Van Morrison - Moondance (1970 WB)

Astral Weeks on lempparini, mutta tämä ei paljon sille häviä. Hienoja kappaleita järjestään. Synaptista voitelua.

Frank Zappa - Sheik Yerbouti (1979 Zappa)

Hmm.. ei ole niitä Z-albumeja, joita mieluiten kuuntelen. 1966-1975 yes, senjälkeen sieltä täältä.

The Nice - Elegy (1971 Charisma)

Tässä esimerkki siitä, ettei kannata uskoa sitä, mitä RYM:ssä tai vastaavissa sanotaan. Useampi haukkui tämän selkein sävelin. Olin teini-iässä suuri ELP fani, mm. Tarkus ja Brain Salad... olivat ykkösjuttuja. The Nicea olen koettanut ymmärtää myöhemmin ja onnistunut siinä odotusten mukaisesti. Minusta on kuulostanut siltä, että osa sen tuotanto on epätasaista. Voi odottaa joko erinomaista tai sitten lähes roskaa. The Nice latelee tässä mm. Tim Hardinia, Bob Dylania, Tchaikovskai ja Bernsteinia. Kuulostaa ihan mukavalta progelta. Lunttaamani arviot puhuivat tämän kohdalla tuotteesta, jolla bändin senhetken suosiosta koetettiin lypsää viimeisetkin irtopisarat. Luultavasti niin olikin. Siitä huolimatta The Nice soundi kelpaa minulle. Nauhoitukset ovat livejä ja suurimmaksi osaksi jo vuodelta 1969, vaikka albumi julkaistiinkin 1971. Toisin kuin vaikka Yesin, Nicen soundi on särmikästä garageprogea.

The Eleventh House With Larry Coryell - Introducing (1974 Vanguard)

Tuohon alla olevaan Santanaan verrattuna tässä ollaan musiikillisesti ihan eri ykseyden tasolla. Musiikki on kummallakin jazzfuusiota, mutta The Eleventh House saavuttaa lähes McLauhlinin

tason kitaran kanssa kun Santana päätyy tekemään outoa devadip oneness -mömmöä.

Carlos Santana - Oneness: Silver Dreams, Golden Reality (1979 CBS)

Carlos Santana menee mahavisnumaiseen suuntaan. Jopa hänen kitarointinsa muistuttaa John McLaughlinin tyyliä. No se siitä ja se rajoittuikin avausbiisiin. Noista uskonnollisista jauhannoista en piittaa tässä piirun vertaa. Kiinnostavaa on kuunnella tätä jazz-rockista pitävänä ekaa kertaa. Olen joko väsynyt helteestä tai sitten tämä albumi menee muuten koko ajan väsähtäneempään suuntaan. Kappale Silver Dreams Golden Smiles asettaa pohjat, josta tuskin on mahdollista kaivautua syvemmälle. Ei ole herkkua tämänkään herran ykseys. Kannatan moninaisuutta. Menee kevyen viihdemusiikin ja hawaijikitaran puolelle. Materiaa olen nähnyt, mutta en yhtään siitä irrallista henkeä. Puolen vaihto... En tiedä, mutta ei jaks aenää innostua tästä vaikka meno tokan alussa hieman paraneekin. Melko teennäistä Sri Chimnoyn potaskaa vielä sisäkannessa "runon" muodossa.

Michael Nesmith & The First National Band - First Salute (1970 RCA)

Alkaa tutulla Närhen biisillä Minä sekä toi kuu.

Lou Christie - Painter of Hits (1966 MGM)

Valloittavaa doo-wobbia. Tuntien Frank Zappan doo-wob harrastuksen, tulee ajatelleeksi että tämän albumin on täytynyt olla esikuvana hänen doo-wob tuotannolleen. Paikoin stemmalaulu, sävelmät ynnä muu musiikillinen rekvisiitta on kuin suoraan Zappan parhaasta 60-luvun lopun doo-wobista. En tiedä pitäisinkö tästä extempore ellen olisi jo teini-ikäisestä tottunut kuuntelemaan tätä falsettilaulua Zappan kautta. Herkullista kesämusaa. Ps. Lou tunnetaan myös nimellä Lou Christie Sacco.

Don Cooper - Bless The Children (1970 Roulette)

Harvinainen folk tyylinen albumi. Cooperin levymenestys jäi keskinkertaiseen johtuen tuon ajan kilpailevista artisteista kuten James Taylor, Carole King, Joni Mitchell, Leonard Cohen ja Loudon Wainwright III. Noiden suurempien markkinointi taisi onnistua paremmin kuin Roulette- levymerkille levyttänyt Cooper. Toisissa merkeissä s-sw Cooper saattaisi olla vähintään yhtä tunnettu kuin nuo edellämainitut. Albumi on laatutavaraa. http://www.youtube.com/watch?v=KgLjgH7ZrgM&feature=related

McGuinnes Flint - Happy Birthday, Ruthy Baby (1971 Capitol)

On tullut poimittua parikin tämän yhtyeen albumia ja kiintiö on tämän kohdalla täysi. Musiikki märitellään pehmeäksi folkrokiksi, mutta minulle tämä on kantria ja vaikka olen alkanut hieman lämmetäkin kantrille, niin mandoliinille ja banjolle en. Siihen kuluu kyllä aikaa! Kappaleessa Fixer porukka yltyy äkkiä jazzahtavaan menoon saxofoneineen ja vaskineen. Alun taso nousi muutaman asteen. Seuraavassa kappaleessa palataankin sitten taas tuttuun tättärättään. Ei ole minub bändini.

Noel Harrison - The great ElectricExperiment Is Over (1969 Reprise)

Englantilainen kaveri, joka muutti sitten Yhdysvaltoihin. Musiikki on melodista folkpoppia. Everybody's Talkin -versio on hyvä. Miehen taustalla on selvästikin laatutyötä tekevä porukka eikä Noel itse petä porukkaansa. Sanoituksiin on selvästikin koetettu satsata, samoin sävellykset ja koko tuotanto poikeavat edukseet tyylin monesta muusta yrittäjästä. Oikein kuunneltavaa laatutunnelmaa.

Kenny Rogers & First Edition - Greatest Hits (1969 Reprise)

First Edition ja Kenny Rogers kiintiöni alkaa olla täysi. Tämä albumi sisältää neljän aiemman parhaat palat. Enimmäkseen se on sitä tyypillistä ketään ärsyttämätöntä? kantrigospelia. Poikkeuksen tekee Mickey Newburyn ekan puolen kolmas biisi "Just Dropped In To See What Condition My condition is" , joka on silkkaa psykedista poppia. Hieno kappale. Mieluiten tätä kuuntelisi ajaessaan avolavalla pitkin amerikan pitkiää raittia, kyynärpää ulkona sivuikkusta, lempeän länsirannikon tuulen tasoittaessa auringon kuumentaman kojelaudan käryä.

First Edition / Kenny Rogers - Tell It All Brother (1970 Reprise)

Tämä toimii mutkattomuudessaan. Koko koneisto pysyy hyvin lestissään. Perusrehellistä maateutumusiikkia. Kappaleista kolme on Alex Harveyn sävellyksiä samoin Kenny Rogersin. Jos ja kun Kenny laulaa tässä, niin en tunnistaisi samaksi ääneksi jonka olen myöhemmin yhdistänyt mieheen.

Arrival - I Will Survive (1970 London)

Pääosa Arrivalista muodosti myöhemmin Kokomo -bändin. Myös 10cc liittyy yhtyeen tulevaisuuteen. Arrivalissa korostuu harmoninen laulupuoli. Musiikki on poppia. Sitä mainostetaan progressiivisena poppina, mutta itse en kuunneltuani ole ihan varma mitä se tässä kohtaa tarkoittaa. Yhtyeellä on kaksi hittiä Friends ja I Will Survive, jotka molemmat ovat tällä albumilla. Olin hieman pettynyt koska ostaessani tämän, se oli osastossa "progea", millä yleensä viitataan progressiiviseen rokkiin enkä hyvällä tahdollakaan löydä tästä niitä elementtejä. RYMissä tätä on arvioinut yksi ja hän kyllä ylistää kovasti, korostaen lavabändiominaisuuksia. Jos en tietäisi että bändi tulee Englannista, niin olisin varma että se on amerikkalaista, Jeesus- liikkeen tyylistä jälkiaaltoa.

Traffic - When The Eagle Flies (1974 Island)

En ole koskaan erityisemmin pitänyt Trafficista saati Winwoodista ja Capaldista erikseenkään. Pitäisinkö sitten tämän jälkeenkään? No kerronpa.. Eka puoli alkaa melko medicoresti. Mutta sitten tulee 11-minuuttinen kappale Dream Gerrard, joka on aivan uskomattoman hyvä. Juuri sellaista musiikkia jota haluan kuunnella ja kuuntelisin kyllästymättä. Tulee mieleen Mandrillin Africus retrospectus. Sitten alkaa pelottaa mitä seuraa. Yllätys jatkuu, sillä ekan puolen kolmas ja viimeinen Graveyard People on hieno myös. Musiikki on jazzpohjaista progea muodossa jossa en ole sitä ennen kuullut. Toinen puoli jatkaa jossain määrin noiden kahden kappaleen linjaa, mutta jää niiden tasosta. Se ei ole ihme. Ihme olisi jos koko albumi olisi samaa laatua kuin tuo ekan puolen 17 minuuttia. On myönnettävä että Trafficin tuotanto ei ole minulle kovin tuttua. Minulla pitäisi olla yksi kokoelma-albumi, mutta en ole ilmeisesti laittanut blogille. Mikä moka että ole kai lähinnä Winwoodin jonkin soololevyn kautta tuominnut koko Trafficin.

Heaven Bound With Tony Scotti (1972 MGM)

Levyn on tuottanut Tony Scotti. Siit, keitä itse yhtyeessä on ei ole mitään tietoa. Pääosissa on naisvokalisti. Musiikki on ns. eksploitaatiota eli nimetön orkka soittelee ja laulelee versioitaan muiden lauluista kuten tässä esim. Steve Stills, Neil Young ja Lennon-McCartney. Michael Lloyd yhtenä tuottajana esiintyy myös The Rubber bandin kohdalla. Lloyd on The Smoke yhtyeen jäsen ja The Rubberbandin takana. Ei vaadi kovin kummoista sherlokkia tullakseen siihen ajatukseen, että tämä Heaven Bounkin olisi The Smoke. Mike Curb Congregationiin yhteys löytyy siitä että tämän albumin yksi kappale on hänen sävellyksensä. Semmoinen piiri on pyörinyt. Tämä ei muuten ole gospelia, vaikka äkkinäisempi voisi luullakin, vaan rockia eli enemmän ja vähemmän psykedeelistä poppia. Lienee myös melko harvinainen. Tämä on RYM:ssä nimellä Breaking Up Is Hard To Do. Minulla on sekin jossain. Siinä on eri kansi. Täytyy katsoa ovatko kappaleetr samat. Ehkä kyseessä on sama levy eri kansilla.

Phil Cody - The Notorious Song & Dance Man / Phil Cody (1976 Reprise)

Tämä kaveri aiheuttaa melkoista sekaannusta tällä albumillaan. RYM pitää Codya eri Codyna kuin "ensimmäisen" albuminsa vuonna 1996 tehnyt samanniminen kaveri. Eri Cody (joka on sama) on tehnyt ekan albuminsa 1996 ja myös eräs toinen arvioitsija pitää tätä The Sons Of Intemperance Offering miehen debyyttinä. Allmusic taas laittaa molemmat samaan loosiin. Discogsissa albumin Phil Cody nimi on The Notorius Song & Dance Man ja maininta siitä että kannessa lukee vain Phil Cody, mutta levyn keskiössä tuo Notorius... On myös kuva siitä että niin on. Minun kappaleessani keskiössä ei lue Notorius jne... Levyn tunniste on kuitenkin sama eli MS2232. Ilmeisesti levyn keskiöön on osassa painoksista päässyt jokin esim.

Työnimi josta on sitten luovuttu? Tällä hetkellä näyttää siltä että tätä

asiaa ei olisi huomattu. Musiikki, niin.. se on melko

keskinkertaista vuosikerran 1975-6 s-sw poppia, jota

en jaksa kuunnella. Laitan tämän tänne pääasiassa

tuosta albumiin liittyvästä erikoisuudesta johtuen.

Terence - An Eye For An Ear (1969 Decca)

Fuzzy kitara soi paikoin hienosti tuoden alun soulahtavaan soundiin psykedeelistä särmää. Tumman lauluäänen luulisi jos ei tietäisi, kuuluvan tummalle miehelle. Psyken jälkeen jatkuu brasstaustaisella tummalla soulahtavalla rokilla. Kyseessä on Terencen ainut albumi eikä sen kansitiedoista selviä onko se yhtyeen vai kannessa olevan miehen nimi. Tarttee tutkia. Kitaristi joka tapauksessa esittää albumin parasta osaamista ja varastaa välillä shown sumeine kitaroineen. Hyvä niin. Hammond-urut ovat myös oleellinen osa saundia ja saavat jopa ainakin yhden lyhyen ja hauskan soolohetkenkin. Laatumusaa ja löytyy CD:lläkin.

tästä osoitteesta löytyy reviewiä: http://www.lefthip.com/albums/1182

The Tokens - Both Sides Now (1970 Buddah Records)

Tämä yhtymä on nähnyt päivänvalon jo vuonna 1955. Joukossa oli tuolloin myös Neil Sedaka. Tämä on vuodelta 1970 ja tässä on lähes lakuperäisjäsenenä mukana Jay Siegel. Laulut ovat sekä omia että lainattuja. Lainattu mm. näiltä: Joni Mitchell, Melanie Safka ja Tim Hardin. Kevyttä poppia ja doo-wobbia. Ei kauheasti liikauta mitään.

Bobby Lance - First Peace (1971 Atlantic)

Erinomaista musiikkia. Mies on tehnyt vain kaksi albumia ja minulla on kunnia omistaa molemmat. Tyylillisesti musiikki on pohjoisen blue-eyed soulia.

Donovan - Fairytale (1965 PYE)

Hyvä kokoelma hyviä kappaleita, ainakin suurimmaksi osaksi. Aurinko laskee länteen ja valokate saa levätä. Tämä onkin aika unettavaa paikoin. Summer Day Reflection Song muuten. Lastenlaulumaista paikoin.

Bobby Whitlock - Raw Velvet (1972 Dunhill)

Ihan totta.. kun eka kappale alkoi, niin ajattelin että jotain tylsää claptonbluesia. Ja toden totta, se oli Claptonin-Whitlockin kappale. Ei sinänsä ihme, sillä Whitlock oli iso osa Derek & the Dominoesia. Tyyli muuttuu levyn kerätessä kierroksia (lunttasin RYMistä) soul-vaikutteiseen southern rockkiin, mikä kuulostaa minustakin paremmalta kuin alun teennäinen ja sliipattu. Luultavasti erittäin hyvää musiikkia, mutta ei minun ykkösjuttujani. http://www.youtube.com/watch?v=cwEFeXCnxy0&feature=related

Rabbit MacKay & The Somis Rythm Boyze - Passing Through (1969 UNI)

Oudompaa 60-luvun lopun psych-folk-rock-bluesia. Outo on myös miehen etunimi. Mutta olipa hieno löytö. Mies on tehnyt vain kaksi albumia ja tämä on niistä toinen. Tuon nerokkaan lauseen tarkennuksena: tämä on jälkimmäinen. Tämä menee future kuuntelulistani kärkeen. Tämä on yksi niistä palkinnoista joiden vuoksi kannattaa kaivaa esiin tuntemattomia eikä harmita vaikka joukossa olisi pari sellaistakin, jotka olisi voinut jättää diggind up. Excellent, wonderful album by rabbit MacKay.

The Rubber Band - The Beatles Songbook (1969 GRT)

Sopivaa musiikkia uuden valokatteen alle. Beatlesin musiikkia. Bändinä luultavasti The Smoke tai/ja West Coast Pop Art Experimental Band. Tuottaja Michael Lloyd The Smoke -yhtyeestä. Kuka muuten on Joan McCartney jonka kontolle on tullut tuotteen Liner Layout? Instrumentaaleja kaikki. Thr Rubber Band on tehnyt vastaavat albumit myös Creamin, Hendrixin, Doorsien ja CCR:n musiikista. Löysin tämän tiedon: Ainakin vastaavalla Hendrix albumilla soittavat mm. Lloyd, Stan Ayeroff ja Steve Baim, jotka kaikki ovat osa The Smoke bändiä.