhimoinen kappale, joista ei saatu kasaan koko albumia ja tuottaja päätti heittää sekaan osan ylijäämä roskastaan? Täytyy kai ottaa tämä kuuntelulistalle sillä logiikalla, että hyvä maistuu vielä paremmalta, kun joukossa on myös huonompia sattumia. Toistan: tästä albumista olisi voinut tulla klassikko... jos...

The Insect Trust - Hoboken Saturday Night (1970 Atco)

Jefferson Airplane -tyylistä psych-folk-jazzrokkia. Vai onko? Albumin alku ei herätä suuria odotuksia, mutta kannattaa jatkaa sinnikkäästi kuuntelemista, sillä homma paranee edetessään. Albumi alkaa nyt tätä ensimmäistä kertaa kuunnellessani osoittautua merkillisen kiehtovaksi tapaukseksi. Musiikin jazz-rock fuusio elementti sopii minulle tässä muodossa erittäin hyvin. Klarinetti, viulu ja saksofonit marinoivat itse pihvin kypsäksi ja nautittavaksi. Mutta kun Amerikassa ollaan, niin loput lautasesta täytyy näön vuoksi täyttää vetisillä keitetyillä porkkananpaloilla, ylikypsällä parsakaalilla ja ketsupilla. Tästä annoksesta kannattaa etsiä se pihvi ja keskittyä keskittyä siihen, meksikolaisen torvisoittokunnan ja parin paikallisen banjon soittajan pyöriessä ympärillä. Loppua kohden tultaessa pihvikin alkaa närästää eikä edes maissiolut maistu. Sorry.

The Beacon Street Union - The Eyes Of The Beacon Street Union (1968 MGM)

Albumi sisältää suurimmaksi osaksi hienoa psykedeelistä rokkia. Materiaalin laajuus ei ole kuitenkaan riittänyt täyttämään koko albumia. Miksi yhtye laittaa sekaan muusta sisällöstä täysin poikkeavia täytekappaleita? Miksi yhtye ei vain yksinkertaisesti jatka jammailua siinä kohdin, missä hyvän kappaleen soisi jatkuvan pitempään? Se olisi mielestäni parempi ratkaisu. Hyvä kollaasi ei synny siitä että hyvään konseptiin heitetään pari outoa poikkeusta. Päinvastoin! Sen jälkeen ei ole olemassa konseptia sen paremmin kuin kollaasia. Hieno albumi tämä on joka tapauksessa. Albumin sisällöllinen enemmistö on genrensä parhaimmistoa. Vaikka äänite vähän välillä ritiseekin, kuuntelen tätäkin mieluummin alkuperäiseltä kuin joltain huonosti äänitetyltä re CD:ltä.

The Illusion - If It's So (1970 Steed)

Minulla on ilo omistaa yhtyeen kaikki albumit ja tämä on niistä ajallisesti heidän kolmas. Musiikillisesti se on raskaan puoleista psychmaustettua riffirokkia, jossa on myös progen elementtejä. Albumin ensimmäinen puoli on suoraviivaisempaa rokkia, mutta kääntöpuolella tunnelma muuttuu enemmän psykedeliaan ja sisällöllisesti kunnianhimoiseen suuntaan. Side two kuulostaa musiikillisesti temaattiselta ja yhtenäiseltä kokonaisuudelta. Täytyy myöntää, että tämä albumi on yhtyeen paras ja etenkin sen kakkospuoli nostaa sen psychedelisten merkkiteosten kannoille, vaahtopääksi seuraavan aallon kärkeen. Hieno albumi. Psykedeelistä ja progressiivista rokkia harrastavien kannattaa etsiä tämä käsiinsä. http://www.youtube.com/watch?v=Q2CZSkEb0X0&feature=related

Idle Race - The Birthday Party (1968 Liberty)

Tämä albumi tulee tässä jo toisen kerran blogillani, nyt alkuperäisenä American Liberty -painoksena. Sisältö ei tietenkään ole muuttunut, kansikuva vain. Hyvää poppia psykedeelisin maustein. http://www.youtube.com/watch?v=AUfMre3-Kg0&feature=related

John Kay - Forgotten Songs & Unsung Heroes (1972 Dunhill)

Saksalaisen Steppenwolf yhtyeen kitaristi Kayn Amerikassa tehty country blues albumi ei välttämättä ole niitä musiikin alan hurjimpia saavutuksia, mutta suomalaisena täytyy yksi asia t alleviivata. Albumilla soittaa rumpuja suomalainen Pentti "Whitey" Glan. Pentti "Pena" Glan on soittanut mm. amerikkalaisessa psykedeelisessä bändissä Mandala. Myöhemmin yhtyeessä Bush, sekä Alice Cooperin, Lou Reedin, Klaatu ja American Flyer kokoonpanoissa. pentti Glan löytyy Wikipedia sivustolta. Hyvä Pena!

Gun - Gun (1968)

Gun yhtyeen ensimmäinen albumi on parhaita tuntemiani sekoituksia hard rokkia, progea ja happoa. Asialla ovat Paul Curtis, Adrian Curtis ja Louis Farrel. Kerta kaikkiaan hyvä levy, jonka kruunaa 11-minuuttinen "Take Off". http://www.youtube.com/watch?v=IfClS5-EtFY

The Collage - The Collage (1967 Smash)

Joskus (tai aika usein) minua kiinnostaa äänilevy myös sen kansitaiteen perusteella ja tämä on niitä. Musiikki on rehellistä psykedeelistä auringonpaistetta. Ihan tyypillisimmillään. Miten tästä voisi olla pitämättä. This is to you "tymeshifter" for your review in Rym: How can you give only half a star for this nice album? RDTEN1 on enemmän oikeassa tällä kertaa, vaikka samalla mainostaakin ylihinnoiteltuja äänilevyjään "Bad Cat Records" sivuillaan. Miellyttävä albumi. Ps. Sorry to see that nose holes are not correct.

Fever Tree - Fever Tree (1968 Uni)

Olen jo pitkään toivonut löytäväni tämän jostain muualta kuin toiselta puolen maapalloa. Löysinkin ja ihan Suomen Turkusta. Hassua on että levyn saapuminen from Turku kesti kauemmin kuin sieltä maapallon toiselta puolelta tavallisesti kestää. Postin työntekijät ovat osittain lakossa vastustaen uutta postilakia, jossa kuka tahansa voi alkaa toimittaa postia. kannatti kuitenkin odottaa. Tämä on erittäin minun makuuni olevaa progressiivista psyckhea. Vahvat happosoundit ja kitara on viritetty sellaiselle taajuudelle, jota en muista kuulleeni. Ps. Tämä ei ole ns. normaali cutout, vaan kulman merkitsemiseen on käytetty pienikokoista marsua tai muuta weaselia. Harvinainen kappale siis....

Gypsy - Antithesis (1972 RCA)

Kelpo progressiivista rokkia. En tiedä onko sellaista termiä kuin AOR proge jo keksitty, mutta jos on tai ei niin tämä on jotain sellaista. Vaihtoehtoinen ilmaisu voisi olla suoraviivainen kitaraproge. Yhtye on sitten loppujen lopuksi amerikkalainen ja aiemmalta nimeltään The Underbeats. Kyllä tätä kuuntelee ihan sujuvasti. Ei mitään ihmeellistä, mutta mistäpä sitä yhtäkkiä ilmestyisi, varsinkaan menneisyydestä. Toisalta, mitä pitemmälle kuuntelen, sitä enemmän alan tästä pitää. Koko ajan tulee mieleen muistumia joistain muista progebändeistä, mutta en saa kiinni... Minun musiikkiani totta tosiaan.

Joe Bauer - Moonset (1971 WB)

Eipä tiennyt tuo kissa kerran päätyvänsä ikuisuuteen eli internettiin. Sieltähän ei tiettävästi katoa mikään, mikä sinne on kerran eksynyt. Näyttää tyypilliseltä suomalaiselta metsäkissalta, mutta nimestä ei ole tietoa. Itse asiaan: Moonset on hienoa folk-psych-jazz-jam musiikkia. Tämän tyylinen musiikki on hunajaa ja nektaria mielelleni.

The Paupers - Ellis Island (1968 Verve Forecast)

http://www.youtube.com/watch?v=B8ccqPZki5M Tämä yhtyeen toinen albumi kuulostaa jopa paremmalta kuin heidän ensimmäisensä. Mitään ei jää epäselväksi sen suhteen, etteikö tämä olisi puhdasveristä psykedeelistä rokkia. Ellis islandin olettaisi olevan paremmassa maineessa. Hieno albumi, jota uskallan mainostaa jokaiselle melodista psykedeliaa harrastavalle. Allmusic sivuilta löytyy erinomainen review by Joe Viglione. Kuuntelulistalle!

The Corporate Body - Prospectus '69 (1969 MGM)

Kai se on kehdattava tunnustaa että minä pidän tällaisesta sinisilmä soulpopista. Mukana on vähän torvia ja fuzzykitaraakin.

Show Of Hands - Formerly Anthrax (1970 Elektra)

Tässäpä vasta hieno albumi progressiivista, organ driven jazz-folkrokkia. VanMorrisonin Moondance. Vau!
http://www.youtube.com/watch?v=90J9GCXCQ8w

Good God - Good God (1972 Atlantic)

Hieno kokoelma fuusiota! Mukana Zappan King Kong ja McLaughlinin Dragon Song.

The Forum - The River Is Wide (1967 Mira)

Lainaan suoraan RYM:sta: "Jonkinlaista skitsofrenista sunshine poppia". Ok, olkoon se riittävä kuvaus tämän albumin sisällölle. Virallisemmin tämä liitetään kastiin: psykedeelinen pop. Oikeasti tämä on... en minä vaan tiedä mitä tämä on! Kakkaa?

Colonel Bagshot - "Oh, What A Lovely War" (1971 Cadet Consept)

Musiikillisesti tämä on enimmäkseen kitaravetoista puoliraskasta, psykedeelisillä mausteilla terästettyä rokkia. Kolme kitaraa, kahdet urut, basso, rummut ja stylophone. Edellisen johtopäätöksen tein avausbiisin perusteella. Jatkossa musiikkiin ilmaantuu enemmän muita mm. kantrimusiikin ja sirkus hulabaloo elementtejä ja se vaihtuu letkeän melodiseen ja välillä vähän jug band suuntaan. Juuri kun saan edellisen kirjoitettua seuraa melodinen kaunis "Sometimes". Tulee ajatus että tässä on yritetty työstää konseptia sgt Pepperin kaavaa mukaillen. Tavallaan kokonaisuus toimii juuri konseptipohjalta, mutta musiikillisesti tämä ei yllä musiikin historian ihan suurimpiin sotasaavutuksiin. Kokonaisuus miellyttää minua kaikesta huolimatta, jostain selittämättömästä syystä.